Niinhän siinä sitten kävi, että vetovoima (mahdollisuus nähdä lapsenlapsia lomalla) ja työntötekijä (ihan hillitön lumimyräkkä heti aamusta) saivat meidät tekemään päätöksen lähteä aiottua aiemmin kohti Oulua ja kotia. Alunperin paluun piti olla tiistaina, jolloin muksut ja Juniori olisivat lähteneet kyydillämme Rovaniemelle asti, sitten siirrettiin lähtöä maanantaille kun ei ollutkaan matkaseuraa ja kun tulin perjantaina luvanneeksi, että olen tiistaina aamuna kuvauskeikalla Oulussa. Ja sitten vielä yksi päivä lumimyräkän tultua supistettiin – kylläkin poikkeuksellisen pitkää – mökkieloa, ja ajeltiinkin jo tänään kotiin.
Lumilinna jäi pihaan – sisustusta en Pehtoorin tekemään kolmen tähden lumi-igluun rakennellut – porontaljat ja lyhdyt olivat kyllä valmiina. … Hiihtotavoite jäi ratkaisevaa 15 kilometriä vaille saavuttamatta ja paljon herkkuja (= lasten karkkeja ja brunssitarpeita) roudattavaksi kotiin, mutta kyllä luonnossa liikkuminen ja mökin arjessa melko tekemätön oleilu taas olivat hyväksi. En muista, milloin olisin viettänyt melkein kaksi viikkoa niin saamattomana kuin nyt. Ei se ihan helposti mennyt, eikä ollut ollut aikeena, mutta niin vain kävi. Sentään hiihdin ja tein ruokaa, niin ja postaukset, joka päivä (pl. yksi hiihdoton päivä), mutta siinä kaikki. Olen ihmeissäni. 😀
Toiveissa on vielä näille lumille ja laduille sinne päästä, mutta katsellaan…
Kotimatkalla ajokeli poikkeuksellisen huono, ei kovinkaan liukas, mutta pöllyävää lunta ja paljon liikennettä, myös rekkoja. En millään muotoa vastustellut, kun Pehtoori ilmoitti, että mielellään ajaa myös Rovaniemeltä kotiin asti, – sainpahan kutoa koko matkan. Ja muutama tunti kuunneltiin Antin koulumatkaa (Antti Holman Koulumatka-podcastia). Kummallisesti Holman käsikirjoittamatonta (oikeestiko se on sellaista?) höpinää jaksaa kuunnella ja jutuilleen nauraa.
Huomenna ehkä nähdään muksujakin. Että semmoinen toive vielä.