Meidän lomareissu jatkui tänä aamuna Mathildedahlista Perniön kautta Vaasaan.
Nautittuamme jälleen lautasellisen paikallisten tuottajien herkkuja ja hyvää kahvia, olimme jo ennen yhdeksää etsimässä vielä muutamia rasteja, jotka olin toivonut näkeväni ja kokevani tällä muistojen matkalla. Nostalgiaa ja menneen maailman juttuja, vanhempien elämänpolkuja vielä vähän kulkien.
Ajelimme Nurkkilan kylässä peltoteitä, joista yksi vie Kirakanjärven rannalle. Siellä kävin lapsena kesälomareissulla uimassa, ja siellä on käyty muutaman kerran aikuisiässäkin, – aikana ennen lapsia, – ja tänään.
Kirakanjärvi on jotenkin sellainen lapsuuden muisto, jolla on kultaiset reunukset. Siihen liittyy vain kaikkea hyvää. Oli iloa ja onni sinne tänäänkin löytää. Käydä aamupulahduksella.
Nuo kalliot! Sellaisia äiti aina kaipasi. Niistä hän puhui silloinkin kun hankki Lapista mökkiä itselleen, Hangasojan rantaankin hän sellaisia kaipasi. Kalliorannoista minäkin pidän. Paljon. Ei ole vain elämänpiirissä sellaisia ollut muualla kuin Perniön mummulassa! 🙂
[Tuolla on minun mummulani, Perniön Nurkkilassa.
Tai siis oli. Nyt siellä asuvat ei-sukulaiset,
jotka ovat kyllä serkkujen kautta ilmoittaneet,
että siellä saa tulla käymään milloin vain,
mutta eipä ollut tarvetta mennä vieraiden kotiin. Tyydyin kuvailemaan kaukaa.]
Perniön Ylönkylän koulun ohi ajeltiin jo tiistaina, jolloin tulimme Perniöön, mutta halusin vielä kuvan siitä, jotta voin liittää myös reissun muistoalbumiin: se on juuri se paikka, johon tuulelaiset kesällä 1941 toisella evakkomatkallaan tulivat ja josta heidät Särkisaloon siirrettiin.
Ja tietääkseni isäni – joka ei koskaan saanut kansakoulun päästötodistusta* – kävi jatkoluokkia tässä koulussa, joka on noin kolmen kilometrin päässä hänen kotitalostaan. Varsinaisen kansakoulun isä kävi Nurkkilan kansakoulussa, joka sekin tällä reissulla löydettiin.
[*Sota-aikana nuoret miehet/pojat (isä rippikouluiässä saivat jättää oppivelvollisuuden suorittamatta jos menivät töihin. Isä meni, eikä päästötodistusta tullut.]
Näiden jälkeen kohti Saloa, Auraa, Huittista, Kurikkaa … ja lopulta Vaasaan. Haluttiin mennä uutta reittiä. Varsinais-Suomen jälkeen Pohjanmaalla oli jotenkin vaisua, mikä ehkä johtui myös siitä, että reissun kohokohdat oli jo koettu, siitä, että oli pilvistä, toki edelleen liki helteistä, mutta ”nyt vain palaillaan kotiin” -fiilis. Vähän sellainen henkinen lässähdys.
Useinkin on ajettu onnikalla tai omalla autolla, kyydissä tai itse Turku – Oulu väliä, mutta nyt olin päättänyt, että turistellaan päivä Vaasassa, eikä hoppuilla kotiin.
Kaksi edellistä yöpymispaikkaa olivat aivan huippuja, uniikkeja ja sellainen meillä on täällä Vaasassakin.
Tämän kadun varrella, viimeinen noista keltaisista taloista oikealla alhaalla on tämä meidän mökki. Kerron kuvien kera kaikista näistä kolmesta majapaikasta paljon lisää, kunhan kotiudumme.
Tullessa kävimme tutustumassa Vanhaan Vaasaan.
Sitten majoittauduimme airBnB-mökkiin, hetken huilaus ja lähdimme kiertelemään meille tuntemattomaan Vaasan keskustaan ja syömään! Kiitos saamamme vinkin – ymmärsimme kävellä rantaan: Hjem! Kolmas ilta peräkkäin kun söin version saaristolaislautasesta. Ei tänään ihan Mathildedalin ravintoloiden veroista, mutta kiitettävää kylläkin. Hieno päätösillallinen tälle lomallemme.
Huomenaamulla kotiin. Hyvillä mielin, paljon eläneenä, muistaneena, oppineena, muistavana.
Paljosta kiitollisena.
Ai että minä tykkään tuosta Hejmistä! Kaikilla kolmella Vaasan-reissullani (jotka kaikki tehty viimeisten kahden vuoden aikana) olen siellä syönyt; kerran lounaan ja kaksi kertaa illalla, joista toisena itse Micke Björklund oli paikalla grillibuffetin merkeissä.
Se oli kyllä miellyttävä ravintolakokemus meilläkin. Ja minä tykkäsin paljon ruoasta, miljööstä ja siitä miten siellä palvelu toimi. Oli ilo katsella isohkon ravintolan henkiökunnan – keittiön ja salin – yhteistyötä. Kaikki sujui, kattaukset vaihtuivat ilolla ja ilman isompia manöövereitä, asiakkaasta pidettiin huolta, – minulle tuli mieleen että ”koreografia toimi” – siis sen lisäksi että ruoka oli hyvää, siinä oli makuja, se oli huolella tehtyä ja esille pantua. JOS joskus toiste Vaasaan satumme, niin pyrin kyllä Hejmiin. 🙂 Lämmin suositus muillekin.