Kesän loppu. Tänäänkö se on? – Elokuun viimeinen, joten olihan se ihan sen takia, että tulee vielä käytyä uimassa, mökin rantasauna lämmitettävä. Ja nyt on sitten tämän kesän uinnit uitu! Olen siis tänäänkin pulahtunut puroon.
Vaikka tänään puron reunoja perkasin ja pohjaa taas kerran vähän ruoppasin ja puhdistelin, niin ei siinä sentään ihan altaan mittaa voi uida. Pehtoori toki kyllä kehotti uimaan rannan suuntaisesti – ´ettei nyt vaan sattuis mitään´. En edes kolaroinut tammukoiden kanssa. Niitä siinä tänään oli monia, ja aika isoja (viistoistasenttisiä?) vielä. Mutta olipa mukava. Elokuussa on.
Tässä elämänvaiheessa, tässä iässä, vuosikymmeniä Lapissa kulkeneena pidän kaikkein eniten juuri tästä vuodenajasta näillä seuduin. Tämä yksi Lapin kahdeksasta vuodenajasta, syyskesä, on jo vähän väsynyt, mutta vielä valoisa. Ilmat ovat parhaimmillaan hyvinkin lämpimät (tänään + 18 C) ja aurinkoisetkin (niin kuin tänäänkin pitkälle iltapäivään). Mutta silti on myös mukava olla mökissä, iltaisin sytytellä kynttilöitä, istuskella takkatulen ääressä.
Aamupäivän metsäretkestäni tein elämäni toisen ”kelan”, viime viikolla ekan, ja liitin Instaan. Kun lähdin korin kanssa metsään, jätin tarkoituksella kameran pois kaulalta kiikkumasta, etten taas kerran käyttäisi aikaa kuvakulmien etsimiseen ja sen sellaiseen, vaan vain kävelisin, marjastaisin ja sienestäsin jos siihen olisi mahiksia. Ja miten kävi? – Kun puhelin kuitenkin on ”pakko” (minun eksymisgeenini 🙂 ) olla mukana, niin otin sitten sillä ainakin 20 kuvaa ja kirosin, etten sittenkin ottanut oikeaa kameraa. No mutta siis kela Instassa ja FB:ssa (yritin liittää tähänkin, ei onnistunut). Ei taaskaan oikein etene tämän minun someilun vähentäminen.
Luonto on täynnä värejä, ja metsissä antimia yllin kyllin. Eikä minkään sortin öttiäisiä. Tosin sekä naapuriraksalla käynyt sähkömies, joka on Vuotsosta (30 km tästä etelään) että tuttu timpuri, joka on Sodankylän Kelujärveltä, kertoivat, että heidän pihoillaan ei näinä viikkoina ole puhettakaan olla iltaisin ulkona, koska on niin paljon polttiaisia. Puuta koputtaen, meillä ei ole täällä ollut koskaan.
Nuorempana, teininä ja pitkään sen jälkeenkin, huhtikuu, viikot 14–16 olivat mieluisimpia pohjoisessa: keväthanget, rinteet parhaimmillaan, matkailusesongin huipussa monia hyviä juttuja, menoa ja meininkiä, ja jo pelkkä sana kevättalvi! Valoa ja iloa, eikö vain?
Siis onko tämä kesän lopun aika, luonnon hiipuminen talven edeltä, luopumisen, leppoisan raukeuden aika, ja sadonkorjuun päivät mielihyvää ja mielenrauhaa tuovaa siksi, että itsekin on jo luopumassa monesta, raukeus alkaa olla usein hyvä tunne, tasaantuminen, tasaisemman lämmön ja valon viikot tuovat seesteisyyttä. Voi vain nauttia kaikesta ympärillä, kulkea metsissä ja istuksia tunturin laella. Ei ole ”pakko” osallistua.
Ei ole pakko, mutta tuntuu, että tänäänkin olen koko päivän ”osallistunut”. Ihan itse päiväni täyttänyt kaikella mieluisalla ja vähän merkitykselliselläkin. Perheen joulupöytään on nyt kaarnikkahyytelö poron paistin oheen tehty. Tänään täydensin edellisten päivien vaatimatonta keräilysaalista, ja pari purkillista hyytelöä niistä sain tehdyksi. Samalla aamupäivän metsäretkellä löysin – sieltä samasta perinteisestä, äidin opastamasta paikasta – karvarouskuja, ja täydentelin kangasrouskuilla niin paljon, että muutamat isot suolasienisalaatit saan syksyn ja joulun juhlapöytiin tehdyksi.
Mutta lyhyesti: elo-syyskuun vaihteessa, varsinkin silloin, tänne kannattaa tulla. On ollut taas niin hyvä.
Ihana kesän ”lopetus”, niin siihen samaistuin. Melkein 4 kuukautta mökkielämää viettänyt, osin aivan yksin. Nyt tuntuu hyvältä palata kaupunkiin ja syksyn rientoihin. Kaikki mielen maisemat on tallennettu muistiin ja niillä elämä kantaa pitkään. Hyvää syksyä toivottaa Lea.
Kiitos paljon, Lea. Annetaan siis syksyn tulla ja nautitaan levollisesti siitäkin.
Syksy on minunkin vuodenaikani mutta täällä pohjoisessa ehdottomasti alkukesä. Toukokuun lopusta juhannukseen ( jolloin viimeistään lähden ja öttiäiset tulevat), yötön yö jo alkanut, korvasieniä voi lähteä etsimään ilta kymmeneltä, telkkä kolistelee pöntössään ja tiainen neuvottelee kirjosiepon kanssa pesinnästä. Tullessani ovat puut lehdettömiä ja joka aamu herätessäni ne ovat vihreämpiä, kuin nukkumaan mennessäni. Elämä kuhisee joka puolella.
Ymmärrän kyllä tuon mieltymyksen alkukesän Lappiin. Vasta tänä vuonnahan mekin se koettiin, ja totisesti nautittiin. Se kesän tulon riemu ja ripeys! Vihreän viehkeys ja tulvivat purot. Silti – nyt se vaihe, että elo-syyskuu minulle mieluisampaa. Tosin myös kaamos ja keväthanget …. Yleensä aina hyvä. 🙂