Eihän se taaskaan mennyt niin kuin oli suunniteltu.
Suunnitelmissa ei ollut käydä Ivalossa, ei (vielä) tarvetta rautakauppaan tai muihinkaan kauppoihin. Muttaku. Pehtoori oli valvonut suunnilleen koko yön, koska hammassärky. Ihan hirmunen hammassärky. Mökin lääkekaapin buranat ja panadolit oli napsinut ”kuin karkkia”, totesi itse. Pakastimesta oli löytänyt mun kylmägeelit (olkapää, you know), ja tasan aamukahdeksalta alkoi soitella Ivalon hammaslääkäreille. Ja heti kerralla tärppäsi: yhdeltä aika.
Katsoin parhaaksi tuon särkylääkecocktailin jälkeen ja jääpakkauksen pitelemisen vuoksi lähteä sairaskuljettajaksi. Ja samalla hakemaan multaa yms. ja käymään sitten kaupassakin, – eipähän tarvi erikseen ensi viikolla lähteä sinne ajelemaan.
[Ivalojoki täysin tyven]
Ivalon hammaslääkäriä meidän mökkikunnasta kukaan ei ole tainnut aiemmin tarvitakaan. Puolentunnin ajomatkan aikana kertailtiin mitä kaikkia lääkärikokemuksia on ollut ja mitä muita kunnan tarjoamia palveluja on tullut vuosikymmenten varrella käytettyä.
Vähän surkuhupaisia piirteitäkin niissä on: joskus 1970-1980-vaihteen molemmin puolin Pehtoori kaatui laskettelurinteessä pahasti, niin pahasti, että Ivalon TK:een ajeltiin. Lääkäri ei kuvannut jalkaa, mutta aikoi kipsata sen nilkasta nivusiin asti. Pehtoori ei suostunut, kävi kotiin palattua Oulussa kuvauttamassa jalan, – ei todellakaan kokojalkakipsin tarvetta. Samoihin aikoihin myös veljeni kaatui rinteessä, ja Ivalon TK:ssa todettiin, ettei olkapäässä pahempia vaurioita, ”ehkä venähtänyt ja kannattaa käydä sitten Oulussa kuvauttamassa”. No olihan se solisluu sitten kuitenkin murtunut.
Hyviäkin kokemuksia samaisesta TK:sta syksyltä 1993. Mie olin lasten kanssa (Tyär 4 v. ja Juniori 2½ v.) kanssa keskenään mökillä. Niksautin selkäni pedatessa vuodesohvaa (miksi ihmeessä se piti päiviksi mukata pedata?), ja niksautin selän tosi pahasti. Eihän silloin ollut mitään kännyköitä, eikä lähimökeissäkään ketään… Siispä kulautin lasten Panadolia ainakin kolminkertaisen annoksen, ja jollain ilveellä sain pojankin nostetuksi turvaistuimeen, ja ajelimme Ivaloon.
Kaiken kukkuraksi elettiin aikaa, jolloin pojalla oli korvatulehdusrumban vuoksi kohtuullinen valkotakkikammo, ja mietin kovasti, miten selviäisimme terveyskeskukseen menosta. Niinpä päätin ajaa suoraan TK:n pääoven eteen parkkiin, onnistuin nousemaan ratista ja jätin lapset autoon ja jo ovella vastaan tuli sairaanhoitaja/vastaaottoapulainen tms. ja selitin tilanteen. Tämä enkelihoitaja johdatti lapset aulan leikkipaikalle, järjesti minut lääkärin vastaanotolle (kortisonipiikki selkään sekä kipuvoidetta ja tablettia veden kera). Tauottelimme tovin leikkipaikalla ja olin taas toimintakuntoinen. Ivalon TK on sen jälkeen ollut minulle ison kiitoksen paikka aina ohi ajellessa.
Tuli tuolloin muuten mieleen, että olikohan ihan järkevää olla muksujen kanssa keskenään viettämässä ruskalomaa aika lailla syrjästä kaikesta. No oli meillä ihan mukava – ja ikimuistoinen – reissu. Pehtoorikin liittyi seuraan viikonloppuna, ja oli sitten kotimatkalla kuskina, eihän se mun naksahtanut selkäni ihan noin vain ollut tervehtynyt.
Ivalon terveyspalveluita Tyärkin on myöhemmin käyttänyt: koronatestaus ensimmäisenä koronasyksynä, äitiysneuvola viime tammikuussa, vauvaultraan etätyöläiset ajelivat Rovaniemelle. Ivalon poliisilaitokselta etätyöläiset/opiselijat hakivat passit ennen meidän Lombardian reissua ja Ivalon kappalainen vihki heidät Saariselään kappelissa toissakesänä. He sekä minä olemme käyttäneet Ivalon kirjastoa ja sen kopiointipalveluja tehdessä kirjoitus- ja opiskeluhommia mökillä.
Mökkikunnan palveluita on tullut koko porukan voimin käytetyksi. Inari on siis melkein kakkoskotikunta. 🙂
