Melkein viime metreillä tavoite saavutettu!
Viimeisen viikon aikana ja varsinkin tänään on mennyt ihan suorittamiseksi nämä pyöräilyhommat! Keväällä kun pyörän esille otin, ajattelin, että jos ajelen saman verran kilometrejä kuin viime vuonna, niin kolmivuotiaan pyörän mittarissa on kauden lopussa kymppitonni! Ja sitä kohti.
Tosiasiassa en ole kilometrejä kummemmin laskeskellut, enkä mitään viikottaisia suorituksia itseltäni vaatinut. Kunhan olen pyöräillyt, kunhan olen liikkunut. Osa noista kilometreista on ihan hyötyliikuntaa, – auto on saanut olla kesän tallissa, koska asioille kaupunkiin ja parin asian kauppareissuille olen sykkelöinyt.
Viime ja tänä vuonna saman verran kilometrejä, vaikka tänä vuonna olen ollut pois Oulusta ja pyörän läheltä ainakin 1½ kk, viime vuonna vain kuukauden. Ja viime vuonna ajelin vielä marraskuussakin parisataa kilsaa, sillä oli niin lämmintä, eikä liukkautta. Nyt on huomiseksi ja ensi viikolle luvannut lumisadetta ja jo nyt on ollut melkoisen kylmää, joten tänään ”oli pakko” käydä mutkin Kempeleessä, jotta puuttuvat 40 kilsaa tuli mittariin ennen talven tuloa. Sinne on pihaltamme tasan 20 km, ja yhteen suuntaan matkaan kuluu tasan tunti. Yksi tämän kesän vakiolenkeistä.
Ja onhan nyt punaiset posket ja hyvä mieli! Mittarissa on viisinumeroinen luku!
Ja tänä vuonna kulkemista pyörällä todella paljon vähemmän kuin silloin ekana e-bikekesänä, jolloin kilsoja tuli 4600 km. Silloin pyöräily oli myös terapeuttista, ja korona-aikaan hyvin sopivaa.
Äänikirjoja on tänäkin keväänä, kesänä ja syksynä kulunut, ikääntyvää kroppaa tullut pidettyä liikkeessä, ulkoilmasta nautittua, uusia ja tuttuja maisemia nähtyä, ja vähän kuvattuakin.
Nyt sitten latuja odotellessa, – kuntosalille en ainakaan vielä ole valmis. Onhan mulla edelleen pieni olkapää-fyssarijumppa.
Siispä ehkä vain tepastelen seuraavat pari kuukautta. Liike jatkukoon!