Muksupäivä.
Aamubrunssin jälkeen kun olemme jo lähdössä, käydään vara-varapissalla, ja Eevis huutelee jo kylppäriin mennessä: ”Mummi, sun pitää myydä potta!” – Tämä kertoo siitä, kuinka iso tyttö neljä ja puolivuotias on omasta – ainakin omasta – mielestään. Minusta tuntuu, että hän on muutamassa kuukaudessa oppinut puhumaan. Enää ei isoveljensä tarvitse tulkata juttujaan meille isovanhemmille, sillä nyt lähes kaikesta puheestaan, jota kyllä riittää, saa selvän ja hän mielellään selittää paljon. Ja hänellä on myös vastaansanomaton kyky ilmaista tunteitaan siten, ettei jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi siitä, että veljensä otti papan tabletin ensin tai siitä, että ei sittenkään menty kauppakeskuksen leikkipaikkaan. Varsinainen draama queen on hän!
Tänään säätila ei ollut ainoastaan ”hiutaloiva”, vaan kunnon maalismyräkkä. Lumisadetta, tuulen ja tuiskun myötä myös jotain kosteaa, sakeaa valkoista tupruttaen vähän joka ilmansuunnasta, joten ei puhettakaan, että kukaan meistä olisi halunnut lähteä liukurimäkeen tai muiden ulkoilujen pariin!
Siispä eläinten jäljille. Oulun Tietomaa, jossa Apsun leikki-ikäisvuosina käytiin kaksistaan aika usein humputtelupäivinä, varmaan puolentusinaa kertaa yhteensä, on nyt rempattu. Tiedekeskuksen näyttelyt ja elämysjutut on uusittu. Nämä jutut juuri Apsun ikäisille, alakoululaisille, ehkä parhaita, mutta kyllä Eeviksellekin oli monta pysähtymisen paikkaa. Tosin kovin kauan tyttö ei malttanut yhdessä kohtaa testailla. 🙂
Eläinten jäljillä -näyttely, johon on yliopiston edesmenneen eläinmuseon eläimiä tuotu ja niille miljöitä luotu, oli hyvin rakennettu.
Parituntisen tiedekeskuksessa kiertelyn jälkeen oli jo nälkä. Siis aika lähteä lounaalle. En tiedä, mikä mielenhäiriö (laiskuus?) minuun iski, kun päätin, että menemme kaupungille Valkean Rossoon syömään. Ei tartte mennä enää toiste. Mäkkärikin on parempi, paljon parempi. Mutta nälkä lähti.
Kotimatkalla kaupungista kotiin, E. ehti suunnitella ainakin viisi seuraavaa ”sitte ku me taas lähdetään kahestaan humputtelemaan”. Ja suunnitteli myös kertoja, jolloin ´voidaan ottaa pojat mukaan´. Ainakin kolme sellaistakin kertaa oli pitkän aikavälin aikataulutuksessa mukana.
Ja minulla on jo nyt ikävä.