Tänään ei ole tuntunut arjelta. On ollut pieni juhlapäivä. Sateinen, heinäkuinen perjantai ei välttämättä ole tylsä, tekemätön. Ei ole ollut ainakaan tänään.
Kun lapsenlapset ovat vielä kesälomalla, oli käytettävä tilaisuus hyväksi, ja haettava heidät jo aamusella mummilaan – yhteisiä päiviä ei tunnu olevan koskaan liikaa.
Kesäpäiväajatuksia ja tekemisen aihioita meillä oli jo ollut, mutta eiväthän +14 C ja vesisade varsinaisesti innostaneet biitsille, Turkansaareen, pihapeleihin, vesileikkeihin, ei edes Vauhtipuistoon tai Liikennepuistoon.
Niinpä oli sisällä juteltava kuulumisia ja leikittävä ravintolaleikkiä. Siinä molemmat muksut tekevät olohuoneen kahdesta sohvasta tyynyjen avulla pienet ravintolat/kioskit, joissa meidän on papan kanssa ilo ja velvollisuus käydä nauttimassa aamupalaa, lounasta ja päivällistä, joskus on ollut tarjolla iltapalaakin.
Ja viime kuukausien aikana kaikki mielikuvitusruoka on ollut aivan ilmaista, mutta asiakkailta vaaditaan kekseliäisyyttä tilausten kans; ruokalistaa kun ei ole, eikä ravintoloitsija osaa muuta kuin kertoa onko tarjolla katkarapusalaattia tai cappuccinoa, ehkä on, ehkä ei. Ja varsinkin Eeviksen ravintolassa on aina tiedettävä tilatessaan, tarviiko (mielikuvitus)lautasenkin?
Toisin kuin muiden ravintoloiden kanssa, nämä mummilan olohuoneen ravintolat kukoistivat korona-aikana, kaikkea kotona mielikuvitusleikkimistä (ja temppuratoja) oli aika lailla, mutta nyt on Eeviksen ravintolaa kohdannut uusi uhka! Sen on joku [lue: isoveli] käynyt muutaman kerran hajottamassa, heitellyt tyynyt mihin sattuu, rymähdyttänyt katon alas ja koko sohvaan sijoitettu familiääri bistro on ollut tuhon oma. Mutta ravintoloitsija [Eevis] on vain kylmän rauhallisesti todennut, että Annihan [Eeviksin monivuotinen mielikuvitusystävä] sen on käynyt hajottamassa, mihin isoveli toteaa: ”Sillä kun on se ADHD.”
Emme oikein tienneet, itkeäkö vai revetäkö nauruun tämän kuullessamme. 😀
Aamupäivän ravintolaleikin jälkeen lähdimme leffaan! Eipä olla ennen oltukaan. Mie olen Apsun kanssa käynyt parikin kertaa teatterissa, mutta tänään elokuviin mentiin koko poppoo: Risto Räppääjä oli molemmille lapsille sallittu ja ihan tykättykin elokuva. Meille isovanhemmille ensimmäinen elokuvakokemus Räppääjästä. Mie taisin seurailla enemmän Eeviksen eläytymistä kuin elokuvaa. 🙂
Ja Eevishän se sitten ilmoitti, että sitten ”kun on taas tyttöitten päivä” niin mennään uudestaan elokuviin – kahdestaan. ”Tyttöitten päivään” on niin paljon odotuksia, suunnitelmia, aikeita ja toiveita, että mummia jo vähän pelottaa – kun kuitenkin taas tulee jotain…. Mutta kyllä me varmasti kahdestaan taas humputtelemme. Esim. lähdemme Nizzaan pizzalle kuten Eevis on jo kuukausia sitten ilmoittanut. 😀
Pehtoorin kanssa kaksin jäätyämme oli aika oikealle ruoalle. Alkuun salaatti, jossa alla jäävuorisalaattia, sen päälle mansikoita ja (Pirkka Parhaat) vuohenjuustoa; saksanpähkinärouhe olisi sopinut vielä lisäksi mutta kun en ajoissa hoksannyt, sitten hunajaa, ja kastike, jossa oliiviöljyä ja balsamicoa (2 – 1 ), pippuria ja suolaa. Pääruokana oulunsalolaisista luomukesäkurpitsoista ja pastasta sekä runsaahkosta parmesaanista jo monta monituista kertaa tehty Syrjäsen one pot -pasta. Juuri nyt kesäkurpitsat ovat ”kermaisimpia”, joten kannattaa lisätä tämä hyvä ruoka ensi viikon kotiravintolan (oikean, ei mielikuvitusravintolan) ruokalistalle. Ohje täällä.
Näin suuria asioita keskellä ”maailmanpolitiikan arkipäivää” – juuri nyt tuntuu, että tänään ei huolen häivää.