Nyt on pikkuisen kaksijakoinen tilanne: toisaalta tekisi mieleni kirjoittaa koko päivä auki, hetki hetkeltä tallentaa tähän kaikki, mutta toisaalta en haluaisi avata mitään – tuntuu, että sen myötä kaikki latistuisi kuitenkn. Tekisi mieli olla ihan vain muistoiksi muodostaa päivän kulkua, omassa mielessäni miettiä, hymyillä hiljaa, koettaa painaa kaikki mieleen, jotta en ikinä unohtaisi.
Ehkä yritän kompromissia, muutamia tuokiokuvia.
Hain lapsenlapset aamuvarhain äitinsä luota ihan vaan meille ja meidän seuraksi, iloksi täksi päiväksi. Oli luvattu yhteinen kesäpäivä: ”Tehdään kaikkea mitä talvella ei voi”. Matka meille kestää parikymmentä minuuttia ja sen aikana oli toiveita takapenkiltä esitetty jo niin paljon, että niillä voisi täyttää kesälomaviikon, tosin mukana paljon sisäjuttuja (Tietomaa, kirjasto, Leo´s Leikkimaa etc. mutta niitä ei nyt mahdutettaisi päivän ohjelmaan).
Otettiin pappa mukaan matkan varrelta ja lähdettiin saman tien, parahiksi yhdeksältä auenneeseen, liikennepuistoon. Ennen kuin kahden jälkeen oltiin mummilassa oli ehditty käydä ainakin kahdeksalla rastilla.
Yhdentoista aikoihin oltiin Tähtitornin kahvilassa jätskillä.
Pappa: Mitäs laatua haluatte?
Apsu: Kun kerran ei oo vaniljaa, niin sitten salmiakkia.
Eevis: Mulle mansikkaa.
Mummi: En tiennytkään, että tykkäät nykyään mansikasta.
Eevis: No kun mulla on pinkit sukat, ja puserossa pinkkikoriste, niin pinkkiä jätskiki!
Mummi: Luonnollisesti 😊
Monta kertaa on Apsun kans ollut puhetta, että hän haluaisi joskus käydä katsomassa tuomiokirkkoa sisältä. Ja näin kesällähän kirkon ovet ovat auki, joten yksi kohteemme oli käydä siellä. Ja kuten monta kertaa aiemminkin, olen ollut hämmästynyt ja mielissänikin siitä, kuinka kiinnostunut poika on historiasta, ja tänäänkin hän pysähtyi lukemaan kirkon eteisen historiataulua ja kun kerroin seinään muuratusta hautakivestä ja kirkkohautaamisista, poika kuunteli aidosti kiinnostuneena.
Eevistä eivät moiset jorinat kiinnostaneet, mutta kirkonkellojen soitto puolelta päivin oli niin hämmästyttävä, että siitä piti erikseen kertoa isälleen kun tämä soitti. Eeviskin halusi sytyttää kynttilän ja lähettää terveiset Caritaksen isomummulle, vaikkei tätä juuri muista, kuten Apsu tekee.
Keskikaupungin nähtävyyksien, leikkipuistojen ja muutamien patsaiden (Franzén – ”Miksi se tuossa keskellä puistoa on?”) yhteispäätöksellä lähdimme Nallikariin, jossa vielä yksi leikkipuistotuokio ja sitten ravintolaan syömään.
Loppupäivä mummilassa: tuliaispallopeli ja vesileikkejä, tennistä ja frisbeetä.
”Hyttiäiset” ja ”sääskiäiset” olivat mummilan pihalla (, jossa niitä ei edes kovin montaa näkynyt) ja muuallakin kurjia, mutta muutoin meillä oli hieno päivä. Yhtäkkiä kun oltiin päivällissapuskalla, Eevi toteaa, että ”onpa kyllä mukavaa“. Yhdessä sovittiin, että yritetään pian taas uudelleen viettää yhteisesti kesälomaa.
❤️