Viime vuonna loka- ja marraskuussa elin paljon 30- ja 40-luvun Karjalassa ja Särkisalossa ja 50-luvun Kotkassa ja Oulussakin; äidin evakkomatka-kirja oli intensiivisen, liki jokapäiväisen tekemisen ja kirjoittamisen aihe. Mielessä pyörivät ajatukset, surutyö, tunnelmat. Ja nyt on pari viime päivää hyvin intensiivisesti, aamuviidestä lähtien tullut elettyä omassa menneessä vuodesta 2009 tähän päivään.
Kymmeniätuhansia kuvia on vilahdellut näkökentässä, postimerkin kokoisina kansioissaan tai isolla näytöllä muokattavina. Rotissöörien Gaala-illassa ensi lauantaina on tarkoitus ison Aurora-salin screeneillä pyöriä 300 kuvan kokoelma kuvia järjestön tapahtumista. Ja nimenomaan niistä kuvista, joita olen ihan harrastuksen vuoksi ja välillä tilattuna valokuvaajanakin ottanut.
Ja ovatko kuvat arkistoitua yhdelle ulkoiselle kovalevylle, josta niitä olisi voinut ruveta valitsemaan ja perkaamaan, editoimaan ja esitykseen laittamaan? – Ehei. Niitä on isoilla muutaman teran valtavilla kovalevyilla, pienillä kovalevyillä, muistitikuilla ja pilvipalvelussa ja pahimmoillaan vain Oulun voutikunnan kuvablogissa, josta olen huolehtinut vuodesta 2013. Se on pahimmoillaan, koska sieltä niiden saaminen screenille-esitykseen vaatii aikana hurjasti vekslailua ja säätämistä.
Minä olen aloittanut tämän kyllä ajoissa, muttaku. Kyllä tänäänkin on tehokasta työaikaa tärvääntynyt useampikin tovi siihen, että olen kaikkia kansioita lärätessä ja etsiessä löytänyt paljon muuta kiinnostavaa kuin etsimääni. Mm. päiväkirjojani ennen blogia, kirjeenvaihtoa opiskelijoiden kanssa, tenttituloksia ja sitten on joku nimi tarttunut silmiin, ja sitten googlattava mitä hänelle tai koko vuosikurssille 🙂 kuuluu.
Oman portfolionikin löysin; olipa siinäkin asioita, joita en muistanut, ja sitten kun aloin muistella niitä, olinkin jo hyvin kaukana menneessä. Samalla sentään pystyin mekaanista kuvaediittiä tekemään.
Pyöräilemään en hyytävään säähän lähtenyt, vaikka kaupungissa oli pakko piipahtaa: kastelahja- yms. asioilla. Ja siihenkin liittyen olen elellyt menneessä, omien lasten kastejuhlien muistoissa, ja siinä miten vanhempani silloin isovanhempina elivät meidän maailmassamme.
Kaiken tämän menneen keskellä, yhdessä kirjeessäni ollut lausahdus. sopii nyt tähänkin iltaan suorana lainauksena oikein hyvin.
Tähän on siis tultu: siteeraan itseäni vuosikymmenten takaa.
Olisi vain toivottava, että ”tulisi huominen, jolloin muistella eilistä”
kuten Kaari Utrio oli hienosti kiteyttänyt.
Sellaistahan minun elämäni aina tuppaa olemaan.
Noh, huomenna tämä kirjaimellisesti muistikuvissa, muistoissa ja kuvissa, kuvamuistoissa pyöriminen ja niihin pysähtyminen pitäisi olla tältä erää paketissa, ja sitten palaan taas nykyhetkeen, ajattelemaan tulevaa. Huomista kohti.