En minä osaa kertoa sitä, kuinka mahdottoman mukavaa ja mieluisaa on – periaatteessa koko päivän – tepastella mökkipihalla. Välillä haravan, välillä kottikärryjen kanssa. Välillä luututen ja välillä istuskellen pulputtavan tunturipuron rannalla kahvimuki kädessä ja oikeasti pohtia, mitähän seuraavaksi tekisi. Mitä haluaisi tehdä? Tai olisiko tekemättä yhtään mitään?
Kunhan antaisi joutilaisuuden tehdä hyvää, ehkä luoda jotain uutta, antaa voimia taas – mihin? – En tiedä. Ehkä talveen, ehkä huomiseen, ehkä elämään. Juuri tänä iltana tuntuu, että minulla on sopivasti voimia tähän päivään ja vähän varastossa tulevaankin. Tällaisina päivinä ei edes kulu mitään, kaikkea hyvää vain saa.
Sää suosi, mökkipiha tuli siivottua, kottikärrykaupalla oksia, Pehtoorille muutaman tovin apuna, kun hän jo aloitteli meidän pienen rantasaunan viereen tehtävän pation (aiemmin kaivonrengas ja muutama kelopenkki ja pöytä tunturipuron epätasaisella rantatöyräällä) rakentelua.
Katsoin asiakseni tarjoilla raksamiehelle lounasta (suoraan pakastimesta lohikakkusia ja juomaksi tilkka valkoviiniä, jälkkäriksi kahvia ja pullaa), lämmittää saunan ja tehdä ruokaa kuten paraskin kämppäemäntä savotoilla: käristystä ja pottuvoita, sallaattiakin kaupunkilaisduunarille. Pulahduspaikka puroonkin oli putsattuna, mutta eipä ukkeli sinne, minä sentään kävin: +8 astetta ei innostanut lillumaan. 🙂
Minulla mennyt vielä tänään eilisen kuvaprojektin parissa aikaa, mutta huomenna heittäydyn totaalisesti luppoilijaksi. Josko jo metsään lähtisin, ainakin rouskuja, ehkä tatteja, mustikoita luulisin.
BTW: moottoripyöräliikenteen lisäksi mökin rauhaa ja seesteyttävää vaikutusta on hieman häirinnyt edelleen meneillään oleva viemäröintityö, joka nyt on edennyt meidän kohdalle. Kaivuri ja silvottu mökkitienvarsi ovat ihan tässä meidän kohdalla. Ja naapuritontilla (Nimiloppu) uuden mökin rakennus tuo maisemaan kaikenmoista. Mutta kyllä me terassilla söimme, ja juuri siitä kohtaa näkymä entisen kaltaisesti mukava.
Siinä se eka päivä tälle savotalle. Hyvä alku.