Kesälomatkalle jonnekin Keski-Suomeen…
Oulu on monin tavoin mieluisa, rakas, kaunis kotikaupunki, mutta siinä on yksi huono puoli: se sijaitsee syrjässä silloin, kun on lähdössä lentäen ulkomaille, koska on lähes aina mentävä ensin Helsinkiin ja silloin kun haluaa matkailla kotimaassa, – varsinkin eteläisemmässä Suomessa, koska ensin on ajeltava Jyväskylään (tai Kokkolaan) ennen kuin pääsee lähellekään toivottuja kohteita. Oulu – Jyväskylä (tai Pihtipudas) väli on tyyyyyyylssääääää. Onneksi tiellä ei aina ole sentään ruuhkaista, ei ainakaan tänään.
Emmekä ajelleet ihan Jyväskylään asti, vaan Viitasaarelta poikkesimme sivuun nelostieltä. Pieni nähtävyyskierros Viitasaarelle, joka on järvisijaintinsa aina ollut minusta mukavan oloinen paikka. Kahvipaikaksi emme kelpuuttaneet ABC:tä, vaan lähdimme nousemaan kohti näköalapaikkaa, jossa viittojen mukaan piti olla myös kahvila. Olikin, mutta aukeaisi vasta puoleltapäivin.
Katselimme kauniit Savivuoren maisemat ja laskettelurinteen, sellainenkin Viitasaarella!! ja jatkoimme matkaa. Mennään kahville jonnekin etelämmäs. Ja Karstulassa näimme kyltin jossa luki ”Wanhat Wehkeet” – automuseo ja kahvila.
Poikkesimme reitiltä muutaman kilometrin ja siinä oli meille kahvipaikka, vaihtui kyllä jätskitötteröiksi ja museokäynniksi. Noh, molemmathan ovat mieluisia: jätski ja vanhat autot (ja muu ihan suunnaton määrä museokamaa, paljon pyöriä, koneita, radioita, ja paljon kaikkea arjen historiaa… ).
Pieni museoihminen minussa kyllä vähän kärsi kaikesta sekamelskasta, eikä siis millään muotoa edukkaasta esillepanosta, mutta olihan siellä paljon mielenkiintoista ja nostalgista. Ja oikeastaan tämän reissun ”teemaan” liittyvääkin.
Matka jatkui Keuruulle – ennen kokematon paikka. Olipa viehättävä. Pysäköimme kahden kirkon väliin, konditorian viereen.
Nyt sitä kahvia! Meille riitti kahvi, lasi vettä, poropiirakka ja täytetty croissant = 9 €. Olemme pois turistirysistä. Ja sitten kirkkoon. 1700-luvun puolivälissä rakennettu, paanukattoinen puukirkko oli varsin viehättävä, samoin kuin ympäröivä kirkkotarha.
Siellä muutama mielenkiintoinen hauta, palaan kotosalla asiaan.
Kuinka kauniisti kesäiltapäivän valo siivilöityi sakastin pöydälle.
Matka jatkui leppoisasti pikkuteitä kohti Mänttää.
Majoituimme, ja lähdimme kävellen Joenniemelle, Göran museoon, jossa kävimme kesällä 2020. Nyt kovin erilaisin tunnoin, nytkin siellä oli heinoa. Lorna Simpsonin teokset olivat jotenkin ”isoja”. Serlachius-museot!
Serlachius-museoiden Göraniin kävelimme hotellilta, samoin paluumatka kävellen. ”Lemmenpolkua” kuljimme, hämmästelimme itikattomuutta, nautimme lämmöstä, tyvenen järvenselän vilahdellessa polun varrella, tepastelukin oli hyväksi päivän autossa istumisen jälkeen.
Oli aika lähteä syömään.
Kolme vuotta sitten näillä seuduilla kulkiessamme löysimme Vuorenmajan, joka silloin oli kiinni. Tänään ei!!
Toissapäivänä tein kotosalla Tarte flambeeta, joka Rheinin itäpuolella (tai siis Saksassa tunnetaan nimellä flammen küchen) ja Mäntässä tuttavallisesti ”flammi”. Sehän meitä houkutti, ja sekin että Vuoristomaja on profiloitunut myös viinitupana. Eikä turhaan.
Siellä on poikkeuksellisen paljon viinejä laseittain, eikä mitä tahansa viinejä, vaan huolella valittuja. Lämmin suositus, semminkin kun paikka on mielettömän upealla paikalla ja ravintola on oikein mukavan näköinen, alppimaja. Ja flammi, viinilasillinen ja tarjoilu olivat vähintäänkin odotuksia vastaavia!
Ja missäkö asumme? Minähän tässä joku viikko sitten täällä blogissa kyselin vinkkejä majapaikoista Keski-Suomessa, – ja täällä olemme!! Kuvassa meidän ranta!! Myös kansikuvassa meidän Art Hotel Honkahovin rannalta kuva.
Olemme ArtHotel Honkahovissa! Ei mikä tahansa ketjuhotellin bunkka.
Kyllä täällä kelpaa.
Tässä funkishienostelussa jotain Kekkoslandian tunnelmaa, mutta onpahan väljää, hiljaista, tyylikästä, rauhallista, ainutlaatuista… Ja biitsi. Meillä on ranta. Ehkä aamulla olen uimassa. 🙂
(semminkin kun nyt KOLMANNELLA kerralla sain tämän postauksen valmiiksi ja lähetetyksi. … )
Huomiseen, matka jatkuu huomenna Lounais-Suomeen, ja sääkin suosinee. On hyvä.