Showing: 21 - 40 of 362 RESULTS
Isovanhemmuus Joulu Niitä näitä

Pienten kanssa pikkujoulut

Joulutunnelmainen päivä.

Aamulla kiertelin kaupungilla katselemassa, kuvailemassakin, Oulun joulun maamerkkejä: Kauppahalli ja Toripolliisi, Torinrannan aitat, Seurahuoneen joulupukki poroineen, kaupungintalon joulukuusi, Tiernapojat, Intiön kappeli,  Ainolan Joulupolku, Tuiran joulukuusi, Rotuaarin jouluvalot….

Tolkuttoman kauan en kaupungissa voinut kuleksia, koska olin kutsunut vieraita viettämään meille pikkujouluja. Ja kaikenmoista oli toivottu ja olin lupaillut. Menussa poronkäristystä ja puikulamuusia, joulupullaa ja glögiä. Ohjelmassa piparinkoristelukilpailu, joulukalenterin luukkujen yllätykset, joulumusiikkia, tonttukuvat ja olivathan ne tontut käyneet joulusukkiinkin tuomassa jotain pientä.

Apsu ei juuri kameran eteen ole viimeisen parin vuoden aikana ole suostunut, mutta olin kuitenkin pyytänyt heitä tulemaan tonttulakit mukanaan, ostanut Eevikselle uuden mekonkin, jotta josko jossain välissä, vaikka piparikoristelun ohessa, voisin tonttukuvia ottaa. Olinkin iloisesti yllättänyt, kun poika lenkillä ollessani laittoi viestiä, että ”miks ei oo studiota kun otetaan kuvat, sitä valkoista taustaa…”  – No olihan se sitten! Pehtoori avitti ja saatiin studio pystytetyksi ennen kuin tulivat.

Ja mikä malli Eeviksestä onkaan kehkeytynyt! Poseerasi ihan omaehtoisesti niin hienosti, ja innolla ”Mummi, ota nyt kuva!”. Sai sitten esimerkillään Apsunkin innostumaan. Olipas kyllä mukavaa.

Piparikoristelussa oli hyvin tasaväkiset joukkueet: Juniori ja Apsu, Miniä ja Eevis. Lapset kyllä nauttivat, paljon hienoja tuotoksia.

Yhdet parhaista pikkujouluista ikinä!

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Joulukuista

Osasinpas käyttää hyödyksi aamuviiden heräämisen: toisen joululahjariddarin kaarrokkeen eniten huomiota vaativin kohta tuli tehdyksi aamuvarhaisina tunteina – kyllä koko neule nyt ehtii jouluksi valmiiksi.

Ajatuksena oli ollut olla kaupungilla sinisen hetken aikana kameran kanssa. Myöhästyin. Johan se oli ihan valoisaa kun lenkkini Oulujokivarresta aloitin (siis autolla sinne).

Kaupungilla etsin kuvattavaa, kuljin, kuljin. Menihän se niinkin. Ja ihan kuin viime vuonna melkein samaan aikaan kohtasimme – tänäänkin kuten eilenkin – lukiokaverin kanssa. Hyväähän se tekee kuulla, että muillakin tämä elämänvaihe (sukupolvet vaihtuvat, äidit menevät, elämä muuttuu, vaikeutuu, helpottuukin, armollistuu) on menossa. Hetken vertaistuki-tuokio Asemakadulla, ja matka jatkuu.

Huomisia pikkujouluja muksuille järjestellen, leipoen, tonttuovea värkkäillen… Ylläreitä, musiikkia, glögikattausta. Ja ruokaakin valmistellen. Olisikohan se poronkäristyspäivä?

Ja olihan se meille kahdelle tänään sitten jo jotain eiliseltä oppimaa testattava lohipastrami ja marinoitua punasipulia.

Olen pastramia tehnyt joskus ennenkin, tämänkertainen oli hyvin aasialainen versio, ja kertakaikkisen hyvä meidän perjantain päivälliselle. Kalaruokapäivähän perjantai meillä tuppaa ihan katolisen maailman ikiaikaiseen paastoperinteeseen nojautuen olemaan. 🙂 Tai ehkä sitten sittenkin siksi että perjantaina Pehtoori mielellään käy Hallissa.

Eilisen postaukseni lukeneet arvaavatkin, että ohje on Rajamäen etikan sivuilta. Punasipuli pastramin oheen oli helppo ja oikeastaan ehdoton lisuke. Sitten yksi meidän kalaruokien vakiolisuke: Setsuanin (= Sichuanin) kurkut. Kyllä voidaan tätä kokonaisuutta suositella. Ei ehkä joulupöydän ykkösruoka, mutta uudenvuoden juhliin oikeinkin hyvä vaihtoehto.

Ruoan ohessa tai oikeastaan sitä ennen ja jälkeen nautimme kuohuvaa. Codorniun ”Limited Edition” on talon tapaan hyvä cava.

Ulkoasultaan ihan jouluainesta. 🙂

Niitä näitä Rotissöörit

Rotissööriseuraa, soijaa ja muuta hyvää

Täydenkuun yö.

Mutta ei häiriöitä uniin. Kummallista moinen unisuus , mutta ei haittaa. Ei ollenkaan.

~~~~~~~~~~~~

Jo perinteiseksi muodostunut ystävän kanssa kahvittelu näin joulun alla, – tapaamiseen kuuluu myös kalenteri- ja korttitoimitus. Siitä on melkein puolivuosisataa, kun olimme samalla luokalla. Sittemminkin oltiin monessa muussa yhdessä, yhtä aikaa. Toistemme häissä, mm. Paljon päivitettävää tänäänkin.

Samaisella kaupunkireissulla vähän shoppailua: Eevikselle mekko, Vävylle lahja, Juniorin esimiehen kanssa keskustelua, Miniääkin tapasin, Lihamestarin kaupasta jouluruokien valmistukseen ja lahjaksikin kassillinen tavaraa.

~~~~~~~~~~~~

Ja iltasella pitkästä aikaa rotissöörien parissa. Tänä vuonna meillä on jäänyt mm. rotissööri-piknik ja ja -brunssi väliin, mutta tänään osallistuttiin ”rupattele rotissööriystävien kanssa” ja ”opi uutta soijan ja etikan käytöstä ruoanlaitosta”. Aina niin mainio Chef Rotisseur MH osasi asiansa: oli vallan inspiroivaa ja mielenkiintoista, monta vinkkiä ja ideaa jäi mieleen. Eikä jääty vain teorian tasolle, – saimme maistiaisia.

Ilta alkoi rupatteluosuudella, mikä oli erinomaisen hyvä juttu, sillä Ouluun paluumuuttaneet puolitutut ruoka- ja viiniystävät oli oikein mukava tavata, vaihdella kuulumiset pitkältä ajalta, yhdessä ikävöidä vuosia sitten mennyttä ystäväämme. Monessa tuntuivat elämämme edelleen tangeeraavan.

Ja sitten ruoka-asiaa. Jo maistelusetin avaus oli havainnollinen, vakuuttavakin: kahdessa pikku kipossa oli tomaattiketsuppia ja toiseen oli lisätty tilkka Kikkoman-soijaa. Toinen maistui ketsupille, toinen ihan mukavalle dipille/kastikkeelle. Ei varsinainen kastike, mutta testi osoitti hyvin, kuinka soija korostaa makua, tomaatin makua, umaamia.

Rieskaleipäset, Viskaalin nyhtölihhaa ja kimchimajoneesia. Arvelen saavani majoneesin reseptin ja kunhan kotikoekeittiössämme tehdään annos, niin ehkäpä jaan ohjeen tiedoksenne. Tämä oli todella hyvää.

Rajamäen kaneliglögi voisi olla tämän vuoden alkoholiton home-made versio? Anis maistui mukavasti, ei liikaa kanelia. Saimme vielä pienen jälkkärikipollisenkin: Valion lakka-kinuskijäätelöä ja pieni loraus soijakastiketta. Yllättävää, – ja hyvää!  Toinen jälkkäri oli hyvin läheistä sukua minun maineikkaalle jälkkärikehitelmälleni.

Tämänpäiväisessä versiossa laku oli marinoitu soijassa. Ei huono, Kouvolan tuoretta lakua ehkä kokeilen tähän, ehkä jo huomenna. 🙂

Rajamäen sivustolla (johon en ollut ennen hoksannutkaan eksyä) on paljon mielenkiintoisia ruokaohjeita. Ainakin Pikkelöity punasipuli lähtee kokeiluun. Ehkä jo huomenna. 🙂

Niitä näitä

Kuvia ja sanoja

Purppurainen sivuvalo, tai oikeastaan myötävalo puolelta päivin kun oli Toppilassa Teletappikukkuloilla ja merenrannassa. Meri on rannasta jo jäässä, Toppilansalmikin melkein.

Juuri tässä kohtaa minulla oli joku kuvaan sopiva vaikuttava aforismi tai tarkkaan mietitty, hyvin sanoitettu ajatus mielessä – se liittyi tähän maisemaan. Tiedättehän, kun netissä on niitä ”aforismitauluja”, esim. Pinterestissä niitä on, ja julistekauppoissa etc. – tekstiä juuri tällaisista maisemista, tie, polku tai valo vie kohti rannatonta merta ja taivas purppuroi tai jotenkin muuten vaikuttava maisema ja sitten joku ”lausahdus”, sitaatti tms.. ”Life is a way … ”  Ajatukseni oli oikeasti vähän ’edistyneempi’ , mutta enhän minä tietenkään muista. Enää. Tietenkään.

”Syvämietteinen ajatus” – sellaisiksi niitä teininä kutsuttiin ja niitä kirjoiteltiin omiin ja kavereiden MINI-kirjoihin. Kai muillakin oli sellaisia?

Minullapa on omani vielä tallellakin. Ehkä keskikoulun kolmennelta tai neljänneltä? Sivuja väritettiin Penol 300 -tusseilla, jollaisia oli saatu paketti synttäri- tai joululahjaksi  ja sitten kirjoiteltiin runonpätkiä, laulujen sanoja, aforismeja, ”syvämietteisiä ajatuksia”, joita löytyi nuorten lehdistä tai kavereiden kalentereista tai sanailtiin itse. Kertakaikkisen teiniä. 😀

Minun ”Mini-kalenterini” (vähän tulitikkuaskia isompi) on käynyt irtopainokseksi – luonnollisesti olin päällystänyt ja kontaktoinut Ressu-kuvalla. Olin tuohon aikaan ihan hillitön Ressu-fani, – tässä näytön yläpuolella on parikymmentä Tenavat-kirjaa vielä hyllyssä. Ne eivät ole joutuneet satojen kirjojeni jouduttua kierrätykseen vuosien varrella. Tenavat ovat ja pysyvät.

Niitä näitä

Taas kerran menneessä

Lainaus omasta tekstistäni (äidin biografia), lainaus on äidin haastattelusta:

Matka jatkui seuraavana päivänä kovassa pakkasessa hevosilla (nuoret ja miehet joutuivat kävelemään) Ylämaan kautta Pulsan asemalle ja sieltä edelleen Lappeenrantaan Lauritsalan asemalle. Siellä väsyneet ja nälkäiset evakot lastattiin kylmiin härkävaunuihin, joissa ei ollut mitään mukavuuksia. Monien pysähdysten jälkeen [piti odottaa sotilasjunien ohituksia] juna saapui Kouvolan asemalle, ja vasta siellä vaunuihin saatiin ruokaa, vettä, kamiina, polttopuita ja astia tarpeita varten.

”Kuudennen matkapäivän aamuna lähdettiin Riihimäeltä kohti Orivettä. Matkalla oli hälytyksiä ja pommitusten uhan vuoksi vaunut piti välillä tyhjentää, oli muutaman kerran mentävä radan varteen ulos, meidän oli juostava metsään.”

Melkein viikon kestänyt raskas taival päättyi Oriveden asemalle. Siellä oli vielä noustava kuorma-auton lavalle, ja kovassa pakkasessa lavalla seisten matkattava vielä puolenkymmentä kilometriä Puharilan kylän koululle. Itsenäisyyspäivän iltana, maanantaina 6. joulukuuta 1939 tuulelaiset ja monet muut koivistolaiset nauttivat kotoa lähdön jälkeen ensimmäisen lämpimän aterian – lottien järjestämän hernerokkatarjoilun.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuvan (vuodelta 1937 tai 1938) (todennäköisesti) kaikki lapset lähtivät Koiviston Koivusaaresta heti 30.9.1939. Äitini (kuvassa vasemmalla alareunassa) ja sisarensa (kummitätini S. neljäs vasemmalta keskirivissä) viettivät 6.12.1939 itsenäisyyspäivää Puharilan koululla lottien hernerokkatarjoilusta ilahtuneena.

Tänään olen taas ollut menneessä; viime vuoden itsenäisyyspäivän tunnelmassa ja silloisessa surussakin, biografian tuomien tietojen maailmassa, äidin menneessä, kotimaan menneessä, – ja tulevassa. Paljon melankoliaa, isänmaallisuutta, surua, Ukrainalle ja kaikelle, mutta ennen kaikkea kaikille paljon hyvää toivoen, tulevaisuuden näkymiä, toiveita, joilla on mahdollisuus toteutua.

Aika pateettista, vaikka olen kyllä periaatteessa sitä mieltä, että itsenäisyyttä, sanan vapautta, mielipiteen vapautta, rauhaa kaikkea pitäisi juhlia, niistä iloita, eikä vaipua menneeseen, surumielisyyteen.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Yksinkertaista pientä hyvää

Tältä päivältä mainitsemisen arvoinen asia on uusi ruoka, – olennaista siinä helppous, keveys, hävikin vähentäminen, siisteys, eikä se ollut edes huonoa. Vinkin tällaiseen näin Instagramissa vilahtaneesta Kelasta (Reels), jota en tietenkään sitten enää uudestaan löytänyt, mutta väliäkö sillä, tein oman version.

Ainakin meillä käy usein niin, että tortillapaketista jää aina muutama ”yli”. Tähän asti olen hyödyntänyt niitä siten, että laitan tortillan paistinpannulle, sitten ladon tortillan päälle muutaman kinkku/salami/pepperoni -siivun ja muutaman juustoviipaleen tai juustoraastepussin jämät, ehkä paprikaa, ehkä sipuli- tai purjorenkaita ja sitten toinen tortilla päälle, painelen vähän, paistan aika hyvällä lämmöllä sen aikaa, että juusto sulaa, ja käännän vielä hetkeksi kuumenemaan toiseltakin puolelta. Sitten tortillatoast – tai mikä lieneekään – leikataan neljään osaan. Hyvä lisuke keitto- tai salaattiruoan oheen. Tai iltapala mökkielossa.

Nyt tämä uusi ”tortillat jatkokäyttöön” -ohje on vähän samalla idealla, mutta uunissa ja avoversio. Vähän sellainen uunimunakkaan ja lämpimän leivän uusversio. Any way: laita (irtopohja)vuoan pohjalle tortilla (meillä oli kaksi pientä vuokaa) sen päälle rucolaa ja jotain rapeaa (Juicy) salaattisilppua, mahdollisesti yrttinippujen jämät (oregano maistui!), paprikaa (tänään punaista vähän, keltaista oli enemmän), aurinkokuivattua tomaattia. Sitten päälle rikoin kaksi kaksi kananmunaa per annos, vähän suolaa ja lopuksi päälle (ainakin tänään) vähän Västerbotten-juustoraastetta.

Aloitin liian alhaisella lämmöllä, nostin 225-asteeseen ja olikohan paistos uunissa noin vartin? – Sen jokainen osaa parhaiten oman uuninsa äärellä tarkistaa.

Ei huono. Ei ollenkaan. Näin välimaanantaina oikein hyvä, simppeli sapuska. Sen verran kevyt, että jälkkärin tein lisäksi: smoothiepakasteen jämät pakkasesta, purkki rahkaa, kuohukermatilkka purkin pohjalta ja 1 tl vaniljasokeria, sauvasekoittimella kuohkeaksi. Nam.

Huomenna sitten jotain juhlavampaa.


 

 

Niitä näitä

Sunnuntaina aika vähän

Kyllä oli vielä aamupuuron ääressää homma ja aie jos toinenkin mielessä. Puuronko ne upposivat?

Jotain tuli tehdyksikin, mutta Pieni joulupuoti jäi ainakin tänä viikonloppuna kokematta. Höyryjunakyytiäkin olisi ollut tänään tarjolla, mutta enpä lähelläkään asemaa ollut. Vielä huomennakin olisi mahdollisuus, kyllä kiehtois, mutta saisinkohan lähdettyä edes asemalle huomenissa, katsellaan.

Liinavaatehyllyjä (joululiinoja), vaatehuoneen mysteerilaatikoita (joulutilpehööriä ja koristeita) ja valoketjuja pengoin, järjestelin, Konttiinkin tai Ukraina centeriin kertyi pikku kassilinen vietävää. Ja sitten nauttimaan ulkoilmasta. Lunta!! Valkoista ja valoa. Ei vielä latuja, – toisaalta eipä niille olisi asiaakaan kun sukset ovat Hangasojan varressa mökin liiterissä. 🙁 Joten tepasteluksi meni. Ja on mukavan näköistä.

Serkuille värkkäilin kuvia lähetettäväksi, ja muuta viesteilyjä suuntaan jos toiseenkin pitkin päivää.

Toisen adventin kuva … Pehtoori toi mulle eilen joulutähden. Ihan uudenlainen, tykkään tästä versiosta oikeastaan aika paljonkin. Tuollainen, jossa kukassa on pyöreät terälehdet. Enpä ole ennen nähnyt.

Ravintolat Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Monia kerroksia hyvää elämää

Kävelin tänään Linnanmaan kampuksella, kohti humanistisen tiedekunnan entistä pääovea.  Mietin menneitä, niitä vuosikymmeniä, jotka sinne useimpina arkiaamuina vuodesta toiseen kuljin. Eikä tänäänkään tuntunut pahalta sinne mennä, Ei tänäänkään, ei ennenkään.

Tulinpa ajatelleeksi, että siellä oli hyvät vuodet. Hyvin harvoin tuntui ikävältä, väsyttävältä, tympeältä mennä töihin. Se oli hyvä paikka viettää elämänsä työvuodet. Tänään taas muistin olla kiitollinen siitä, että sain tehdä töitä hyvässä työyhteisössä, mielekkäässä hommassa, ja myös merkityksellisessä. Sellaisena edelleen omaa työuraani ajattelen.

Hyvillä mielin menin entisen oppilaani väitöstilaisuutta kokemaan ja katselemaan. Ja on myönnettävä, että menin myös siksi, että toivoin näkeväni entisiä kollegoita ja entisiä oppilaitani. Ja näin. Oli hyvä nähdä, jutella, kuulla opiskelijoiden löytäneen paikkansa. Myös lähimpiä kollegoita, seuraajianikin 🙂 , ja esimiestäni näin. Sitä nostalgiaryöppyä, muistoja, muistoja…

Nyt ei taida olla enää kuin kaksi sellaista opiskelijaa, joiden väitöskirjatyön alkutaipaleella olen tavalla tai toisella ollut, ja joiden väitöstä vielä voin odotella.

Ja väitöskin oli hyvä. Kuten nykyisin (lue: ainakin about viimeiset 10 vuotta) väitökset ovat useimmiten olleet väittelijälle tilaa antavia, väitöskirjan tiettäväksi tekemistä, hyväksyvää kommentointia, rakentavaa palautetta, jatkotutkimukselle uria avaavia, eivätkä vastaväittäjän oman oppineisuuden osoittamista, respondentin työn kritikointia tai virheiden osoittamista, vaan hyvää asiantuntijan ja tiedeyhteisön jäseneksi hyväksyttävän väittelijän välistä vuoropuhelua. Humanistisen tieteenalan väitöstilaisuudet ovat yleensä, aika useinkin, hyviä tilaisuuksia kuulijoillekin oppia uutta. Minä ainakin opin tänään paljonkin uutta.

Mennyt on joskus hyvä kohdata. Historia on. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme Pehtoorin kanssa ulos syömään. Taas. Italica Taberna!

Ensimmäinen kerta kesäkuussa, jolloin se oli vasta avattu, lokakuussa rotissöörien järjestämässä antiikki-illassa ja tänään meidän kahden hengen pikkujoulut. Ja kyllä tänään oli ihan ylivertaista, vaikka ennenkin on maistunut. (Huom. viikonloppuisin on parasta tehdä pöytävaraus. Meillä se oli. Onneksi.)

Olin kuullut, että siellä on Etelä-Italiasta tullutta mustaa tyffeliä. Perfetto. Mutta alkuun otimme antipastolautasen kahdelle. Onhan noita prosciuttoja ja salameja tullut syödyksi ennenkin, mutta … Oliko minulla vain hirmuinen nälkä, mutta nämä olivat kertakaikkisen hyvä.

Vasemmassa reunassa omenaviipaleiden päällä Njuda-tahnaa, ja pienet ampullit maitoa! Jos chilitahna tuntuu liian tuliselle, voi maidolla helpottaa poltetta. Vähän ”tavallisen” näköinen italialainen primo piatti -lautanen, mutta olipa maut enemmän kuin tavallisia.

Ja pääruoka!

Pastaa ja mustaa tryffeliä. Ei muuta. Ei tarvittu muuta. Perfetto!!

Ja minä, joka en paljon jälkkkäreistä piittaa… En varsinkaan isoista jälkkäreistä.

Kerroin Filippolle (Marthan puoliso, kahdestaan !!! hoitavat koko ravintolan), että ensi viikolla tulen lounaalle, enkä tarvitse muuta kuin tämän! Suklainen tartaletti, joka on täytetty suolakaramellikastikkeella, päällä mustaa tryffeliä. Ja oikeasti syödessä kaikki kolme kerrosta maistuivat erikseen. Aika jumalainen jälkiruoka!!

Hyvä päivä tänään.

Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Liikkeellä ja levossa

 

Joulukuun toinen. Letkunpuistossa oli helppo ymmärtää, miksi Oulu on valkea kaupunki.

Jo yöllä oli satanut lunta, aamulla satoi lisää, ja päivällä. Ja nyt on jo paljon lunta. [icon name=”heart” style=”regular” class=”” unprefixed_class=””]

Jo vain, heti aamupuuron jälkeen pakkasin reppuni, pukeuduin kunnolla, (enkä laittanut nastakenkiä, – typerys) ja lähdin autolla liikkeelle. Raatin uimahallin parkki on hyvä. Siitä kaupungille, hautausmaalle, jokivarteen. Taas kuvaamisen iloakin. Kaunis kotikaupunki!

Lumi on hyväksi. Tulisipa sitä nyt kolmekymmentä – kolokytä, kuten oululaiset sannoo – senttiä. Sitten saataisiin ladut! Mutta hyvää teki kävelykin. Kun alkoi valakenee, lähin kotia. Siivouspäivä. Sitten kaikenmoista luppoilua, jouluajatuksia ja -tekemisiä, postituksia (joulukortteja on vielä, muutama kalenterikin!).

Ruoka-ajatuksia herättelin. Jostain menneiltä vuosilta nousi tänään tietoisuuteen salaatti, jonka aineksia oli kotona. Niitä oli, koska jo jokunen aika sitten oli ollut tarkoitus tehdä sinihomejuusto-päärynäpiiras, mutta se jäi ja päärynät alkoivat näyttää vähän aikansa eläneiltä, joten oli pian saatava ne syötäviksi. Ja tälle päivälle oli pieni palaa lihaakin paistettavaksi, joten ei mitään piirakkaa. Siispä salaatti. SIitähän tulikin oikein hyvää. Suunnilleen näin se valmistuu…

Päärynä-Aura-muru-salaatti

3 päärynää
1 rkl  voita
1 tl hunajaa
½ pussillista Aura-murua
hasselpähkinöitä
rucolaa, jääsalaattia
sitruunaa tai limen mehua
oliiviöljyä

Jos on aikaa ja halua, paahda pähkinät pannulla
ja siirrä sivuun.
Leikkaa päärynät isohkoiksi lohkoiksi.
Sulata voi pannulla, ja lisää hunja.
Paista päärynälohkoihin molemmin puolin kaunis pintaväri.
Nosta talouspaperin päälle valumaan.

Tee kulhoon salaattipeti =jääsalaattia ja rucolaa,
ja pirskottele niiden päälle vähän oliiviöljyä ja sitruunan/limenmehua.
Laita salaatin päälle päärynälohkot,
Aura-muru ja vähän rouhitut pähkinät.

Tällaisenaan vaikka lounassalaatiksi tai liharuoan oheen, muuta ei tarvitakaan. Helppoa ja ihan juhlaruoalle maistuu. Ehkä sopisi joulunajan ruokalistallekin?

Ja illan ratoksi The Crown. Vielä pari jaksoa… Onko tämä vitoskausi liian lähellä ollakseen yhtä hyvä kuin edelliset? Ehkä 1990-luvusta vain puuttuu rojalistinen glamour muutenkin.

Niitä näitä

Kaikenlaista päivitystä

Ollaan jo joulukuussa. Se on oikein mukavaa. Ja nyt on monta viikkoa aikaa joulun odotteluun. Ja voi tehdä niin paljon kuin huvittaa, tai olla tekemättä.

Tänään huvitti ostaa amaryllis. Ja pinjankäpyjä. Niitä oli Ruskon marketissa hedelmätiskissä: kolme isoa kaunista käpyä maksoi kahdeksan euroa, ja niistä on iloa pitkään. Tykkään niistä. Jostain syystä.

Ja tänään huvitti tilata tämän vuoden uusi joulukoriste. Minulla on tapana ostaa joka vuosi joku uusi joulukoriste. Pieni tai iso. Viime vuonna se oli Villeroy Bochin kalenterikoriste. Nytkin tilasin Villeroy Bochia: tällä kertaa gobeliiniitabletit meidän ”uuteen” keittiöön. Samaa sarjaa minulla on jo kaitaliina. Melkein keräilyharrastus ovat nämä. 😀

Ja joulun odotukseen liittyen vaihdoin (vihdoin) bannerikuvankin. Ajattelin ensin, että teen taas joulukalenterin tänne blogiin, ja tuo kuva olisi sitten sen eka luukku. Katsotaan, onko huomenna kakkosluukkua… En nyt laita itselleni mitään ”pitäisi” tai ”olisi tehtävä” -juttuja. Mie vaan chillailen nyt. Muistikuviin liittyviä juttuja on vähän, mutta hyvin vähäsen vain.

Tänään tein oikein huolella ruokaakin. Etsimällä etsin uuden kasvislasagnen reseptin. Ja aika hyvää siitä tulikin. Ehkä vähän vähempi aika uunissa olisi riittänyt. Luulen, että pieni ylikypsyys johtui siitäkin, että käytin (eka kertaa) Rummon lasagnea, taitaa olla ”pehmoisempaa” kuin Barilla. Mutta kaikkinensa ´molto bueno´. Kerma ja porkkanat teki siitä melkein makean. Laittelin ”ohi reseptin” puolikkaan kukkakaalin, lisää valkosipulia ja pikkutomaatteja. EIvät nekään tästä mitään kevyttä ruokaa tehneet. Ja vaatii kyllä vähän puuhastelua, mutta tuosta annoksesta jäi pakkaseen meille kahdeksi kerraksi ruoka, joten ei huono.

 

Niitä näitä

Valmis!

Heti talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939 annettiin Koiviston asukkaille evakuoimismääräys, ja koivistolaiset joutuivat jättämään kotinsa muutaman tunnin varoitusajalla. Äiti oli 9-vuotias kolmasluokkalainen, kun koti oli jätettävä, lähdettävä sotaa pakoon. Äiti muisteli:

”Viimeinen päivä marraskuuta lähdettiin. Isä oli silloin pois kotoa. Vajaa yksi vuorokausi oli aikaa tehdä lähtö. Venäläiset koneet lentelivät ylitse Viipuria kohti. Tähti-laiva tuli hakemaan meitä saaresta, mentiin pimeän tullen, yötä vasten Kauppalaan. Kauppalassa yövyttiin Sulo Hoikkalan isossa talossa. Muistan, että siellä sain ensimmäistä kertaa elämässäni kaakaota.”

 

* * * * * * * * * * * *

Tasan 83 vuotta sen jälkeen, kun äitini joutui lähtemään ensimmäiselle evakkomatkalleen, minä lähetin kirjapainoon äidin ”Evakkomatka”-kirjan. Melkein kaksi tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli minun tämän ”matkan”, pienen elämäkertakirjan päätöspäivä.

Niitä näitä

Rajojen vetämistä

Monissa työprojekteissa jouduin aikanaan miettimään, miten ja mitä menneiden sukupolvien ihmisistä voin kirjoittaa. Myös sitä, mitä minun tutkijana täytyy kirjoittaa.

Myös blogia 15 vuotta pitäneenä olen aina vetänyt rajoja yksityisyydelle, myös omalleni. Miten mitä ja kuinka paljon kerron ystävien ja läheisten elämästä, kohtaamistani ihmisistä, tutuista ja tuntemattomista.

Some-maailmassa ja julkkisten reipottelussahan ei useinkaan tunnu olevan mitään rajaa, mitä ja miten kirjoitetaan.

 

Vaikken nyt mitään julkista tekstiä teekään, viimeistellessäni tekstiäni, olen vielä tänäänkin miettynyt mitä ja miten kirjoitan.

Samalla olen oikein tyytyväinen, että äiti lupasi ja toivoikin, että hänen mennyttään selvittelen. Hän oli jo omat rajansa pari vuosikymmentä sitten vetänyt sille, minkä halusi säilyvän, minkä halusi jäävän muiden tietämättömiin.

Vähän sellaisen ratkaisun minäkin olen tehnyt: sisareni tietää, mitä minun henk.koht. papereilleni tehdään, mitä voi säilyttää, minkä haluan poltettavaksi. Digitestamentinkin olen tehnyt. On jotenkin hätkähdyttävää, kun yhden edesmenneen ystävän FB-sivu lähettää edelleen tiedon hänen jokaisesta syntymäpäivästään.

Noh, minä olen synttäripäiväautomatiikan omalta FB-sivultani jo aika päiviä sitten poistanut. Koko tilin haluan lopetettavaksi, kun minäkin ”lopun”: FB-tunnukset ja pitkän listan muita tilejä varten olen ”testamentannut”. Blogin jääköön elämään, jollei koko internet muutenkin kaadu. Tämän rajat olen säädellyt ja joka päivä säädän.

Niitä näitä

Makaronikuukausi?

Nyt silmät verestää punaisena kuin karjalaisen käspaikan kirjonta. Ei enää kestä silmät kellon ympäri näyttöruutua kuten joskus aiemmin.

Laitoin tänään meille ruoaksi pikaisesti uunifetapastaa. Tuli pitkästä aikaa mieleen se, kun lehdessä oli juttu, että jopa Gordon Ramsay oli sitä ylistänyt. Hänhän nyt ei tunnetusti oikein kehu mitään eikä kiitoksia kenellekään jakele. Meillä on kuitenkin aina fetaa, pastaa ja pikkutomaatteja sekä oliiviöljyä kotona, niin tämä oli nyt hyvä nopea, turhaa huomiota edellyttämätön ruoka. Ja hyväähän se on.

Jotain yhtälaista oli tässä vuoden 2003 marraskuuhun. Paljon pienemmässä mittakaavassa tosin.

Kun silloin tulimme perheen kanssa syyslomareissulta (Maltalta? vai Marokosta? eiku ehkä sittenkin Helsingistä?) ilmoitin Pehtoorille ja teineille, että minua ei välttämättä ennen itsenäisyyspäivää juuri kotosalla tapaa: itsenäisyyspäiväksi olin asettanut dead-linen, jolloin väitöskirjan kässäri  oli oltava valmis lähetettäväksi esitarkastukseen. Tiedossa oli melkoinen viiden viikon rutistus, joten en läheskään joka päivä tullut kotiin tekemään perheelle sapuskaa kello viideksi – kuten tapana oli. Pehtoori piti koko kuukauden perheen ruokahuollosta huolta.

Kun sitten itsenäisyyspäivän aatto koitti, ja 600 liuskaa tekstiä lähti Helsingin yliopistoon tarkastajille joululukemisiksi (kaikki myötätunto heidän puolellaan) ja kokkasin perheelle kaikkea mahdollista hyvää koko pidennetyn viikonlopun, ilmoitti Tyär: ”niin paljon kuin me kaikenmoisesta pastasta ja makaronista, spaghetista ja pennestä tykätäänkin, niin kuukausi kyllä riitti vähäksi aikaa ja onneksi se oli sillä erää ohi.” 🙂 Nyt olen viimeisen viikon ajan kyllä kokkaillut ihan itse, mutta kyllä meillä pastaa ja nuudelia on ollut lähes joka päivä. Taitaa olla vielä huomennakin, mutta josko keskiviikkona jo jotain vähän innovatiivisempaa.

 

 

 

 

Niitä näitä Valokuvaus

Jumissa

Ensimmäinen adventti, jolloin ei edes radiosta Hoosiannaa…

Jouluttamista (mikä  paheksultavalta kuulostava sanaväännös, jonka näin jonkun joulun lehden kannessa!) muutenkin hyvin vähän. Jotain ajatusten taustalla vain. Vähän pyykinpesua, vihdoin kävelylenkille, oikein piti pyöritellä päätä, ravisuttaa ihan, etteivät muistot häiritsisi, etteivät toisi sellaista kenkkua oloa kuin tässä taannoin. Ja lopultakin oikeinkin hyvä päivä. Päivä historian parissa, päivässä sellaisia asioita ja oivalluksia, joista ei ole paljon kertomista.

Ja onneksi on television maailma, jonka pariin voi toviksi istahtaa, jättää kirjan viimeistelyn tuleviin päiviin. En ole enää ollenkaan varma, että Soletro-julkaiseminen on hyväksi. Noh, katsotaan vielä, millaista jälkeä painotyö on.

Paljon tässä kirjan loppurutistuksen aikana on rästihommia kertynyt, mutta olkoot! Loppuviikosta niille kaikille aikaa. Samalla myös tämän blogin ylläpitoon jonkinlaista uutta. Tänään tuntuu uuden tekstin tuottaminen tänne aika mahdottomalta.

Niin kuin myös 52Frames -valokuvaushaasteen tämän viikon kuvan aikaansaaminen. Aiheena on Wabi-sabi. Nevö hööd! Olen vähän koettanut siihen perehtyä, aika mielenkiintoista ja kuvauksellista kyllä. Wabi sabi – ehkä joskus paremmalla ajalla paremmalla ajalla opiskelen tätä ”tyylisuuntaa” enemmän. Olkoonkin ettei ole ihan mun sisustusjuttuni tämä.

Ja jonkinlainen ajatuskin minulla heräsi, mutta eihän toteutus – nopeasti, aika viime tingassa tehtynä – sitten olekaan ollenkaan sellainen kuin olin ajatellut. Olin jo luopumassa koko haasterumbaan osallistumisesta, mutta eipä nyt auta. Sinnillä ainakin vielä tämä kerta.

Tässä minun kontribuutioni wabi-sabiin. Kaukana onnistumisesta, mutta yritin sentään.

Isovanhemmuus Niitä näitä Ruoka ja viini

Juhlaa monin tavoin

Tämä vuodenaika ja Instassa silmiin sattunut Minna Kuukan (taas kerran) huikea piparkakkutalotuotanto saivat minussa eilisellä kauppareissulla aikaan piparkakkutalon valmiiden seinäelementtien ostamisen. Eilen teimme pikaisesti perustukset, ja tänään aamubrunssin jälkeen viimeistely ja pihatyöt!

Näytin lapsille noita Kuukan talotuotannon aikaansaannoksia, ihailivat hekin kovasti. Mutta kyllä sitten jälkeenpäin Apsu totesi ettei mummi ole yhtä hyvä kuin MK! No ei ole ei. 🙂 Mutta loppujen lopuksi me kaikki neljä olimme oikein tyytyväisiä tuotokseemme.

Eikä tässä vielä kaikki: ehdittiin puuhata paljon muutakin. Kirjastossa tietysti. Ja joulumakaroneja etsimässä (- ei löydetty). Jouluvaloja katseltiin. Ja sitten mummilassa vielä kaikenlaisia ”tieteellisiä kokeiluja”! Ravintolaleikkejä. Kaikenlaista ehdittiin aamupäivän aikana. Niin mukava!

Ja illalla sitten Pehtoorin kanssa vielä oikeasti ravintolaan: viinikerhon 31-vuotissynttärit tänäkin vuonna ravintolassa. Alamme selvästi ikääntyä, kun mielellämme menemme välillä valmiille, vaikkei todellakaan ole edullista. Ja olihan tänäänkin koko rahan edestä hienoja makuja. Ja hyvää oli sekin, että toisin kuin viime vuonna Uleåborgissa, niin tänä vuonna meillä oli Istanbulissa kabinetti. Pikkujouluaikaan se oli oikein hyvä, – saimme keskenämme olla, jutella, suunnitella tulevaa, muistella menneitä.

Arvostin myös sitä, että saimme ravintolapäällikön henk.koht. hyvän huolenpidon, viinisuositukset ja tarjoilun sujuvan aikataulutuksen. Oli hyvä.

Ollaanko ennenkään petytty Istanbuliin? – Ei, eikä tänäänkään. Viinikerho sai arvoisensa miljöön, ruoan, viinit ja tarjoilun. Hyvillä mielin ollaan. Ja minulle pidettiin karjalankielinen puhe! Arvostan. 🙂 Hieman hämmästyttävää oli se, kuinka paljon tänään puhuimme politiikkaa, tai siis jaoimme huolta – kaikesta.

Huomenissa liitän kuvia. Nyt (kello on jo yli kymmenen!!!) on aika hankkiutua levolle: huomenna on paljon tekemistä . ..

Isovanhemmuus Joulu

Joulua kohti

Sain tänään niin koskettavan palautteen yhdeltä asiakkaalta (kalenterin ostajalta), että hänen kohtuullisten hankintojensa tuotot käytin Black Friday -haasteeseen… Joku ukrainalaislapsi saanee talvikamppeet. Mutta se ei ole nyt ihan se pointti… vaan …

Kaikkinensa ”maailman politiikan arkipäivää” (sellaista radio-ohjelmaa ei taida enää olla?) on aika karua näinä päivinä. Varjelen itseäni välillä, enkä lue, en seuraa, ja taas välillä ahdistaa aika paljonkin. Ei niinkään omasta puolesta, vaan kun on elämässä pari noita muksuja. Siis muksunmuksua. Heille me tämän maailman jätämme – millaisen maailman? Kun mennään 60-luvun alkuun, jolloin olin Apsun ja Eeviksen iässä… Millaiset olivat tulevaisuuden näkymät silloin ja millaiset nyt? – Kipeää tekee kun mietin …

Muksut olivat täällä tänäänkin tovin: reilun tunnin aikana ehdittiin piparkakkutalo (valmispaketista seinät) saada jonkinlaiseen kuosiin. Eikä koristekarkeista paljoakaan uponnut pieniin suihin. 🙂  Apsu tosin jo Haukiputaalta tullessa vakaalla 7-vuotiaan antaumuksella ilmoitti, ettei moinen touhuaminen kiinnosta, mutta kunhan piparirakentelu ja -koristelu oli alkuun saatu, poika uppoutui hommaan ihan kympillä.

Ja talosta tuli hieno!! Ja päätettiin pitää taas piparin koristelukilpailu, päätettiin HETI ripustaa joulupussukkakalenteri (”vaikka mummi AINA hukkaa kaiken” – onneksi on Eevis, joka vaatehuoneen kätköistä  kalenteripussukat löysi. Ihan sieltä missä niiden piti ollakin!!! 🙂 ). Joulua on siis hiljalleen viritelty, Pehtoorihan on kujan muiden miesten tavoin jo aloittanut kilpavarustelun valojen kanssa, onneksi on joku roti touhuissaan. 🙂

Ja piparipuuhiin liittyen: onhan se eri mukavaa, kun on pari pientä mukana sitä, joulua, touhuamassa. Melkein yhtä hurahtaneita kuin mummi.

On aika elää pieniä satuja, nautitaan siitä!

 

Muistikuvia Niitä näitä

Muistikuvia – joulumyynnin aika

Jouluaattoon on tasan kuukausi. Ja vuoden vaihtumiseen viikko enemmän. Niinpä NYT mainostan kalentereitani täälläkin! Tämän yhden kerran. Siis ”kaupallinen yhteistyö” ihan oman firmani kanssa. 😀

Olisiko näistä ratkaisu johonkin lahjapulmaasi? Tai ihan vaan omaksi iloksi ja hyödyksi kalenteri Oulusta tai Saariselältä. Koko vuodeksi mukavia pieniä näkymiä, ehkä hyviä muistoja tuovia kuvia.


Molemmat kalenterit ovat A4-kokoisia, niissä nimipäivät ja liputuspäivät, ja vähän tilaa omille merkinnöille. Jokaisen kuukauden kuvassa on kaupunkimaisema/miljöö  ko. ajankohtana Oulusta tai Saariselältä kalenterista riippuen. Kalenterissa on nimipäivät ja liputuspäivät, ja sen pinta on silkkimatta, joten siihen voi kirjoitella omia merkintöjäkin.

Kalenterin hinta on 19,90 € (+ mahdolliset lähetyskulut alk. 4,80 euroa). Halutessasi voin toimittaa kalenteri(t) lahjaksi suoraan ystävällesi jouluviikolla ja liittää mukaan sinulta joulukortin haluamillasi saatesanoilla. Vältytään tuplapostitukselta. Mainitse tästä lomakkeen lisätieto-kentässä tai laita minulle sähköpostia.

Koskapa olen myymässä korttivarastojani loppuun, niin kaikille jomman kumman kalenterin viimeistään 30.11. tilanneelle viisi Oulun kauniit rakennukset -postikorttia bonuksena.

Oulu joulupostikortteja (ainakaan tällaisia kuin nämä) en enää ensi vuonna tee myytäväksi, mutta nyt on vielä muutamia pinkkoja myynnissä. Siispä – entäs jos tilaisit myös joulukortit samalla?

Valittavana on erikokoisia paketteja, joissa on neljän kortin lajitelma. Jos merkitset tilauksen lisätietokenttään ”Blogi” niin saat noihin kahteen isompaan pakettiin 10 % alennuksen.

3 kpl  x  4 = 12 korttia = 10 € (á 0, 83 €)
10 kpl x  4 = 40 korttia = 30 € (á 0,75 €)
25 kpl  x  4 = 100 kpl = 60 € (á 0,60 €)

 

 

Varsinkin Saariselkä-kalenteria on mennyt jo nyt niin paljon, että joudun tekemään (siis saan tehdä) toisen tilauksen, ja teen sen heti alkuviikosta. Siis toimitukset kaikille tilaajille joulukuun ekalla tai toisella viikolla. Hyvin ehtii jouluksi, kun tilaat nyt kun kalentereita on vielä tulossa.

Kaikkien näiden tuotteiden tilaussivuille pääset näistä linkeistä. Noilla sivuilla on tilauslomakkeet, mutta toki voit tilata suoraan sähköpostillakin (reija at satokangas.fi).

Joulukortit Oulusta 

Oulu kuvissa -seinäkalenteri vuodelle 2023

Saariselkä kuvissa -seinäkalenteri vuodelle 2023

Oulun vanhat kauniit rakennukset -postikortit

 

 

 

 

 

 

Niitä näitä

Käsityötä tämäkin

Nälkä kasvaa syödessä.

Olen tehnyt aika monta, ehkä kahdeksan, Ifolor-kuvakirjaa, muutaman kirjan, ehkä kahdeksan niitäkin, olen toimittanut ja kaksi kirjaa itse taittanutkin, aika monta kirjoittanut ja monessa ollut artikkeleilla mukana, joten periaatteessa kokemusta on. Mutta enpä ole ennen tehnyt tällaisella tavalla kuin Solentro on. Enkä ole vielä varma, kannattiko sittenkään ryhtyä käyttämään juuri tässä projektissa juuri tätä, itselle täysin uutta systeemiä. Ei ole ongelmaton, varsinkaan kun minulla on kymmeniä sivuja tekstiä ja puolensataa kuvaa ja karttaa… Ja nyt sitten lopulta aika vähän aikaa.

Solentro löytyi vahingossa. Ja kun nyt olen tämän kanssa askarrellut ja jo oppinut, onkin aika vaatimaton suunnitelmani (tekstit ja kuvat kansien väliin ilman isompia muotoiluja, layouteja,  ja sillä hyvä), muuttunut aika kunnianhimoiseki yritykseksi. Onhan mennyt melkoiseksi säätämiseksi ja uusien mahdollisuuksien kokeiluksi, mikä on merkinnyt homman aloittamista pari kertaa ihan alusta. Mutta toisaalta on ollut ihan mahdottoman kiinnostavaa ja mukavaa tämä kirjan rakentaminen, vähän kuin kirjoneuletta tekisi.

Niitä näitä

Kotoilun levollisuus

Eikös se niin ole, että ”kannattaa mennä vähän kauemmas, että näkee lähelle”. Viikonlopun mahdottoman mukavan pikkureissun jälkeen on ollut mielekästä ja mieluista olla kotona. Ja kuten olen jo koronan ja konmarituksen, kriisien ja kipuilujen aikana moneen kertaan todennut, kotona on hyvä olla.

Jo Helsingissä puheltiin, että lukuunottamatta yhtä päivää Milanossa, ei olla moneen vuoteen koettu sellaista ”vilskettä”, väenpaljoutta, liikenteen vilkkautta, väentungosta, asiakaspaljoutta… Ylipäätään ihmisiä kerralla yhtäaikaa kuten esim, lauantaina Helsingissä (mm. Aleksin joulukadun avajaiset) tai eilen lentokentällä. Kaksi yötä, niin mukavaa kuin se olikin, toisten (Lue: tyttären ja vävyn) nurkissa, hotellin huoneessa — Kyllä, tiedän vanhenevani.

Oikein hyvä on ollut puuhailla kaikkea, enimmäkseen kuvien skannailua… Juunou: kirjan loppumetreillä. Isotöistä on tai ollut, mutta mukavalle tuntuu. Loppusuora on usein se makein juttu.

Kaikkinensa hyvä se on katsella vähän laajemmaltikin maailmaa, sen jälkeen kaikki asettuu taas uudelleen paikoilleen arjessa, asiat tärkeysjärjestykseen ja hoksaa että kaikkihan onkin erinomaisen hyvin. Olosuhteisiin nähden. 🙂

 

Niitä näitä Reissut Vanhemmuus

Humputtelulomalta palattua

Reissussa ja sieltä paluu

Oikeastaan en olisi uskonut – vaikka niin paljon odotinkin – kuinka mukava voi viikonloppureissu Helsinkiin ja Järvenpäähän olla. Kuin oltaisiin tehty viikon reissu jonnekin kauemmaskin kuin tyttären ja miehensä luo. Ja tapaamaan ystäviä  ja jouluostoksille Stockalle ja muutamaan museoon.

Ja sitten sellainen juttu, että …  Mitenkäs sen sanoisin  – – kyllä meidän ”tupatarkastus” tai paremminkin mukava vierailu tyttären uuteen kotiin ja uuteen elämäänkin teki hyvää. Oli ilo nähdä uusi kotinsa, uusi elämänvaiheensa, – ilo ja rauha siitä, että kaikki on hyvin.

Ja paljon muutakin reissullamme: itseasiassa ehdimme kyllä monenlaista, ja kuten kaupunkilomilla tapana on, kävelimmekin ihan riittämiin, –  ihan vaan ”ansaiteksemme” hyvin syömisen joka päivä 😀 .

Nyt kotona. Hyvillä mielin meidän rauhallisesta ja helposta humputtelureissusta, hyvillä mielin kodista. Hyvä mieli tuli siitäkin, että Tyär aamulla saatteli meidät ja vei autolla asemalle (noin 800 metrin matka R-junalle: Järvenpää – Helsinki) ja kunhan lumipyryn jälkeiseltä lennolta Oulunsaloon tuossa tovi sitten pääsimme, oli Juniori vastassa. Kyllä vanhusten kelpaa reissata. 🙂

Tänään

Järvenpään rivitalon alakerrassa nukuimme vartin yli viiteen asti oikein hyvin: lumiaura herätti silloin! Minusta siinä on jotain absurdia, että ei meitä Oulussa, saatikka mökillä, lumiaurat herättele, mutta Järvenpään marraskuun aamussa kyllä! Mutta eipä varhainen herääminen haitannut, oli hyvin nukuttu yö takana, ja hiljalleen jo tarvekin nousta ja suoriutua kohti Helsinkiä ja edelleen kohti kotia.

Ei ole kovin monet ne kerrat, kun Tyär on meille aamupuurot keittänyt. 🙂 . Ja keittänyt erinomaista aamukahvia. Näillä nuorilla, kahvihifistelijöillä, kun pavut jauhetaan joka aamu. Jo tuoksu on hyvää ja ihanasti herättävää…

Yhdeksän tienoilla R-junalla Helsinkiin, ja vielä Cafe Esplanadiin cappuccinoille, aamun sähköpostit vastailemaan ja odottelemaan Stockmannin aukeamista (klo 10).

Stockalla ei harmittanut, että kanta-asiakkaille oli menossa 20 % alennuskamppanja. Kyllä löytyi Pehtoorille paita, minulle myös, Eevikselle jotain pehmeää joulupakettiin, ja joulukattaukseen uusi koriste. Akateemisesta ei löytynyt toivottua aforismikirjaa, mutta senhän voi tilata. Ja sitten Korkeavuorenkadulle Paperikauppaan: bujoiluun ja jouluun (muksujen joulukalenteriin) jotain pientä. Aikas sakeasta lumipyrystä ja kohtuullisen reippaasta tuulesta huolimatta kävelimme mutkien kautta, ihan lomameininki  siis.

Amos Rex

Yhdeksi olin varannut meille ajan Amos Rexiin: Hiljaisuuden paraati! Ehkä maanantaina alkuiltapäivästä varausta ei olisi tarvinnut, mutta viikonloppuna sinne näytti olevan piiiiiitkä jono, joten varuilta varasin. Ja kyllä sinne kannattaa vaikka jonottaakin.

Näyttelyn tekijän tavoitteena oli muistuttaa meitä: ”Momento mori”- muista kuolevaisuutesi tai muista kuolevasi. Tavoitteena saada meidät pysähtymään, hiljentymään hetkeksi ja antaa hiljaisuuden rauhoittaa. Ja kyllä, sen näyttely teki. Luulen, että kerran kuussa tai jopa kerran viikossa tuollainen olisi hyväksi kokea. Kummasti tuli taas – niin kuin tämän viikonlopun aikana monta kertaa aiemminkin – mieleen, että ”viime vuonna tähän aikaan…”  Kuinka elämä voikaan olla erilaista eri aikoina. Muistan (hämärästi), kuinka suolakellunta viime vuoden marraskuussa toi samanlaisen hiljaisuuden, levon, unohduksen kuin tänään tuo näyttely. Tänään sellaiselle ei niin tarvettakaan, mutta vaikuttava oli tämäkin kokemus.

Ja jostain käsittämättömästä syystä minä EN ottanut kameraa mukaan näyttelyyn, vaan jätin vaatesäilytykseen… 🙁  Mutta edes muutama kännykkäotos tähän. Mutta kuvat eivät tee oikeutta tunnelmalle, aitoudelle, hiljaisuudelle, rauhoittumiselle. Ja ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa myös videoteos ”Lavastettu hiljaisuus”. Ei voi kuin ihailla ja nauttia luovuudesta! Ja rauhoittua.

Reissussa on hyvä syödä hyvin

Näyttelyn jälkeen meillä oli vielä hyvinkin aikaa nauttia jossain lounas – ennen laukkujen noutoa aseman tavarasäilytyksestä.

Tarvoimme tuiskussa ja tuulessa, nuoskaisilla kaduilla kohti Kluuvia: ystävät olivat suositelleet Oliviaa: sen italialainen menu houkutti. Sinne siis. Ei ollenkaan turhaa tarpomista, eikä turhaa nälkää. Ruoka oli hyvää, lasilliset Ferraria (meidän Italian lomien klassikkokuohuvaa nautimme,) – maistui lumipyryisessä Helsingissäkin.

Oli aika hankkiutua kohti lentoasemaa. Ja nytkin – kuten meidän, minun, elämääni ja varsinkin matkoihin, AKT on ”aina” tuonut oman jännityskertoimensa. Kuinka ollakkaan nytkin kymmeniä lentoja oli peruttu, mutta kai joku etiäinen minulla jo kuukausi sitten olikin, kun Finnair-plussapiste-lentoja pohdin: että juuri alkuillan lennolle liput varasin, enkä puolenpäivän lennolle, enkä eiliselle illalle. Kaikki eiliset ja tämän päivän aiemmat lennot oli peruttu, mutta Finnairin lakkopäivä ei tällä kertaa koskenut meitä: me pääsimme melkein ajoissa kotimatkalle.

Kotona taas hyvä.