Eilisen jälkeen.
Ketään ei häm
mästyttäne, että olen tänään etsinyt äitiyskorttini ja esikoisen neuvolakortin. Selaillut vanhoja kuvia.
Kyllä me yhdessä niitä jo tuossa juhannuksen tienoilla – vai jo jouluna, jolloin saimme kuulla kesävauvan olevan tulossa – katseltiin.
On jo pian 34 vuotta tuosta.
Edelleen on vähän epätodellinen olo, vaikka pienestä, uudesta, nyt jo vähän ”omalta” tuntuvasta, olemme nähneet monta kuvaa ja olen jutellut tyttären kanssa vauvan elämän alkuvaiheista.
Niin erilaista, mutta niin paljon samaa, niin paljon muistoja vyöryy yli.
On niin erilaista kun tytär on synnyttänyt kuin että poika saa lapsen.
Kyllä minä edelleen yritän olla tyrkyttäytymättä, neuvomatta turhia, vain kuunnella ja kysellä kuulumisia ja tuntoja, olla tavoitettavissa, jos on tarve.
Jotenkin sellainen on omalle kohdalle kaikissa elämänvaiheissa ollut mieluista, tarpeellista, hyväätekevää, eteenpäin auttavaa…
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tänään pääsin (avec myös 🙂 ) työn merkeissä tarjotulle päivälliselle. Pitkään aikaan ei ole ollutkaan mitään rotissööri- saatikka yliopistoelämään liittyviä juhlia, karonkkoja, eikä muita ruokajuhlia, mutta tänään – hyvin pienimuotoinen ”karonkka” – kuvaus- ja konsulttihommien vuoksi tai paremminkin ansiosta.
Olimme Istanbulissa syömässä, ajatuksena oli ollut, että voisimme nautiskella kesäillasta patiolla, mutta eipä sitten todellakaan houkuttanut. Kertakaikkisen kylmää on Oulussa sää ollut; hanskat olivat keskipäivän (turhankin pitkäksi venyneellä) pyörälenkillä.
Mutta maistuihan se ruoka tänäänkin. Seura hyvää, erinomaista. Hyvä päivitellä kuulumisia nuorempienkin kanssa. Ja nauttia ruoasta. Helposti ilta vierähti, tilaa ja aikaa jutella.
Ja onnikkapysäkillä, kotimatkalla jo, kaupunkimaisema oli urbaani, kotoinen. Uhkaava, muttei kuitenkaan.
Tiistai? Tavallisen elämän tiistai?
– Ehei! Paljon enemmän kuin tiistai. Paljon enemmän elämää, kaikkea.
Onnea pienen tytön isovanhemmille. Ihana uutinen. Se vauvan tuoksu…Onneksi on videot ja kuvat ,voi seurata lapsen kasvua ja kehitystä kauempaakin.
Tänään lähti kaksi pienintä lastenlasta Helsinkiin.Niin paljon vähemmän olen saanut olla heidän elämässään kuin täällä asuvat serkkunsa (5).
Kiitos paljon, MS. Kyllä täällä mummi, pappa ja eno ovat kuvia onneksi jo saaneetkin.
Kyllähän meilläkin tämän uuden pikkusen ja hänen kasvunsa seuraaminen tulevat jäämään hirmu paljon vähemmälle kuin Oulun serkkujensa. Mehän on saatu olla Apsun ja Eeviksen kanssa paljonkin, mutta järvenpäähästä ei niin vain tyttöä syliteltäväksi tai humputtelemaan haetakkaan.