2022 – Sivu 5 – Tuulestatemmattua

Onnistumisia ja ei

Oikein hyvä päivä sekä ulkoilla että puuhastella koneella.

Ulkoilu sujui mallikkaasti, samoin kalenterinmyynnin aloitus, mutta muutoin olen saanut koneella kaiken, lähes kaiken!, solmuun, hukkaan, hävöksiin ja hyvänä lisänä silmät kipeiksi.

Päivän hyvä hetki oli taas kerran ruoanlaitto ja syöminen.

Pinaattiletut, joissa paino on sanalla pinaatti, ovat olleet unohduksissa, mutta tänään aamulla jo tein taikinan, ja iltapäivällä paistoin. Kermaviili ja makea puolukkahillo olivat näiden kanssa ihan mahdottoman hyviä. Kipparin Kallen ruokaa. Ohje on postauksessa, jossa on myös hyvien kalaruokien linkkivinkkejä, jos vaikka vähän juhlavampaa kalaruokaa vaikka viikonlopuksi suunnittelet: Kalaruoan ja pinaattilettujen aika

Kaiken ATK-häsläyksen ohessa olen myös suunnitellut reissua! Helsinkiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Kyllähän on mukavaa jo tämä suunnittelu.

Bloggailu

Kiitos adjektiiveista

Tilkkutäkki-blogin elämää

Tuulestatemmattua-blogini täytettyä 15 vuotta ja saavutettua yli 1,5 miljoonan käynnin maagisen rajan pyysin teiltä lukijoilta kolmen adjektiivin luonnehdintaa siitä, millainen tämä on teidän seuraajien mielestä. Vähän kuin utelen perusteita, millä monet kymmenet, jopa muutama sata seuraajaa klikkautuu kuvieni ja juttujen äärelle päivittäin.

Viisitoista kommenttia tulikin, kiitos niistä kaikista ja kiitos kannustavista sanoista, kiitoksista. Olisin kyllä mielelläni ottanut vastaan myös parannusehdotuksia… 🙂 Niitä tämä jutustelu jo vähän kaipaisi.

Blogien maailmassa blogini on aika eriskummallinen; melkoinen sekamertelisoppahan tämä on. Monessa kommentissa mainittu elämänmakuinen, monitahoinen, elämäntäyteinen, monipuolinen, maanläheinen ovat ehkä juuri sitä, että Tuulestatemmattua on kaikkea arjestani ja juhlastani, – melkein kaikesta elämässäni. Ei kulissia, ei pelkkää intensiivistä harrastusta, ei jonkin tietyn, vain yhden asian äärellä oloa, eikä kaupallista yhteistyötä.

Moneen vuoteen ei ole miltään taholta tullut yhteistyötarjouksia. Monet ruoka- tai sisustusblogithan saavat sponssia, tuotteita postauksiin ja ammattilaisbloggarit rahaakin, mutta semmoinen ei ole mun juttu. Niihin muutamaan harvaan alkuvuosina tulleiseen matkustus- ja ruokayhteistyökyselyyn vastasin aikanaan kieltävästi, ja nyttemmin mikään/kukaan kaupallinen toimija ei varmaan tällaisen tilkkutäkkiblogin kanssa suin surminkaan halua yhteistyötä. 😀 Muutama pieni yritys, joiden tuotteista olen postauksissani kirjoitellut ja myönteistä palautetta täällä antanut, ovat lähettäneet kiitoskirjeen.

Palaute kantaa ja tekee hommasta mielekästä

Poimin tähän vastauksista laatusanoja, jotka talletan mieleeni ja muistelen aina kun on niitä iltoja, ettei millään tunnu olevan mitään postattavaa, kun ei millään viitsisi edes yrittää. Ja muutenkin. Näistä tuli hyvä mieli.

herkullinen, kaunis ja elämänmakuinen.

kuin sininen ajatus. Elämäntäyteinen, lämmin ja hyvä aikuisen ihmisen blogi.

elämänmakuinen, inspiroiva ja koukuttava.

Ihana, että on tällainen blogi, jota on niin mukava lukea ja jossa näkee niin ihania kuvia ja voi lukea ihania reseptejä ja arjen asioita, siis ihana blogi. Lämmin kiitos!

Raikas ja rehellinen blogi. Kiitos kuvista ja teksteistä!

Tämä BLOGI on sivistynyt, kaunis. Inspiroiva

Rehellinen, maanläheinen (?), kiinnostava ja Lappi+++
Kiitos myös ihanista resepteistä!

Kuin ”ystävän” viesti iltaisin. Kuulumisia päivästä. Iloja, suruja, retkiä, ruokaa, kuvia, kirjoja

mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu ja kauniita kuvia.

Valaiseva, armollinen ja monitahoinen (polveileva, kumpuileva, nouseva ja laskeva, avarakatseinen)!

määrällä ei aina välttämättä laatua mitattaisikaan, niin onhan tuo 1,5 miljoonaa vierailijaa kunnioitettava saavutus.

Loistavat valokuvat, herkulliset ruokaohjeet, hyviä vinkkejä moneen asiaan. Luettujen kirjojen lista …

Ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja innostava.

… tarpeeksi monipuolinen, inspiroiva ja hyvän mielen blogi.

Inspiroiva ja kaunis! — samaistuttava ja elämänmakuinen

Että tällaistakin täällä?

Reseptit ja kuvat olen tiennyt jo aiempien lukijakyselyjen perusteella olevan Tuulestatemmatun tykätyimpiä juttuja, mutta tuo jo mainittu elämänmakuisuus oli minulle ehkä vähän uutta, samoin se, että moni mainitsi myös kirjavinkit hyviksi, – onpaa mukava, että niistä on ollut iloa ja hyötyä, ettei kirjaaminen ole jäänyt vain oman kirjapäiväkirjani turhanpäiväiseksi julkaisuksi.

Ja vähän tämän kanssa samalla lailla toinen ”uusi” juttu minulle on se, että niin moni mainitsi blogini olevan ”inspiroiva” tai ”innostava”. Viime aikoina on tuntunut siltä, ettei ole ollut paljon ideoita saatikka innostusta muille jaettavaksi, vaikka juuri sitä haluaisin tehdä, vähän kuin jakaa iloa ja onnistumista. Nykyisin vain pyöräilen kirjoja kuunnellen, konmaritan, kierrätän, kudon ja muksujen kanssa touhuilen joka toinen viikko päivän ja/tai pari puolikasta, – niin ja tietysti mökkeilen. Ja Pehtoorin kanssa kotoilemme.

Pehtoorista puheen ollen: koska nyt ei ollut lapsenlapsia käymässä, oli miehen ryhdyttävä arvontatirehtööriksi. Ja minulla on vahva tunne, että kerran aiemminkin kun hän toimi tässä tehtävässä, voittaja oli sama henkilö? – Onnea, Satu.

Tuulestatemmatussa on vuosien varrella on ollut ainakin kymmenkunta arvontaa ja puolenkymmentä kilpailua, joissa melkein kaikki tällä(kin) kertaa osallistuneet ovat jo voittaneetkin. Joka tapauksessa kiitos kaikille osallistuneille, ja onnea voittajalle. Palkintona on siis joko Oulu- tai Saariselkä -kuvissa kalenteri, jonka toimitan vasta muutaman viikon päästä kunhan ne tulevat painosta. BTW On kyllä mukava kun niistä sekä joulupostikorteista on tullut jo muutama tilauskin, vaikken ole vielä ehtinyt missään edes niitä mainostaa… 😀

Nyt ryhdyn vielä makustelemaan näitä …

”kuin sininen ajatus”, ”kuin ystävän viesti iltasella”, ”armollinen”, ”hyvän mielen blogi” — Oi, että!

Ruoka ja viini

Keltainen lokakuu

Vielä näitä keltaisia kaupunkiruskakuvia, sori! Mutta kun tänäänkin oli niin kaunista, keltaista, kulkevaa.

Yksi lisäys eiliseen postaukseen. Tänäänkin meillä oli viinipullo ruokapöydässä, jossa tarjolla oli ”aasialaista lohta” (= oma kehitelmäni netin kymmenien reseptien ja kotijääkaapin antimien perusteella). Viini on kuiva, mutta ei rutikuiva, siinä on hedelmäisyyttä, mutta myös happoa niin paljon että voimakkaastikin maustettu lohi ei pysty sitä nujertamaan. Tukivat toinen toisiaan. Saksalainen Nahen alueen Weisser Burgunger-rypäleestä tehty Gut Hermannsbergin valkkari ei ole kovinkaan edullinen, eikä taida joka Alkosta löytyä, mutta meille maistui niin, että ehkä hankimme muutaman pullon jemmaan joulun tienoon kalapäivällisiä varten.

Lohen resepti? – Mahdoton muistaa tarkkaan, mutta suunnilleen näin:

Kalan suolaus karkealla merisuolalla tuntia ennen valmistusta. Sitten talouspaperilla enimmät suolat pois, ja kala uunivuokaan.

Päälle tahna/kastike, jossa 1 rkl raastettua inkivääriä, 2 valkosipulinkynttä, 1 punainen chili, puolikkaan limen mehu, 1 rkl fariinisokeria ja (black) bean chili sausea (osterikastike ja/tai soijakastike käyvät varmaan myös). Laitoin vuokaan myös purkkiherkkusieniä ja hillosipuleita, jotka pyöräytin osterikastikkeessa ensin.

Uuniin (~ 220 C) noin 20 – 30 minuutiksi (riippuu kalan paksuudesta).

Oheen tein turkkilaisesta jukurtista ja creme fraiche -jämistä, purjosta, limemehusta ja suolasta, kastikkeen. Ja ohra-riisiä. Johan oli helppoa ja mukavan mausteista cross kitcheniä.

Muistutus: huomiseen iltapäivä neljään asti mahdollisuus osallistua arvontaan. Huomenna sitten voittajan julkistus ja palaute palautteesta. 😀

Ravintolat Ruoka ja viini

Keräilyeriä – viinikokemuksia

Syksy ei nyt ole oikein proseccon aikaa, mutta mikseipä? – Tämä aika maineikkaan viinitalon rose kuohuva Verrochio Prosecco Rose on mielestäni hyvää keskitasoa. Hyvin marjainen prosecco, ei päärynää eikä sokeria maussa, raikas, muttei olematon. Ei suuria muistoja, mutta ”ihan hyvä”.

R3 Riesling on aiemminkin ollut suosituksissani, se on minusta parempi paistetulle kalalle kuin tämä eilen testattu ”Remastered”, mutta tämä voisi olla aika ideaali sushin tai ceviche-kalan oheen. Saatiin me toki tämäkin tyhjennettyä ihan helposti. Ei ollenkaan huono viini.

Portugalilainen Colossal on syysruoalle (padat ja pihvit) hyvä viini. Se on ”mehevä ja hilloinen”, mutta ei paksun, sokerin marjakastikkeen kaltaista, vaan yllättävänkin raikasta olematta mauton. Ja hinta-laatusuhde on tosi hyvä (11,50 €). Tässä ei mikään ”töki vastaan”, ei karhaita tanniineja, ei litkua, ei mehumaisuutta, ei liian tuhtia tuntua. Ruokaviini hyvinkin. (Kuten kuvasta huomaatte, tänään on vihdoin tullut pystytettyä studio työhommia varten. Siinä sitten ohessa muutama viinikuvakin…)

Toinen testattu punaviini on meidän mökki-Hönön nimikkoviini. La Madriguera Monastrell 2020. Tätäkään ei kannata ihan sinällään nauttia, vaan nimenomaan ruoalle hyvä. Espanjalainen possupata, vaikka karjalanpaisti tai jos jollakin on jäniksenmetsästäjiä lähipiirissä, niin tästä sitten ruoalle viini! Etiketti viehättää.

Ja lopuksi yksi viinikokemus tältä päivältä. Iltapäivällä päätimme, että lähdetäänkin ulos syömään. Huolimatta siitä, että olimme molemmat käyneet tahoillamme muutaman kymmenen kilometriä sykkelöimässä, päätimme lähteä vielä pyörillä kohti keskustaa, kohti Italica Tabernaa. On ollut hieno lokakuinen lauantai, joten mikseipä vielä ulos. Italian tavernaan yritimme, mutta pieni ravintola oli täynnä, joten menimme Pekurin Patiolle. Plan B on muuttanut sinne, ja siellä on italialaista ruokaa, joten sinne sitten.

Kuten aiemminkin ravintolan alkupala-salaattipöytä oli tavallista parempi, myös tilaamamme pasta-annokset (Pehtoorille Pasta Carbonara ja minulle Pasta alla Scampi) olivat oikeinkin makoisia, mutta viini! Jätimme aperitiivit väliin, ja kun katselimme viinien lasihintoja totesimme, että olisi sama tilata pullollinen Ruffinon Pinot Grigiota. Ja sehän tuotiin jo ”aperatiiviaikaan” kuten pyysimme, avattiin ja kaadettiin laseihin. Ja se oli ihan lämmintä! Italialainen kevyt valkoviini huoneenlämpöisenä ei maistu miltään. Ei miltään. Tarjoilija oli pahoillaan, toi cooleriin lisää jäitä, mutta kyllähän siinä niin kävi, että lämpimän valkkarin kera pastamme söimme. Noh, pian varmaankin varataan pöytä Italica Tabernaan ja olen aika varma, että ei tarvitse lämmintä valkoviiniä testata.

Niitä näitä

Paljon hyvää

Mikä siinä on, että helmikuussa vaakasuora valo on pahaksi, että silloin se tuntuu tunkeilevalta, ahdistavalta, paljastavalta, mutta nyt lokakuun lämpimänä perjantaina se on kaunis, valaiseva, lämmittävä?

– Tänään aamupäivällä, liian myöhään, matkaan lähteneenä, katselin maailmaa, kotikaupunkia, omia reittejäni, lämmöllä, kiittäen, melkein hihkuen! Kuinka kaunista, valoisaa, värikästä. Tarkoitus oli käydä sellainen pikainen tunteroisen mittainen lenkki, mutta olinkin yli kaksi tuntia kulkemassa, kerta toisensa jälkeen pysähdyin, kaivoin kameran pyörän satulalaukusta, istahdin joentörmälle, mietin. Kiitin… ketä, mitä? Kiitin kuitenkin. Niin kaunis päivä.

Muistui mieleen ne lapsuuden illat, kun kodin portailta kuului: ”Nyt kotiin, heti sisälle, R., on sinunkin aika jo tulla sisälle”. Että minä silloinkin vähän kymmenvuotiaan tarmolla tupisin vastaan. Tänään vuosia takana, moninkertaisesti, eikä kukaan huudellut, mutta oli vaan kotiuduttava. Mutta olipa takana kaunis syyspäivän aamun lenkki.

Päivään mahtui vielä paljon tekemisen yrittämistä. Ja muutama hyvä viinikin tuli maisteltua. Juniori ja Miniä tupsahtivat käymään illansuussa. Toivat tuliaisen, meillä tarjottavaa; taas kerran todettiin, että punaviini ja pulla ovat hyvä ja halpa yhdistelmä. Palaan huomenna asiaan, viinivinkkejäkin luvassa. Hyvähän se on istuksia tovi ilman isompia vaateita…

Puutarhahommia

Lehtivihreää ja muita värejä

Olen antanut itselleni jokunen vuosi, vai jo vuosikymmen, sitten opettaa, että ruskan väriloisto ei johdu siitä, että kasvien lehdet muuttaisivat väriä, vaan värit tulevat esiin kun lehtivihreä ilmojen viiletessä, talven tullessa hupenee. Kesällä puiden lehdissä on niin paljon lehtivihreää, että ne vain näyttävät vihreiltä! Tämä on se hyvin yksinkertaistettu versio, joka minullekin meni perille. (Esim. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Kerrottiinkohan koulussa bioskan tunnilla ruskan värien synnystä? – No jos, niin ei ole minulla mennyt perille, olen ollut muissa maailmoissa, en ole ollut kiinnostunut, enkä ainakaan todennut asiaa niin, että olisi jäänyt mieleen. Niinpä vasta nyt, kun viinikerhossamme on enemmän kuin puolet jäsenistä (5/9) on biologeja, jotka ovat opettaneet minulle tämän ja monta muuta asiaa luonnosta, olen oppinut tämänkin asian. Retkipaikassa on asia selitetty perusteellisemmin ja asiantuntevammin.

Tänään ”lehtivihreäkato” ihastutti niin paljon, niin paljon! Aamupäivän myrskyisän sateen jälkeen taivas selkeni, ja iltapäivällä pyöräillessä huomasin moneen kertaan ihastelevani ääneen keltaista maisemaa, punaisia pihlajia, ihan uudenlaisiksi muuttuneita kadunvarsia, pihapiirejä ja puistoja. Kirkas, kuulas sää, ja lämminkin. Melkein fyysisenä tuntui ilo kauneudesta, raikkaudesta, liikkumisen ilosta.

Pehtoorilla on ollut myös hyvinkin fyysinen kokemus keltaisista lehdistä: 10 säkillistä lehtiä on jo haravoinut. Niinpä tässä yhtenä päivänä jo suunnittelimme, että takapihan kymmenen koivun rivistöstä voisi joka toisen jo poistaa.

Lähes kaikki kesäkukat on jo aikoja sitten poistettu pihalta, Pehtoori on hommannut kanervia, minä callunoita ja sitten on ne meidän tädykkeet! Ne, jotka ostin kv-markkinoilta elokuun puolivälissä ja jotka käytimme mökilläkin. 🙂 Laitettiin ruukut auton takalattialle mennessä ja ajatuksena oli, että mökiltä lähtiessa sitten pannaan kompostiin, mutta kun olivatkin edelleen ihan hyviä, tuotiinkin takaisin Ouluun. Ja niihin tulee uusia kukkia koko ajan!

Niitä näitä

Yöjuttuja

Nukkuminen on minusta lähtökohtaisesti tylsää; viihtyisin kaikenmoisten askareiden tai vaikka lukemisen parissa pitkälle yli yhteentoistakin. mutta silti tarvitsen, pysyäkseni jotenkinkaan toimintakykyisenä ja tervejärkisenä, kahdeksan tuntia unta. Aina olen tarvinnut, mutta on toki elämässä on ollut jaksoja (esikoisen koliikki, väitöskirjan loppuvaihe, nuoruus 🙂 ), jolloin on tuntunut siltä, ettei ole ollut mahdollista kuin keskimäärin kuuden tunnin uniin vuorokaudessa. Ja sitten on ollut niitä vaiheita, että olisi kyllä ehtinyt ja voinut ja halunnutkin nukkua, mutta ei vaan ole pystynyt.

Jälkimmäiset ovat huono juttu. Ja viimeisen vuoden aikana tai oikeastaan melkein viimeisen kolmen vuoden aikana unettomia öitä on ollut enemmän kuin on ollut terveellistä. Milloin mistäkin syystä sudenhetket aamuöisin ovat lyhentäneet lepoa. Aamuyön tunteina ihminen on heikoimmillaan, silloin Ilot, surut, odotukset, ahdistukset, ratkaisemattomat ongelmat, ikäkin?, haaveilut, kivut ja kipuilut karkottavat Nukku-Matin ja kortisolia tuntuu virtaavan yli äyräiden. Paitsi nyt viimeisen kuukauden aikana!! Sekä kroppani, mieleni että myös Garmin kertovat, että liki joka yö, liki minuutilleen on kahdeksan tunnin levollinen yöuni tullut nautituksi. Onhan se juhlaa.

Novanight-merkkisen melatoniinin löysin loppukesällä. Minähän olen ollut satunnaisen säännöllinen melatoniinin (sekä vahvempien että miedompien) käyttäjä jo kauan, mutta nyt tämä uusi merkki tuntuu parhaalta. Näissä dropeissa on jotain, mitä ei ole muissa, mitä lie unikkouutteita ja rohtopassioita. Tai sitten ihan vaan minussa on vahvaa uskoa mustiin pillereihin. Mutta ihan sama, onko lumevaikutusta vai ei, toivottua vaikutusta on ja sillä hyvä. Aluksi tuntui, että näin paljon enemmän unia kuin ennen, ja sellainenkin juttu, että olen koko vuoden nähnyt paljon unia äidistä. Niin se mielikin prosessoi jotain unissakin.

Viime yöksi oli (taas) luvannut revontuliMYRSKYÄ Oulun seudullekin, ja laittelin kaiken tarpeellisen tuulikaappiin valmiiksi, että voin lähteä pihapiiriin tai vaikka Pateniemen rannalle kuvailemaan jos/kun ne nousevat. Ja tasan yhteentoista asti jaksoin odottaa, vaikka tavoitteekseni olin asettanut puolenyön. Joten: olen tainnut oppia tykkäämään nukkumisesta.

Ja onhan minulla vielä näitä mökkipihassa otettuja kuvia 😀

Päivä on kulunut muutenkin paljolti Saariselkä-kuvien parissa: ensi vuoden kalenteri alkaa olla tekstejä vaille valmis. Kuvaeditointeja tehdessä ja hyytyvän kylmällä aamupäivän pyörälenkillä (olisi ehkä kannattanut pukeutumisessa ottaa huomioon, että lämmintä oli vain +3 C ja tuuli viiltävä) kuuntelin sittenkin (kiitos A. suosituksesta) Kristin Hannahin kirjan ”Tuulen ja tomun maa”. Rankka kirja, vahva kirja vahvoista naisista, äideistä ja kovista ajoista, fiktion ja faktan sulava yhteys, ei kuitenkaan ahdistava, ehkä käyttäisin luonnehdintaa historiallinen lukuromaani.

Kiitos jo nyt kaikille eiliseen postaukseen kommentoinneista. Olen vähän hämmentynyt, – olettekohan sittenkään lukeneet minun blogiani. 😀

Levollisia, sopivan mittaisia unia kaikille!

Bloggailu Historiaa Oulu

Kalenterimerkintöjä ja saavutus

Kalentereita ja juhlapäiviä

On kansainvälinen eläinten päivä, on kansallinen korvapuustipäivä, on siitä erikoinen päivä, että suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on tänään sekä miehen että naisen nimi (Saija ja Frans), pyhimyskalenterissa on kovasti pitämäni Fransiscus Assisilaisen päivä, on asiakaspalveluviikko, ja on myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivä. Huomenna on ”Käyttäydy oudosti”- päivä ja eilen oli ”Katsele lehtiä” -päivä. Huomisesta en ole ihan varma, mutta tänään olen viettänyt eilistä ”katsele lehtiä” -päivää ja aion tässä postauksessa viettää myös ”Ylpeile saavutuksillasi” -päivää.

Vähän outojenkin hassujen teemapäivien lista löytyy tuolta. Samaisella sivustolla on myös muita mielenkiintoisia kalentereita: Suomen historian tapahtumia ja sananlaskuja joka päivälle, myös työhön liittyviä kalenteripohjia, etc.

Katsele lehtiä -päivä

Oletan että tarkoitetaan lehtien katselua luonnossa, eikä netisssä tai paperisina, joiden katselu ja lukeminen saavat mielen nopeasti apeaksi, välillä vihaiseksikin, mutta syksyn lehtiä olen tänään katsellut ihaillen ja ilolla.

Tästä kuvakulmasta olen ennenkin kuvannut ruskaa: kuva on Oulun taidemuseon kaarikäytävältä kohti Åströmin vanhaa tehdasaluetta ja humanistisen tiedekunnan entisiä rakennuksia.

Vuosipäivä tämäkin

Taitaa tähän kuvaankin liittyä yksi ”vuosipäivä”, pitäisi tarkistaa neuvolakortista. 😀 Tuohon vasemmalla oleville portaille satuin pyörtymään juuri tällaisena lokakuun päivänä syksyllä 1990. Ko. rakennuksessa, juuri tuon punaisen villiviinin takana oli työhuoneeni ja rakennuksen kolmannessa kerroksessa Oulun yliopiston historian laitoksen seminaarihuone.

Olimme professorin kanssa pitäneet laudatusseminaaria (graduseminaaria) koko pitkän iltapäivän ja koska noissa vanhoissa tehdasrakennuksissa ei ilmanvaihto ollut ihan paras mahdollinen, olin päivän lopulla aika heikossa hapessa ja menin ennen illan tutkijaseminaarin alkua vähän huilimaan portaille, ottamaan happea.

Enkä tiedä vieläkään, kuinka kauan olin betonisilla, rautakanttauksilla varustetuilla portailla retkottanut ennen kuin oppiaineen assistentti kotiin lähtiessään minut siitä tiedottomana löysi. Soitti tietysti ambulanssin ja samalla myös miehelle. Ja Pehtoorihan se ehti töistä OYKSin päivystykseen ennen kuin minä ambulanssikyydillä. Eipä mitään hälyyttävää sitten kuitenkaan, virkosin suunnilleen saman tien. Tämän episodin jälkeen sitten töissäkin kaikki tiesivät, että olin neljännellä kuulla raskaana. 🙂 Siitä tuntuu olevan hirmuisen kauan aikaa. Juniorin elämän verran.

Ylpeile saavutuksillasi -päivä

Kyllä voin olla ylpeä ja kiittää kaikkia blogissani käyneitä ja ihan erityisesti teitä kaikkia monia kymmeniä, jotka olette mukana elämänmenossani pitkään pysyneet, sillä juuri tänään tuli täyteen 1,5 miljoonaa käyntiä (15 vuodessa). Yhteensä 5473 artikkelia tai edes jotain pientä päivien kulusta on tullut kirjattua. Ja minäkö se väitän vähentäneeni somettamista? 😀

Eilen jo aloittelin tekemään lukijakyselyä tänne, kuten aika ajoin on tapana, mutta hoksasin, että edellisestähän, ja aika perusteellisesta vielä, ei ole kuin 1½ vuotta, joten enpä nyt taidakaan taas udella lukijakunnan ”profiilia”.

Mutta arvonnan järjestän. Palkintona on joko Oulu kuvissa -kalenteri vuodelle 2023 tai Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2023. Osallistuminen on helppoa: kommentoi alle kolmella adjektiivilla, millainen Tuulestatemmattua-blogi on. Kaikki, myös kehittämiseen kehottavat (= rakentava palaute 🙂 ) adjektiivit ovat tervetulleita.

Sunnuntai-iltaan asti on aikaa miettiä, ja ensi viikon maanantaina sitten arvonta.

Kiikku-kahvila ja sen villiviini Ainolan puistossa

Niitä näitä

Ei juuri näkyvää

Kaiken muun touhuamisen ohessa olen värkkäillyt monisanaista tekstiä (ja arvontaa!!) tämän päivän postaukseksi, mutta pätkii… Pitkään aikaan en ole käyttänyt Poll Daddy -ohjelmaa, ja muutenkin kummallista takkuamista tämän ”ATK:n” kanssa. Muistikuvia-sivustoa olen päivitellyt useammankin tunnin – joulumyyntiä varten tietysti. MUTTA, yritän siis selittää, että tänään ei tämän kummoisempaa juttua nyt irtoa. Mutta huomenna kannattaa kurkata uudelleen.

Oulu

Kaupunkiruskaa ihaillen

Monen mielestä nyt on Oulussa parempi ruska kuin muutamiin edellisiin vuosiin, niin minustakin. Nyt on yhtä aikaa keltaista, punaista ja oranssia sekä vielä vihreääkin. Aloitin aamupäivällä ”ruskaretkeni” Hietasaaressa, jossa pyöräilin kaikki tiet, kadut ja pyöräkelpoiset polut jotka löysin, ja yhteensä kuusi kilometriä siellä riitti kulkemista. Hissuksiin ajelin, ja vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt oli hyvin kaunista, syksyä parhaimmillaan.

Väreissä kylpeminen antaa voimaa ja vastustuskykyä, eikä syksyn harmaudesta ole tietoakaan.

Pikisaaren rantatien kautta keskustan läpi Raksilaan, jonka puutaloidylli on kaikkina vuodenaikoina viehättävää. Raksilassakin kuljin kadut ristiin rastiin. Ei vauhtia, eikä suorittamista. Syvään hengittämistä ja hiljalleen tasaantumista talvea kohti.

Kajaanintien toiselle puolelle hautuumaallekin menin kameran (ja kynttilän) kanssa. Siellä syksy on paras vuodenaika. Vähän kuin paikan tunnelmaankin sopii syksy… Vanhempien haudalle olen pari vuotta sitten tehnyt kesäkukkahoitosopimuksen eli hautausmaan puutarhatoimen puolesta istuttavat, kastelevat ja syksyisin poistavat kukat. Olivat nyt ne poistaneetkin, joten kävinpä sitten iltapäivällä vielä auton kanssa uudelleen ja istuttelin callunat. Havut vien vasta kun hopealehdet rupsahtavat. Asia kerrallaan kohti talvea.

Lokakuun leppoisa alku.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Erilaisia hetkiä, tuokioita

Brunssiaamiainen: smoothiet (pieni lasillinen kyselemättä millaista haluttaisiin), hedelmä-marjalajitelmat (pensasmustikoita ja viinirypäleitä), laaja (rieskaa, kauraleipää) leipävalikoima, erilaisia jukurtteja (maustamaton, mansikka), leikkeletarjotin (kinkku-, juusto-, kurkkuviipaleita), haluttaessa (ei haluttu, pl. Pehtoori) puuroa ja juomavalikoima (vettä, mehua, rasvatonta ja kevyt maitoa, kahvia, kaakaota) ja parasta seuraa. Meillä aamiaispöydän ääressä myös pari vierasta/rakasta.

Aikamme muksujen kanssa mietittiin, mille ryhdytään: päädyttiin lähtemään kaupungille. Kuten jo itse asiassa eilen oli sovittu. Uusi kirjasto oli ainakin Eeviksen ja mummin kiinnostuksen kohteina… Marskin puistoon ensin, vähän syysaamupäivästä nauttien siellä, sitten kirjastoon. Oulun kaupungin pääkirjasto on muuttanut Pekurinkulmaan, jonne suuntasimme. Ja kassillinen kirjoja löytyi. Tepastelimme parkkihallia kohtia, ja JUURI Mäkkärin kohdalla Apsulle iski ”Mulla on hirvee nälkä!” Ei tarvinnut kauaa puhua ympäri, kun jo olimme ”Tilaustolpalla” tekemässä ostoksia. Ja kun katselin ympärille, emme Pehtoorin kanssa olleet ainoat isovanhemmat lastenlasten kanssa lounastamassa. 🙂

Paluu mummi-papalle: Apsun kanssa taas pihatennistä ja Eevis ja pappa lukemaan kirjoja sisälle. Vielä ehdittiin piirrellä, pelata ja tavattoman äkkiä aamupäivä humahti ja taas oli lapset heipattava.

Iltapäivän lopulla meillä Pehtoorin kanssa ajelu Iskoon: viinikerhon meeting. Eikä tälläkään kertaa tiedetty teemaa etukäteen. Minä pöhkö menin veikkaamaan Austaraliaa, mutta ehei! Viinit olivat Gruusiasta = Georgiasta. Ajankohtainenkin aihe siis. Ja kyllä yllätti”. Australian Saperavi on aiemmin testattu, ja meillekin kellariin hankittu, mutta että rypäleen alkulähteiltän on edelleen saatavissa näin hyvä maistelusetti. Ja mikä merkillisintä, tykkäsin paristakin oikeinkin kovasti.

Tuossa yllä Alkon logolla merkityt kaksi viiniä kannattaa ottaa kokeiltaviksi pimeneviin talvi-iltoihin, pataruokien oheen, takkatulen äärelle. Patriitti Saperavi ja Tbilunio. Muistakaapa ennakkoluulottomuus!

Eikä siinä vielä kaikki!! Kuten Iskon maistiaisissa ennenkin, saimme kylliksemme hyvää ruokaa. Gruusialaista. Paikallista. Paljon hyvää… Hatsapurilloja ja karirsanvartaita ja niille mahdottoman hyvä kastike/salsa. Koetan saa reseptin tännekin.

Nyt taas hyvä olo viinistä, ruoasta, ystävyydestä, elämänmenon jatkumisesta aika lailla entisellään – kaikesta huolimatta.

Niitä näitä

Syksyisiä juttuja

Syyskuu alkaa olla eletty,- aika hyvin näin loppumetreille asti.

Tänään lähes koko päivän jatkunut sade, joka oli syynä siihen, että skippasin aamuun suunnittelemani, kaipaamani, pitkän pyörälenkin, oli ehkä tarkoitettukin. Oli sitten aikaa tehdä hyvä päivällinen ja tuli vastattua puheluun, jonka soittajaa ei ollut yhteystiedoissa. Tärkeä, mutta niin surullinen puhelu.

Syyskuun loppuun sopii myös lyhtykukkien kuihtuminen. Mökille lähtiessä annoin Juniorille ohjeet viherkasveista huolehtimiseksi, ja hänhän jo vankalla kokemuksella hanskaa homman. Minä en hanskaa ohjeiden antamista; lyhtykukka oli pois listalta. Ja sehän oli tietty kuihtunut kahden viikon aikana. Mutta mikä positiivista, se on kuivahtanut ”muotoonsa”. Leikkasin varret ja asettelin lasimaljaan.

Meidän uuden keittiön värimaailmaan sopii noinkin oikein hyvin.

EIliseen kotimatkaan on vielä palattava syksyyn liittyen. Toisen kerran kävin eilen Kelokasissa. Mikä ihme se on? – Noh, yksi parhaista paikoista hankkia Lettlopi-lankoja. Puotirundi-ryhmässä (jota seuraan Instassa meidän kesän 2021 Savon reissun peruilta) näin jo viime kevättalvella ilmoituksen, että Sodankylän keskustassa on Kelokasi-niminen matkamuisto- etc. -myymälä, jossa on riddareihin tarvittavia islantilaislankoja iso valikoima. Sieltähän viimeisimpään riddariini langat kävin elokuun mökkireissulta palatessa hankkimassa. Ja eilenkin siinä paluumatkalla piipahdin. Parempi nähdä lankojen värit luonnossa kuin tilata niitä netin kautta.

Ja siinä se on: Miniän joululahja.

Viimeistelyä vaille valmis. Nyt luon silmukat puikoille, ennen kuin ”Vain elämää” alkaa.

Tänäänkin, niin kuin monta kertaa aiemminkin olen miettinyt tuota VAIN elämää. Sanontakin ”Sehän on VAIN elämää” särähtää ja sattuu. Elämä on enemmän kuin ´vain´. Näinä aikoina, ja tänään erityisestäkin syystä, elämä ei ole vain. Sen vuoksi, siitä huolimatta, hyvää alkavaa lokakuuta kaikille.

Lappi Luettua Niitä näitä

Paluumatka – luettujen parissa

Vähän ennen Vuotsoa aamupuoliyhdeksältä – alavilla mailla hallanvaara.
Koko kotimatkan paistoi aurinko, koko matkan kauniita ruskan värittämiä taipaleita.

Tämänkertaisen mökkireissun ”teemat” – tai tekemisen rajaajat ja mahdollisuudet – kiteytyvät kahteen asiaan: Pehtoorin flunssaan ja uusiin polkuihin. Niinä päivinä kun mies vietti päivät sairastuvalla (mökissä sisätiloissa) minä kävin yksikseni enimmäkseen tutuilla lähituntureilla kulkemassa, mutta neljänä päivänä yhteiset patikkamme suuntautuivat kauemmas ja uusille reiteille. Kuten jo kerroinkin.

Erityisen iloinen olen siitä, että sain taas kiinni kuvaamisesta. Lähes 800 kuvaa vajaassa kahdessa viikossa on ihan entinen tahti. Ja ilon kautta! Runsas kuvasaalis, vähäinen siivoilu, rajalliset pihahommat, ei perhettä, ei ystäviä seurana aiheuttivat sellaisenkin jutun, että sometin poikkeuksellisen paljon. Paitsi Instaan myös Facebookiin, sekä omalle seinälle että Saariselkä-ryhmään ja valokuvausryhmiin, laittelin kuvia, ja muutakin liikkumista ja jutustelua noillakin foorumeilla, mitä olen viime aikoina, kuukausina muutoin tehnyt aika vähän.

Tänään Sodankylä – Rovaniemi välillä kirjoittelin Muistikirja-kalenteristani merkinnät luetuista kirjoista tähän. Edellinen kirja-arviopostaukseni on heinäkuulta; sen jälkeen on ollut kaksi melkein kahden viikon mökkireissua, mikä tarkoittaa, että kirjoja on tullut kuunneltua aika vähän, samoin kuin ajettuja pyöräkilometrejä. Nämä kuuluvat yleensä hyvin vahvasti yhteen. Aika niukat ovat arvioni, ja on hyvä tietää, että arvosteluasteikko on nollasta vitoseen, mutta taas heikoin on kolmonen, – mikä kertoo siitä, että jos kirja on kovin huono tai minun kiinnostukseni ulkopuolella, jätän sen kesken. Se, että kirja on tullut kuunneltua/luettua jo kertoo siitä, että ihan kelpo. Muutama helmi tälläkin jaksolla.

Camilla Nissinen, Meitä vastaan rikkoneet 4½

Tästä olen jo aiemminkin kirjoittanut: ”Kirjan esittelyteksteissä sen todetaan olevan ensisijaisesti kirja syömishäiriöstä, mutta minusta se oli myös kuvaus Jehovan todistajista. Tuli vahvasti mieleen Pauliina Rauhalan ”Taivaslaulu”. Minulla oli yliopistoaikana yksi tuttu, melkein ystävä, jopa niin, että olin kutsuttuna häissään. Hänen kauttaan opin jehovalaisuudesta aika paljonkin, mutta tämä Nissisen erinomaisesti kirjoitettu esikoisteos toi paljon lisää tietoa, ja lisäsi ymmärrystä.”

Ismo Leikola ja Angelika Leikola, Suo, kuokka ja Hollywood 4

Hyvin ennakkoluuloisesti tartuin tähän kirjaan, sillä en ole koskaan oikein tykännyt Leikolasta, enkä hänen stand up -komiikastaan. Mutta kirjahan olikin oikein hyvä: se EI ollut tekohauska, ei oikeastaan hauska ollenkaan. Hyvää satiiria kyllä. Parasta antia molempien Leikoloiden kokemukset Amerikkaan muutostaan. Suomalaisen ja amerikkalaisen elämänmenon vertailu hyvässä ja pahassa. Kannattaa ainakin aloittaa … Helposti meni loppuunkin.

Ashlee Vance, Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana 3½

Tämänkin kirjan valinta lukulistalleni on vähän mysteeri. Paljon tietoa Teslan taustoista, ja paljon muusta. Ihme ukko on tämä Mask. Kirjassa paljon lukuja, mittoja, rahaa, tekniikkaa – kaikkea mikä ei lähtökohtaisesti innosta minua lukemaan. Siinä se meni kuitenkin.

Hanna Jensen, Äitini muistin – toinen kierros 4½

Vielä tämä aihe kiinnostaa, ja tuo lohtuakin. Jensen rakentaa tietokirjan ja kokemusasiantuntijuuden hyvin. Saa ymmärtämään – ja ajattelemaan, että olisi tässäkin ollut hyviä neuvoja ja tukea vuoden takaisessa elämäntilanteessani.

Vera Vala, Italialainen peli 4

Aika mukava dekkari, jossa ”selittävänä tekijänä” psykologiaa. Kirjassa myös paljon italialaista elämänmenoa. Oikein hyvä kesäkirja.

J. J. Bennett, Kolme koiraa haudattuna 4

Esittelyssä todetaan ”Miss Marple kohtaa the Crown-sarjan”. Siinä mainittu kaksi minuun tehoavaa juttua. Fiktiivinen tarina brittihovista, jonka Bennett vaikuttaa tunjtevan aika hyvin. Nyt Elisabethin mentyä jopa ”ajankohtainen”. Aion lukea Bennett´n toisenkin ”kuninkaallisen” dekkarin.

Linnea Vihonen , Yhdessä pöydässä 5

Ruokakirja, reseptikirja, tarinakirja, menukokonaisuuksia vuodenaikoihin. Paljon kasvisruokaohjeita, kauniit kuvat, monta ohjetta on tullut kokeiltua ja hyväksihavaittua.

Lucy Diamond, Uusien alkujen talo 4

Luokittelen tämän ”lukuromaaniksi”. Vähän ennakkoarvattavaksikin, mutta kyllä juoni piti otteessaan. Sellainen välipalakirja.

Audrey Niffenegger, Aikamatkustajan vaimo 3½

Kummallinen kirja. Päähenkilö liikkuu ajassa ”oudosti”. Kaikesta huolimatta jaksoin lukea loppuun.

Miranda Cowley Heller, Paperipalatsi 3

Tämä näyttää olevan Bookbeatin kuuntelijoiden keskuudessa hyvinkin suosittu, mutta minulle tässä ei ollut mitään koukuttajaa, en päässyt tunnelmaan, salaisuuksien verhoihin uppoutumaan. Loppu kyllä pelasti paljon.

Marja-Leena Lempinen, Naisten taivas 3½

Kanadan siirtolaisuus ja nimenomaan nuoret suomalaiset naiset uutta elämää rakentamassa 1920-1930-luvun vaihteen laman aikoihin. Ajankuva ja henkilöt hyvin luotu, mutta jotenkin minulle jäi sellainen tunne, että vähän ”ohut” oli tämä.

Annina Holmberg, Riivattu ja siunattu. Kalle Holmbergin elämä ja teot 5

En tarttunut kirjaan, koska KH:n elämä olisi kiinnostanut. Olkoonkin, että hän on suomalaisen teatteri- ja elokuvaohjauksen suurmies, toki tästäkin elämänalueesta kirjassa paljon mielenkiintoista ja muistoja tuovaa, mutta Annina Holmberg! Olen tähän mennessä pitänyt kovasti kaikesta, mitä häneltä olen lukenut/kuunnellut. Pidän erittäin paljon myös hänen äänestään, tavastaan lukea.

Kirja oli melkoinen järkäle, pohdiskeleva, eletty, rakastava, rehellinen. Pitkästä aikaa itkin kirjaa kuunnellessa. Kertoo siitä, että kosketti. Paljonkin.

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut 4½

Sodan jälkeisen ajan naisen arjen historiaa Koilliskairassa, opettajan elämää. Myös vanhenevan, pitkän työuran tehneen naisen pohdintoja. Kinnunen kirjoittaa hyvin, tässä kirjassa mielestäni vielä paremmin kuin aiemmin.

Antti Heikkinen, Kehveli 4

Hillitön veijaritarina. Paasilinnamaista, ehkä parempaakin. Suomen historia (ja tulevaisuus) kirjoitettuna savolaisella sujuvalla sanankäytöllä uusiksi. Heikkinen osaa lukea oman tekstinsä juuri sopivan rempseästi. Pehtoori tykkäsi tosi paljon.

Jani Toivola, Pantteri ja minä 3½

Mietin koko ajan, mikä kirja tämä oikein on? Tuokiokuvia, pohdintoja, ajateltuja vastauksia. Isän ja tyttären suhde hetkinä.

Pauliina Vanhatalo, Vastuulliset 4

Aika synkkä, ei sentään ahdistava. Perhesurma pikkukaupungissa (= Raahe, siellähän kirjailija asuu ja kuvaa kaupunkia kirjassa nimeltä mainitsematta). Vanhatalon älykäs, tarkka kirjoitustyyli, juonen kuljetus, rakenteen hallinta vaatisi/ansaitsisi parempaa lukemista/kuuntelua kuin minulla pyörän selässä syystuulessa oli.

Hanna Brotherus, Henkeni edestä 4½

Kustantajan esittelytekstissä lukee näin: ”Henkeni edestä on kertomus naisen ikääntymisestä. Romaani tarkastelee itsenäisyyden olemusta ja kehollisuutta, suhteita sukuun ja ystäviin sekä pelkoa elämän rajallisuudesta.”

Ei lisättävää. Tämä on oikein hyvä kirja.

Jari Järvelä, Mozzarellakuu ja muita matkakertomuksia 4

Kirjailija on minulle ihan uusi tuttavuus. Kirjassa on muutama kymmentä tarinaa miehen ja perheensä reissuista. Mukavia tarinoita, tarkkoja huomioita, melkoisia kokemuksia, – matkavinkkejäkin niistä sain.

Historiaa Lappi Mökkielämää

Satumetsässä, Ruijanpolulla

Ne eivät puhu mitään eivätkä välitä kenestäkään. Ne vain kulkevat kulkemistaan ja heiluttavat tassujaan ja tuijottavat taivaanrantaan. Isä sanoo etteivät ne pääse koskaan sinne mihin ovat menossa ja kaipaavat aina johonkin…
(Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti)

Hattivattien kyliä tänään patikkapolun varrella, satumetsässä. Pikkutorvijäkälät (Cladonia fimbriata) ovat jotenkin sympaattisia, kuin Muumilaakson hattivatteja. Kuljimme Sivakkaojan takana, Kiiloselän hiljaisessa, komeassa mäntymetsässä, pitkin Ruijanpolkua* (Ruijan keino tai Jäämeren polku -nimitykset ovat myös olleet käytössä) pari tuntia.

Polut pehmeitä, nousut lempeitä, laskut helppoja, tuuletonta hiljaisuutta, – eikä meilläkään tietoa, mihin oltiin menossa, mutta eteenpäin kaivattiin. Hattivatit ilahduttivat, komeat kelot, sekä pystyssä että jo kaatuneet, riekkoja tepastelemassa, ja käpytikka! Kaksikin. Olen oppinut tunnistamaan käpytikan jo laulusta, – olen niin ylpeä. Tänä vuonna monta uutta lintua minulla, ainakin puolenkymmentä. Se on melkein yhtä paljon kuin aiemmin olen yhteensä tuntenut. 😀

Tämän syksyn patikat on nyt – ainakin täällä Saariselän tuntureilla ja purojen varsilla – kuljettu. Meidän ”huiputussaldo” on laskettavissa vanhan mökin seinustalle kerätyistä kivistä: niitä on nyt kerätty kymmenisen vuotta (ks. tilanne 2013). Taitaa olla jo lähes sata.

Nuo vasemman reunan isot järkäleet eivät ole huiputuskiviä, vaan kvartsiittilohkareita, joita on metsissä samotessa sattunut kohdalle – silloin on auton pitänyt olla jossain lähellä, ei noita repussa kauas kanniskella.

Tähän on tuotu kivi lähes jokaisesta huiputetusta tunturista. Joukossa on myös ystävien ja perheen muisto/suorituskiviä, ja monta kertaa on huiputukselta kivi jäänyt tuomatta. Tavallinen patikka, tunturin laelle nousematon kulku ei ”oikeuta” kiveen, joten tänäänkin jäi kivet tuomatta, – Kiiloselkä kun ei täytä tunturin kriteereitä.

Tänään kävimme tovin kävelemässä myös Laanilan tullin alueeella, joka on tästä mökiltämme noin 4 km etelään, Kiilopään tienristeyksen pohjoispuolella. Siinä on vieläkin aita, joka ei enää ole tulliraja vaan Inari-Sodankylä (paliskunta)raja. Miksi tulli tässä? – Siinä oli tulli Lapin sodan loppuun asti.

Tulliraja oli näin etelässä, koska Suomi ja Norja olivat sopineet että Inari, Utsjoki ja Petsamo olivat verovapaita alueita, sillä pohjoisten kuntien oli helpompi, usein ainoa mahdollisuus, saada tavaraa pohjoista kautta, koska maantietä näihin kuntiin asti ei Suomen itsenäisyyden alkuaikoina ollut. Norjasta saattoi tuoda liikevaihtoverotta tavaraa ja elintarvikkeita, jotka kuitenkin piti käyttää tai kuluttaa tullivapaalla vyöhykkeellä. Ensin tulliasema oli Vuotsossa, mutta se siirrettiin Inarin ja Sodankylän rajalle vuonna 1937. Saksalaisten vetäytyessä pohjoiseen syksyllä 1944 tullirakennus poltettiin.

Tulliasemaan minulla on tavallaan ”henkilökohtainenkin” kytkös. Asemanhoitajan pojat aloittivat sodan jälkeen Oulussa linja-autoliikenteen (Veljekset Pohjola) harjoittamisen ja sen kautta heistä tuli aikanaan lapsuusperheeni tuttuja; yhden veljeksen tyttären kanssa minä lähdin kesällä 1973 Englantiin kielikurssille. Ja tullinhoitajan lapsilla ja lastenlapsilla on täällä Hangasojan varrella ollut ja on edelleen mökkejä.

Tämä on jäljellä Laanilan tullista – raunio melkein näkyy nelostielle. P-paikalle ainakin.

*Ruijanpolkua on kuljettu ainakin 1400–1500-luvuilta lähtien ja kirjallisissa lähteissä se mainitaan ensimmäistä kertaa vuonna 1598. Ruijanpolku oli Lapin merkittävimpiä väyliä, jota Ruijaan suunnanneiden kulkijoiden lisäksi käyttivät myös etelään päin matkanneet Inarin ja Utsjoen asukkaat.

Sitä pitkin kulkivat muun muassa Jäämeren rikkaille vesille suunnanneet kalastajat, erilaiset kauppiaat sekä myös veronkantajat ja papit.1600-luvulta alkaen polku palveli myös Suomesta Ruijaan suuntautunutta nälänhätien ja sotien aiheuttamaa muuttoliikettä.

Sodankylästä Ivalon kautta Petsamoon johtanut maantie eli Jäämerentie valmistui 1910-luvulla osittain vanhojen Ruijanpolkujen sekä Prospektor-kaivosyhtiön rakentaman ns. kultatien päälle. Ruijanpolun reittejä on maastosta hävittänyt myös esimerkiksi Saariselän matkailukeskuksen rakentaminen. (Wikipedia)

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Tolosjoki revanssi

Tänä aamuna, herättyäni vasta kahdeksalta, yhdeksän tunnin levollisten unien jälkeen, mietin, että kuinkahan kauan voisin täällä mökillä olla jos ei olisi ”pakko” lähteä kotiin. Tänään tuli tälle vuodelle täyteen 60 päivää, yhteensä kaksi kuukautta, mökkielämää. Tämä on minulle kuudes kerta täällä tänä vuonna., Pehtoorilla jo seitsemäs (ne remppapäivät jokunen viikko sitten). Tänä vuonna ei ole Oulussa ollut tarvetta olla kuten ennen.

Tiedän kyllä, että en lopultakaan kovin montaa viikkoa voisi täällä olla. Nämä 10 – 12 päivän mökkielot joka toinen kuukausi ovat olleet nyt oikein sopivia. Ja tänäänkään ei vielä ollut Ouluun lähdön aika, minkä ilolla aamusella totesin. ”Kaukana kavala maailma” -harha rauhoittaa, vaikka ei uutisia voi olla katsomatta.

Sää ei näyttänyt meitä oikein suosivan, mutta ihan tyven, ja vain sumusadetta aika ajoin, joten suuntasimme jälleen (vrt. viime tiistai) Tolosjoen rannalle. Tänään Riekkovaaran suunnalle, Kuusipään taakse, ja tänään löydettiin se laavukin.

Kahlaamolle mennessä oli kyllä kahlattava varovasti, sillä oli vain patikkakengät eikä kumisaappaita: kiveltä kivellle (jotka olivat liukkaita!!) kulkieassa sai kyllä olla varovainen. Jo paluupolulla ollessamme vannotin Pehtooria, että vastedes kun lähdemme ”korpireiteille”, pois Saariselän merkityiltä reiteiltä (Kiilopää, Iisakkipää, Prospektori, Luulampi), niin laitetaan perhecahttiin viesti, minne suunnalle ollaan menossa. Tänäänkin oltiin pari tuntia ilman kenttää, ei tolpan tolppaa luurissa, entäs jos olis nilkkamme taitettu, tai minä olisin eksyttänyt Pehtoorinkin. Silloin kun lähden yksin, vaikka lähellekin, ilmoitan kyllä Pehtoorille, minne olen menossa, mutta kun lähdetään kahdestaan, on vastedes ilmoiteltava jollekin minne mennään.

Tänään korkeuserotkin kurujen pohjalle ja takaisin ylös aika isoja, ja polut paikoin aika kosteita ja liukkaita, joten ei ihan vaaratonta taivaltaminen ollut. Mutta hiljalleen kuljettiin…

Laavulla tulisteltiin, evästeltiin, mutta olihan se illansuussa vielä ruokaa laitettava. Ja taas Harri Syrjäseen tukeutuen. Tein ison EINESlihapullasalaatin ja Pirkka-ravioleita vielä oheen. Eikä mitään valittamista.

Iltarientoina sisustusohjelmia ja neule!

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Saariselällä uutta

Uusia kokemuksia tälle päivälle!

Aamun paperihommien jälkeen lähdimme kaksin käymään Rönkönlammella, joka on aika surullisen näköinen kun on niin rehevöitynyt, tai ainakin ihan enimmäkseen jonkin vihreän kasvin, kortteen?, valtaama. Meidän pääasiallinen syy mennä sinne, oli katsastaa latupohjan paikka, ja harkita sen merkitsemistä, mutta sehän olikin jo tehty, joten ei tarvitse huomenna sitä puuhata. Ja metsä teki taas tehtävänsä, – etten sanoisi loi uutta. Syntyi idea värikartasta tai väriaakkosista… yhdenlainen uusi ISO kollaasi, jonka työnimi olkoon ”This is Lapland”. Toteutus vaatinee aikaa, ja kymmeniä, kymmeniä ja taas kymmeniä kuvia. Toivottavasti voin joskus esitellä valmiin …

Teams

Olen vuosikymmenien aikana useinkin tehnyt täällä mökillä töitä, varsinkin kirjoittanut, usein myös lukenut, valmistellut, arvostellut etc. Joskus ihan sillä töin tullut tänne pohjoiseen: rauhassa tekemään jotain. Aina muistan syksyn 2007, (jolloin blogini rämpi alkutaipaleellaan ja) jolloin vetäydyin tänne useaksi päiväksi lukemaan ja arvostelemaan opiskelukaverini väitöskirjaa. Ja juuri silloin oli Jokelan koulusurmat; lähdin kesken pois. En voinut yksin olla enää. Muut työkokemukset paljon vähemmän traumaattisia tai dramaattisia, paljon arkisempia, usein aika onnistuneitakin. Mutta tänään aamupäivällä muutama tunti valmistellen osallistumista iltapäivän (historiatoimikunnan)kokoukseen. Siinä ei mitään erikoista, eikä Teamsissakään, mutta että osallistun mökiltä kokoukseen Teamsilla. Se oli uutta. Ja homma hoitui. Mahottoman mukava näin.

Fieno

Toinen uusi kokemus oli Fieno!

Saariselän keskustaan, vanhan Kuukkelin ja nelostien väliin, liikenneympärän kupeeseen on rakennettu ja avattu uusi italialainen ravintola. Kyllä pieni LappItalia-henki minussa taas heräsi henkiin. 😀 😀

Pizzeria-ravintola Fieno on konstailematon, mutta tyylikäs, valoisa, avara. Italialaiset pitäjät, osin yhteistyössä paikallisen Petronellan kanssa. Turun Sergio on saman pitäjän ravintola. Tykkäsin siitä, että ruokalistat oli laadittu huolella, siististi, oikeakielisesti. Tykkäsin puhtaista laseista, kohteliaasta tarjoilusta, ystävällisestä jutustelusta (meillä oli melkein yhteisiä tuttuja Lombardiassa), mielenkiintoisen oloisesta viinilistasta (Oltrepo Pavese!!), etymylogiasta (Fieno ~heinä ), ja ennen kaikkea tykkäsin pizzasta. Pohja oli ohut, rapea, hyvän makuinen, myös reunat!!, täytteitä (minulla savurautua, Pehtoorilla savuporoa) sopivasti, juusto maukasta, ei lilluvan rasvaista. Ai, niin, ja espresso! Molto bueno! Ja oliko minulla oikea kamera mukana? – No ei. 🙁 Mutta jos vaan kerron, että ehdottomasti seuraavallakin mökkireissulla meidän ”viikottainen” ravintolareissumme suuntautuu Fienoon. Suosittelemme lämpimästi.

Maanantaiko tänään? – Niin taitaa olla. Hyvä maanantai. Oikein hyvä.

Bloggailu Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Kerrassaan suurenmoinen patikka

Ilman tätä blogiani en ehkä koskaan olisi löytänyt sinne, missä tänään oltiin aikas hurjan hienolla patikalla. Koko iltapäivä Pehtoorin kanssa kuljettiin Suomujoen vartta.

Miten blogi auttoi löytämään tämän? – Mökkinaapuri (täällä blogissa nimellä ”Lähes naapuri” seurasi (miehensä kanssa) blogiani aika kauan ennen kuin hänestä mitään tiesin, ja hänen muutamien kommenttiensa jälkeen ymmärsin, kuinka lähellä mökkimme ovatkaan, vaikka emme täällä Hangasojan varressa koskaan olleetkaan tavanneet. Kerran tarvitsin apua mökkiin liittyen: Oulusta käsin viesteilin (ohi blogin) mökillä olleelle naapurille, että voisiko auttaa ja hänhän kävikin mökillämme varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Seuraavalla kerralla kun olimme yhtä aikaa näissä maisemissa, tapasimme, ja sen jälkeen on puolin ja toisin mökeillämme vierailtu. Ja juuri ”Lähes naapuri” meille kertoi Aittajärven hienosta kohteesta. On kertonut siitä jo jokunen vuosi sitten, ja vasta tänään!! Tänään me sinne ajeltiin. Tänään oli sille ihan hurjan hieno päivä. Syksyn kauneutta, raikkautta, rauhaa ja ruskaa. Kiitos vielä, A.

Mm. Luontoon.fi -sivustolla lukee näin: Aittajärven pysäköintialue, Saariselkä-Ivalon tieltä (tien nro 4) käännytään idänpuolella olevalle Kuutuan metsäautotielle. Ajetaan metsäautotietä pitkin noin 35 km. Tien varrella on parissa risteyksessä kyltit, jotka ohjaavat kääntymään oikealle kohti Aittajärveä.

Noin helposti menee ohjeet. Noh, vaikka meillä oli maastokartta, Retkipaikka-sovellus puhelimessa, naapurilta saadut henk.koht. ohjeet, niin onnistuttiinhan me muutamassa kohtaa poikkeamaan hieman sivuun. Noh, mutta tutustuttiin tienooseen.

Ja löydettiin oikeaan paikkaan. Eikä parkkipaikalta joenrantaan ole kuin muutama sata metriä ja siinä se on.

Lähdettiin tepastelemaan itään, kohti itärajaa. Hieman arveluttavaa, kyllä. Mutta polut aika täydelliset. Pehmeät, neulasten peittämät tasaiset juurakottomat, kivettömät, kuivat kauniit polut! Ei tarvinnut koko ajan katsella jalkoihin, ettei kompastu. Joen muutaman koskipaikan ja siihen laskevan puron kohdallla pientä pulputusta tai kosken kohinaa, mutta muuten täysin hiljaista, liki tuuletontakin.

Taival vei kolttasaamelaisten asuinkentälle (Kotajärven kolttakenttä) , museoitu alue oli kovin idyllinen, syyskuun lämpimässä sunnuntai-iltapäivässä ei ehkä pystynyt eläytymään kolttaperheen karuun elämänmenoon 1940- ja 1950-luvulla, mutta arvostin tätäkin kohdetta. Arjen historiaa tämäkin.

Tulistelimmekin välillä, yhdellä nuotiopaikalla paistoimme makkarat, evästelimme, ja kun olen jo oppinut, että näillä tuntureilla kuukkelit tietävät saavansa herkkuja kun tarpeeksi liki uskaltavat tulla, olin minäkin valmiina kameran kanssa (eikä edes keksejä mukana). Ja tulihan muutama kuukkeli aika lähelle…

Tähän asti paras kuukkelikuvani, vai mitäs mieltä muut? -Tällainen enkeliversio. ”Lentoon lähdössä” – kirjaimellisesti.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Uutta vanhaa – Lapissakin

Aurinkoinen aamu, erinomaisen hyvin nukuttu yö, flunssasta jo toipuva mies, – joten? – Päätimme lähteä kohti uutta. Lähdettiin patikalle (ennen käymättömälle) Sotajoelle, josta kohti Ivalojoen Kultalaa kuljettiin. Maailmanpankissakin käytiin.

Ensin oli ajettava 15 km Kutturantietä, sitten vielä 10 km kohti Pahaojan kämpän parkkipaikkaa.

Siitä tepastellen kauniin, hiljaisen, aurinkoisen mäkisen mäntymetsän läpi Pahaojan museoalueelle.

Lapin kultakuumeen alkaessa 1870-luvulla Ivalojoelle (ja Luttojoelle, nyk. Saariselän kohdalle) tuli etelästä pohjoiseen arviolta 500 kullankaivajaa.

Kun ensimmäinen ryntäys Ivalojoella seuraavalla vuosikymmenellä jo hiipui, kullanetsintä laajeni Sotajoelle, Palsinojalle ja Laanilan puroille (mm. Hangasoja = meidän mökkipuro!).

Tässä vaiheessa tamperelaiset teollisuusmiehet perustivat Oy Lapin Kulta -kaivosyhtiön, joka rakennutti tukikohtansa Sotajoen rannalle, Pahaojan suulle. Silloin alueelle syntyivät vuosikymmeniä käytössä olleet kaivuumontut ”Maailmanpankki” ja ”Rovaniemen pankki”. Maailmanpankki oli tänäänkin vielä hyvin näkyvissä.

Riippusilta Sotajoen yli oli – sanoisinkin – aika keinuva. Mutta kannatti ylittää ja jatkaa rakkaista polkua: ylhäältä joki näkyi kauniisti.

Jatkettiin matkaa Maailmanpankkiin, pieni koskikin joessa. Kaunis koskenkohina, auringonpaiste, syksyn värit, leppoisa taivallus. Siinäpä paljon.

Pahaojan (museo)kämpässä on myös kalustus, ja (vastikään keittiöremonttia suunnitelleena) kiinnittyi huomio neljään tuoliin, jotka kämpän pöydän ympärillä olivat. Ei mitään penkkejä, vaan ihan design-tuoleja. Istuinmukavuus ei kyllä ollut ihan priimaa…

Kummasti on hartialinja laskeutunut, sydämenlyönnit harventuneet, hengitys on helppoa.

Nyt afterhiking: hyvää ruokaa, takkatulta, lukemista, punaviiniä. On helppoa olla…

Lappi Niitä näitä Valokuvaus

Lähellä luontoa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia, jos taivas ei olisi pilvessä. Toivoin, että ei olisi. Ja kävin illan pimentyessä monta kertaa pihalla. Kun sitten yhdentoista jälkeen, juuri ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran, niin olihan mökin yllä taivas vihreänä. Äkkiä vaatteet ylle, kameraan oikeat asetukset (sikäli kuin muistin ne), jalusta ja taskulamppu mukaan, kaikki piha- ja sisävalot pois.

Kun sitten tämän kaiken jälkeen olin takaisin pihalla, olivat reposet jo painumassa taivaanrannan taa pohjoiseen. Onneksi tekivät lähtöä hitaasti ja melkein puolisen tuntia ehdin ja koetin niitä muistikortille tallentaa. Vakavasti harkitsin lähtöä autolla Kaunispäälle tai jonnekin muualle, jossa olisi hyvä näkyvyys, mutta väsy ja uskalluksen puute pitivät minut mökkipihassa. Kaunista oli siinäkin.

Nythän on ollut muutama peräkkäinen huono reposvuosi, eivät ole aurinkotuulet olleet suotuisia tässä suhteessa. (”Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään.”) Mutta eilen olivat, ja ennusteen mukaan tänäänkin vielä.

Tässä linkki revontuliammattilaisen nettisivulle: minun Tornion VAT-koulukaverini TK järjestää revontulikuvausmatkoja Lappiin ja hänen sivuillaan on hyvät speksit seurata reposten ilmaantumista. Olenhan minäkin monta vuotta jo koettanut opetella niiden kuvaamista, joskus aina joku kelpo otoskin tallentunut.

’Eilen oli sikäli ihan mahdottoman mukava, ettei ollut kylmä. Useimmiten on – 20 – 30 C kun tuolla pihalla tai mökkitiellä hangessa on tullut tarvottua kameran ja jalustan kanssa. Eilen oli leppeä (+ 7 C) syysyö. Ja pimeä. Pimeähän pitää olla, että revontulet näkyvät kunnolla.

Tänään luonnon ihmeiden parissa edelleen. Kunhan aamupäivällä sain päivän ”must-projektit” tehdyksi, heippasin potilaalle ja lähdin Saariselälle, tuntureiden kupeille tepastalemaan. Oli kyse enemmänkin metsässä ja paljakassa samoilusta kuin mistään patikoinnista tai teholiikunnasta. Kunhan pari tuntia vain kuljeskelin, ja kuvailin. Muistolehdon kautta kummituskämpälle, sieltä lähilammelle ja kohti Iisakkipään takarinteitä.

Ja mitä sitten polkua ylös kavutessani näinkään? – Suojaväri on hyvä. Hetken jo luulin nähneeni kiirunan, mutta ehei…

Riekkojahan ne olivatkin. Tässä suurennos aika kaukaa ottamastani kuvasta.

Ja kun istahdimme päivällispöytään (Spaghetti alla Carbonara – sairastupalaisen herkkua) oli tuvan ikkunan alla pieni poroparttio (about 8 – 10 poroa) einehtimässä meidän varvikon keskellä. Nyt poroilla on kauniit, kiiltävät turkit, mutta rykimäaika käsillä, joten kovin lähelle en pihapiirissä heidän rauhaansa uskaltanut mennä häiritsemään.

Käpytikka ja järripeippo sekä oravien hillitön perjantai-illan ralli saivat vielä tarttumaan kameraan, mutta ei niistä kuvista nyt julkaistavia.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Syksyistä

Aamulla ennen auringonnousua purolla usvaa, silti värejä ja valoa.

Ensimmäinen asia, joka koronan takia meiltä peruuntui ja siirtyi, oli Elton Johnin Helsingin konsertti syksyllä 2020. Ja ensimmäinen asia, joka meidän elämää Ukrainan sodan takia ihan henk.koht. kosketti, oli Elton Johnin Helsingin konsertin peruuntuminen (Helsinki Areena > Venäjä pakotteet). Aika vähäisiä juttuja, mutta tuli vaan tänään mieleen, koska juuri tälle päivälle meillä oli liput konserttiin. Ja samalle reissulle oli aie vihdoin pitkästä aikaa lähteä käymään Helsingissä. Nuo peruuntumiset ja siirtymiset eivät tunnu enää missään. Ei tässä maailman tilanteessa, tässä elämän vaiheessa. Eltonia tuskin enää tulee livenä koskaan nähtyä, mutta olen varma, että toivun tästä.

Isompi peruuntuminen on tänään ollut Pyhä-Nattaselle aiottu patikka. Se oli löyhä aie, suunnitelma, mutta koskapa Pehtoorin toissailtana alkanut aika rankka flunssa (ei korona, testattu on) on ollut syy, etten ole miestä ottanut patikalle eilen enkä tänään.

Aamupäivän pilvisessä säässä lueskelin käsikirjoitusta – vähän kuin työhommia. Kirjoittelin palautetta, oikoluin, kirjasin parannusehdotuksia, muistiinmerkitsin kannustavia ja kiittäviä huomioita, – ja tsädäm! Kaikki katosi jonnekin bittiavaruuteen. Noh, huomenna uusiksi, käy nopeammin toisella kerralla ja teen paperille!

Lyhyehkön tupinan ja keposen lounaan (puolukkarahka on hyvää!!!) jälkeen päätin lähteä tunturiin. Pehtoori ilmoitti, että valitset varman reitin, jossa et voi eksyä. Minähän voin eksyä nelostien ja valaistun (ladun/) reitin välissä! Enkä eilennkään eksynyt vaikka olin ihan uusilla taipaleilla.

Mutta valitsin tänään vanhan tutun Kiilopään Kiiruna-polun. Sieltä näkee joka suuntaan, se on viitoitettu, siellä on muitakin (todellakin oli tänään). Kuljin aika hiljaksiin, kuvailin, juttelin kanssakulkijoiden kanssa, katselin, ja kuuntelin hiljaisuutta! Edes Kiilopään laella ei tuullut tänään. Ja se ON harvinaista, siis ei edes huipulla tuullut, ei tuulen ääniä, Oli vain hilajista. Paitsi!!!

Sattui yhtäaikaa tulemaan kolmen hengen seurue, jossa varsinkin naisilla oli vallan kuuluvaiset äänet, paljon asiaa, kailotettavaa. Ei niin että tunturin laki tai luonto ylipäätään olisi mikään pyhä paikka (vaikka sellaisiakin minulla näissä maisemissa tuntuu olevan), mutta joku roti! En oikeasti ollut kiinnostunut kenelle ja miksi he viestejä lähettivät, kuka oli kenenkin kanssa mennyt lomalle etc. No ehkä olen ihan vaan ihan liikaa omissa maailmoissani, että moinen sai vähän tupisemaan itsekseni.

Palatessani mökille Pehtoori oli savustanut siian, tein muut tykötarpeet (tuunattu tsatsiki, perunat, hollandaise) ja hyvin maistui flunssapotilaallekin. Avasimme viininkin, Ivalosta maanantaina noudettu, ei ihan täsmäviini savukalalle, mutta alsacelaista laatua: Hunawihr RIesling Muehlforst 2021

Vielä illan tullen kuljeskelin pihalla, lähimetsässä. Edelleen täysin tyven, Merkillistä. Hemmottelevaa.