Kolmas Helmet-lukuhaasteni valmistui eilen.
Tarkoitushan oli tänä vuonna himmailla, hissuksiin edetä, lukea ”mitä sattuu” ja sijoitella sitten haasteeseen sitä mukaa, jos/kun sattuu sopimaan.
Mutta niinhän se taas meni, että haaste sai hakemaan ”täsmäosumiakin”. Ja siten tuli hankkiuduttua uusien kirjailijoiden pariin ja tutustumaan aiemmin välttelemiin kirjallisuuden lajeihin! Että minä luen scifiä, aikuisten satukirjoja, koirakirjoja ja Muumeja. Hyvä se on välillä sellaisiakin lukea, paitsi scifiä.
Monta kirjaa jäi haasteen ulkopuolellekin, ja silti tuli 50 kirjaa nopeampaa täyteen kuin kahtena edellisenä vuonna. Toisaalta nyt oli aika monta ohutta/lyhyttä kirjaa.
Mutta entiseen tapaan paljon elämäkertoja, historiallisia romaaneja, dekkareita, tietokirjoja, – enimmäkseen uutta kirjallisuutta.
Ne kirjat, jotka jättivät vahvimman muistijäljen, koskettivat, antoivat tavalla tai toisella eniten, olen merkinnyt vähintään kolmella tähdellä. Pisteytin nämä kirjat nyt uudelleen (vrt. aiemmat postaukseni). Hieman ajallista etäisyyttä ja vertailua keskenään, niin ehkä arvostus on saattanut muuttua. Melkein kaikista olen jotain edellisissä postauksissa sanonutkin, mutta muutama viimeksi lukemani ansaitsevat suosituksen tai varoituksen sanasen. (Tummennetulla tekstissä)
Nuorten kirja tai aikuisten satu, ihan miten vaan. Ei ole oikein minun ”lajini”, mutta luulen, että varhaisteininä ja vähän myöhemminkin olisin tykännyt kovasti. Ei tämä huono ollut.
Löytyihän se kirjailija, jolla 5 + 10 kirjainta nimessään. Tämä oli mukava, yhdessä illassa kuunnelta feel good -kirja.
Mietin koko ”rikosromaanin” (katoamistapaus) ajan miksi kirjalla on tuollainen nimi. Ja kyllä tässä ”mortonilaista” jahkailua on aika lailla (16 tuntia). Juonenkäänteet ovat aika jänniäkin, loppu oli vähän överi. Ehkä. Mutta lukuromaanina voisin antaa pisteitä 4/5.
Tämä on vaikuttava. Ajattelin, etten pysty lukemaan loppuun asti (naiset, islam, Afganistan) ilman ahdistumista. Mutta tätä ei ollut kirjoitettu ahdistamaan. Tämä on dokumentti. Kiihkoton. Tai siis tämä ei ole raastava, vaikka Zarifan vaiheet ovat olleetkin. Suosittelen todellakin.
Tämä on kirja, johon en olisi missään tapauksessa tarttunut ilman haastetta: oli PAKKO löytää joku aiemmin lukematon viikonpäivä-kirja. Noh, Stordalenin tarina oli oikeastaan aika mielenkiintoinen, mutta hänen self help -juttunsa vähän, mitenkäs sen nyt sanoisin simppeli, outo tai – en osaa sanoa.
Tämä oli täsmävalinta viime viikon hiihtolenkeille! 😀
Lisää satuja, aikuisten satuja. Tämä oli oikeastaan aika hyvä. Siinä oli ajatuksia elämästä, luopumisesta, rohkeudesta, huolehtimisesta.. ei ihan aforismeja, mutta kauniisti lauseiksi ja saduksi kirjoitettuja ajatuksia, viisauksiakin.
Kuinkahan monta kymmentä vai sataa kirjaa on kirjoitettu kirjakauppiaista ja kirjakaupoista? – Monia niistä on tullut luetuksikin. Tämä oli yksi parhaista. Ei yltiöromanttista. Hyvän mielen lukuromaani tämäkin. 4/5
Taisi olla odotukset liian korkealla, ensimmäisen osan (Hildur) jälkeen tämä jäi vain ”ihan kivaksi”. Minusta vähän junnasi, mutta lopussa niin paljon ote parani, uutta, että voi odottaa trilogian kolmannen osan olevan koukuttavampi. Mutta toki tämäkin kannattaa lukea.
Historiallisia romaaneja kirjoittanut Anneli Kanto on kirjoittanut dekkarin, jossa teemana pienellä paikkakunnalla vaikuttava uskonlahko ja ympäristörikokset. Tuntuvat olevan vähän ”trendaavia” [anteeksi kamala sana!] aiheita, mikä ehkä on se syy, etten ihan heti tätä ostanut. Tai siis kuuntelin kyllä helposti, enkä arvannut loppuratkaisua, mutta, mutta… Oliko taas niin että odotin liikaa? – Kannattaa siis kuitenkin lukea/kuunnella. 3½/5