Kivikoira ja ikkunanpesutarina

Sieniä ja kvartsia

Raskaiden pilvien uhkaillessa sadekuuroja ja aamupäivän touhuilujen jälkeen päätin lähteä metsään, ei siis sittenkään huiputuksia tänään. Kutturantienvarren lanssille parkkeerasin auton, ja kori kainalossa ja päällimmäisenä toiveissa poimia mustikat lettujälkkärille ja löytää sieniä, tietysti sieniä ja varsinkin kaarnikoita (= variksenmarjoja).

Löytyi vain yksi herkkutatti, aika paljon koivunpunikkitatteja, joista poimin vain pieniä, napakoita, muutama kangastatti. Ei marjoja, mutta jo tänään söimme punikkitattimuhennosta ja huomenna Pehtoori saanee lounaaksi sienipiirakkaa.

Eniten nautin hiljaisuudesta, leppoisasta kulkemisesta. Ja palatessani autolle näin jotain merkillistä!!

Jääkarhun pentu vai terrieri?

Sekä Kurtturantien tienoilla että Laanilan Kultareitillä on näitä valkoisen kvartsin esiintymiä ja nimenomaan kultareitillä on oikein komea kvartsikallio. Matkaa tästä meidän mökiltä sinne on vain pari-kolme kilometriä.

Terassilla syötiin rauhassa 

Päivällisellä Gourmetkokkien poromakkaraa, homemade punasipulihilloketta, tomaattisalaattia, chilimajoneesia, ja sitä sienimuhennosta. Ei huono. Ja syötiinpä terassilla! Kun ei kerran satanut, kun oli aika lämmintäkin (+16 C) ja kun kaivurimiehet lähtivät tänään jo neljältä!! Yesh! Yesh!

Nyt on mökkipihassa hiljaisuus ja rauha. Kolme päivää.

Juttu ikkunanpesuperinteestä

Kun en muista, olenko kertonut, enkä ainakaan löydä juttua siitä, että olisin tänne postannut tarinaa syistä, joilla – varsinkin 80-luvulla – perustelin ikkunanpesun välttelemistä kodissamme ja kun kerran aika moni eilisen kyselyni perusteella kuitenkin haluaa kuulla tämän tositarinan, niin kerronpa.

Me muutimme Pehtoriin kanssa yhteen parin vuoden kihlauksen jälkeen elokuussa 1981. Kiitos äitini pääsimme asumaan Oulun siltojen kupeessa olevaan Toivoniementie vitosen taloon (se ensimmäinen oikealla kaupungista päin tullessa). Me kaksi vähintäänkin perussiistiä nuorta emme joutuneet koskaan isompia neuvottelemaan siivouksesta (tästä olen postaillut jo aiemmin), mutta asuttuamme vuoden isossa, viidennen kerroksen kaksiossamme alkoi näyttää siltä, että olisi aika pestä ikkunat.

Hieman arastelin asian kanssa, KOSKAPA! Siinä asunnossa oli sisäänpäin aukeavat ikkunat, alareuna melkein vyötärön korkeudella ja varsinkin keittiössä ikkunat ovat aika kapeat, joten periaatteessa ei mitään vaarallista. Enkä silloin vielä ollut mitenkään erityisen korkeanpaikan kammoinen….

(Löysin vanhan HDR:n kuvan tähän havainnollistamaan postausta)

Mutta kun osake oli tullut myyntiin nimenomaan sen takia, että avioparin vaimo oli pudonnut keittiön ikkunasta pestessään niitä ja sen jälkeen mies oli muuttanut Espanjan aurinkorannikolle, jossa hän pari vuotta myöhemmin menehtyi autonsa suistuttua kalliorinteiseltä tieltä mereen. Tällaisten tapahtumien jälkeen huhut ja puheet Oulun kokoisessa pikkukaupungissa tietysti sepittelivät kaikenmoista.

Kun tätä juttua sitten silloisen avopuolisoni kanssa juteltiin, totesin, että ehkä kuitenkin voisin ostaa hänelle pulloillisen italialaista valkkkaria jos hän pesisi ikkunat seuraavana keväisenä lauantaina, jolloin minulla olisi sosiologian cumun lopputentti Linnanmaalla. Tämä hyvä, totesi Pehtoori. Ja pesi ikkunat, ja iltasella nautimme yhdessä pullollisen Orvietoa vai oliko se Est! Est! Est! Ikkunat puhtaat, minulla tentti ohi, eikä kukaan pudonnut. Tästä tuli sitten perinne tuolla Toivoniemen kodissamme.

Tämän jälkeen, vielä vuosia myöhemmin tästä episodista oli puhetta isäni ja hänen avopuoliso S:nsa kanssa. Olivat sitten kertoneet eteenpäin tästä meidän tavasta hoidella ikkunanpesu siten, että minä ostan P:lle pullollisen valkkaria ja hän pesee ikkunat. S:n liki ysikymppinen äiti oli kuunnellut juttua hämmästyneenä, ja todennut lopuksi: ”Kummallisia nuo nykynuoret, ennen me pestiin etikan ja sanomalehtipaperin, eikä minkään valkoviinin, kanssa….!”

No se!

Nythän ei enää yksi valkkari riitä, ja toki vuodesta 1987 asti ikkunoita on ollut moninkertainen määrä Toivoniemen kaksioomme verrattuna. Siksi Uleåborg kerran vuodessa. 🙂 Perinteisistä työtavoista ja työnjaosta kotitöiden teossa on hyvä pitää kiinni. Me on todettu tämä meille hyväksi tavaksi.