Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.
Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.
Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.
Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂
Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.
Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!
Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.
MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.
Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!
Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.
Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀
Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.
Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.