Eilen iltasella sain beaivin valmiiksi: hain lähimetsästä viimeiset osaset.
Tiedä häntä, kuinka paljon tämä hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttaa, mutta jo tekemisestä tulee hyvä mieli,
ja onhan kaikki silmää jotenkinkaan miellyttävä ympärillä hyväksi.
Saariselälle tuli tänään kunnolla kesä, – eikä vieläkään itikoita.
Tuli lämmin, leppeä etelätuuli helli, oli korkea taivas ja syvä toive, että joku seisauttaisi kellot.
Aamupurolla kuljeskelin ja aamupalalla päätimme, että tänään kävellään jonnekin ”ylös”, josta näkee kohti ääretöntä ja sen yli. Ei mihinkään metsäreiteille, vaan vanhat, lähituntureiden takuuvarmat maisemapolut kelpaavat oikein hyvin.
Siispä autolla Kiilopäälle, ja sieltä Poropolulle (merkitty teemapolku) kohti Ahopäännokkia.
Viime ja toissavuonna kävimme ystävien kanssa tällä samalla, vähän piilossa olevalla sulamisvesilammella. Nyt siellä oli hyvin vähän vettä ja viimevuotista vähemmän luntakin. Tämänkään kurun/lammen nimeä ei tiedetä.
Mutta nyt on tiedossa se toissapäivänä näyttämäni kurun nimi: Facebookin Saariselkä-ryhmässä paikallinen opas kertoi: ”Latvakurusta seuraava on Mariankuru, nimetty erään oppaan mukaan (epävirallinen nimi), siitä seuraava matalampi kuru on Rastikuru. Ahopäillä on monta nimetöntä kurua, vain epäviralliset nimet käytössä.” Taas on opittu uutta.
Patikka ei ollut rankka, ei millään muotoa; melkein leijumiselta se tuntui, mutta silti tuntui sen jälkeen hyvälle nauttia mökkipihassa afterhiking-kuohuvat. Istuimme auringossa, viesteilimme nuorten kanssa ja arvuuttelimme, lämmitetäänkö heti sauna vai käydäänkö vielä pieni lenkki – josko niitä korvasieniä olisi vielä? – Metsässsä kävely kannattaa aina, vaikka saalis jäikin aika vaatimattomaksi.
Sitten sen saunan aika.
Kun kerran on kesä (+23 C mökin varjonpuolen mittarissa), niin olihan se uitava. Tai siis edes pulahdettava. Hangasojan vesi yllättävänkin lämmintä = +11 C, joten talviturkki on heitetty.
Ja sunnuntaisapuska syötiin illansuussa terassilla. Juhlapäivä kaikin puolin.
Tässä on sitten opiskeltu vielä jääkauden jättämistä jäljistä: mihinkäs suuntaan se maankuori oikein runttaantuikaan jään vetäytyessä?
Ja pohdittu, mihinhän huomenna. Ei ainakaan Ouluun! 🙂