Kesällä Kalevassa oli artikkeli pienestä keramiikkapuodista tässä lähellä. Olen kesän mittaan monta kertaa pyöräillyt ohi. Monta kertaa olen sinne aikonut, mutta vasta tänään sattui/muistui sopivasti mieleen sopiva hetki, jolloin se oli auki.
Ei siellä enää niitä isoja ruukkuja ollut, joita lähdin hakemaan ja jopa iso hedelmä/salaatti/koristevati, jota olin jo kuvista katsellut ja ihaillut monta kertaa, jäi ainakin tällä kertaa kauppaan.
Kauppa on siis Ceramica e arte kalsa
Mutta ehkä vain siksi, että minulla oli jo melkein kiire kuvauskeikalle Koiteliin. Muutoin olisin antanut itseni keksiä montakin perustetta, miksi tämän astian olisin muutenkin runsaisiin astiakokoelmiini lisännyt. Lisännyt siitä huolimatta, että se ei väreiltään, eikä muutenkaan sovi meillä oikeastaan yhtään mihinkään. Mutta kyllä siihen(kin) ihastuin.
Onneksi sentään yrttiruukkuja, ja vieläpä todella edullisesti, oli tarjolla. Ne sentään ehdin ostaa. Ja keväällä palaan tuonne: ”oliivilehtoni” ansaitsee uudet ruukut. Ja putiikki jatkaa nettikauppana talven yli: ties mitä kaikkea tulenkaan ehdottomasti tarvitsemaan.
Ja sitten Koiteliin. Jonne matka tuntui paljon pidemmältä autolla kuin itsekseni pyöräillen jonakin tekemättömänä kesäpäivänä. Mutta olihan se taas hyvä paikka.
Hyvissä ajoin ennen sovittua kuvaussessiota olin paikalla, itsekseni nautiskelin, etsin kuvauslokaatioita, hain sopivia valotuksia. Enpä ennen ole vauva/perhekuvauksia ulkona tehnytkään. Studiossa sentään muutamia.
Sää oli kyllä oikeastaan mitä parhain, puolipilvistä, pieni tihkukuuro teki vain hyvää. 🙂 Ja puolivuotias kuvausten pääosan ”esittäjä” oli mitä mainioin, huikean turkoosinsinisine silmineen. Pieni perhe oli mukava kuvattava.
Seuraavaksi saanenkin kuvata meidän omaa pienintä lapsenlasta.
Positano kuva on IHANA: xoxo
Positano on. Kuvista päätellen ainakin. Viime toukokuussa ”melkein” mentiin sinne, mutta Amalfin rannikon reissu vaihtuikin Dalmatian rannikolle. Kaunis on sekin.