On pääsiäisen toinen pyhä, eikä tänään ollut syytä lähteä alas, ei lähteä ajelemaan Ouluun. Ei töitä, ei kandiseminaaria, ei kokoussumaa, ei Torniossa valokuvausopintojen lähiopetusjaksoa, ei yhdistystoiminnassa vuosikokouksen valmistelua, ei toimintakertomusten tekoa, ei kuvauskeikkoja, ei hammaslääkäriä, ei mitään pelottavia tutkimuksia, ei perhepäivähoitoa, ei äidistä huolehtimisjuttuja eikä sairaalakäyntejä, ei kertakaikkisesti mitään syytä lähteä Ouluun.
Vaikka moni noista syistä ovat olleet mieluisia perusteita sulkea mökin ovet ja palata kotiin, tänään olen ollut ihan mahdottoman mielissäni, kun ei ollut mitään tarvetta lähteä pois Hangasojan varrelta, ei syytä vielä jättää tuntureita. Tänään tämän reissun huikein auringonpaiste, mitä kaunein – vai komein – kevättalven päivä.
Yhä ylös yrittää: Iisakkipää, tulossa olen!
Ja ladun varressa jo vihersikin!
Hirvaskurun pohjalla näkyi hyvin, miksi juuri näillä kohdin on aika vaikea patikoida tai pyöräillä keväisin tai alkukesästä: hetteikkö, lähde, puronpätkä on jo tähän aikaan vuodesta hyvinkin kosteaa, joten kun lumet molemmin puolin tuntureilta sulavat, on kurussa vettä yli saappaanvarren. Koettu on.
Olen joskus tainnut kertoakin, että en ole kovinkaan mielelläni kuvattavana ja että ollaan tehty perheen ja Pehtoorin kanssa kaksistaan viikon tai parinkin reissuja, joilta on satoja kuvia, eikä minusta yhtäkään. Paitsi, että viimeisen kymmenen vuoden ajalta, jolloin olen raahannut mukanani isoa, painavaa järkkäriä teleputken kanssa, on käynyt enemmän kuin kymmenen kertaa, että kun piipahdan vessaan, annan kameran Pehtoorille todeten ”piäppä tuota, käyn vessassa” ja sitten, kun astun vessan ovesta ulos, mies on kamera valmiina ja kliks! Ainakin Japanista, Rumakurulta, Umbriasta, Tampereelta, on kuva kun tulen vessasta: monet vessan ovet laadukkaina backgroundeina! Että sellaisia turistikuvia. Tänään en käynyt Tuulentuvassa pissalla, mutta silti minusta on kuva (itse asiassa useampikin!) vanhan mökin portailta. Tämä historiallinen tapahtuma tässä! Ja tausta on paljon parempi kuin vessojen ovet.
Huolimatta siitä, että edelleen on oltu vain ihan kaksistaan, olen tykännyt kokkailla kaikenmoista. Tänään pääruokana pääsiäisen klassikkoa; parsarisottoa, karitsanfileitä (rosmaniinin ja valkosipulin kanssa) ja tomaatti-granapadano-juustoa balsamicokastikkeella. Olispa vielä ollut juureen leivottua leipää, ei ollut, mutta punaviiniä oli.
Usein mökillä syödään juhlaruokana lähiruokaa: Inarin Menesjärveltä poronfilettä, Lapin puikulamuusia, itse poimittuja korvasieniä Pieranvaaralta ja kaarnikkahyytelöä tehtynä Kutturantien varren marjoista, mutta tänään uusseelantilaista karitsaa tuotuna Oulusta, italialaista risottoa, parmesaania ja balsamicoa, espanjalaista parsaa, perulaista syrah-viiniä. Mutta en aio syyllistyä, en todellakaan. Hyvää oli, oikein hyvää.
Aurinko paistaa vieläkin korkealta, – tuntuu keväälle, hyvälle.
Koen itseni onnekkaaksi ollessani nyt eläkkeellä! Saa suunnitella omat meneonsa, hyväksyä tai olla hyväksymättä jonkin menon, kutsun, pyynnön. Olen ehkä kerran suostunut johonkin vastentahtoisesti nyt eläkkeellä ollessani.
Ihanaa, että saatte nautti omasta pohjoisen paratiisistanne. Odottelen vielä hieman voidakseni oleilla omassa paratiisissa. Tänä vuonna oli ensimmäisen kerran niin, että mökillä oli enemmän lunta kuin kotona ja puiden pilkkominen piti siirtää myöhempään ajankohtaan.
Sinulla on aivan valtaisan kaunis villapaita kuvassa!
Kaikkea hyvää Teille!
Kiitos paljon, Anneli!
Kaikkea hyvää sinullekin.
Onhan tämä elämänvaihe monella tavalla hyvä. Olen facepäivityksistäsi aistinutkin, että niin on myös sinulle.
”Valtaisan kaunis villapaita” 🙂 Kiitos. Se on muistaakseni numero vitonen minun islantilais-norjalaisista paidoistani. Se on nyt ollut kovassa käytössä: näillä keleillä paras hiihtokampe! Odotahan kun viikoloppuna julkaisen kuvan Apsulle valmistuneesta neuleesta, jonka viime viikolla sain valmiiksi! Se ei ole kovinkaan ”kaunis” mutta kyllä kovasti toivon, että on pojalle mieluinen. 😀