Vielä näitä pyhiä… Kylläpä nyt jo riittää, – tänään vielä sujui, mutta huomista arkea jo odottelen.
Tämän päivän yksi hyvä juttu on löytö: ”Miten tämä ei ennen ole tullut eteen”. Havahduin siihen kun äidin kanssa katselimme (taas kerran) vanhoja valokuvia, selasimme kahvittelun jälkeen yhtä albumia (vanhojen kuvien katselu on ollut oikein hyvä juttu viime aikoina) ja siinähän ne olivat: mamma ja pappa ja mun äiti.
(EDIT 6/2022): kuvassa on äidin nuorin sisko, eikä äiti, joka tässä vaiheessa oli vielä Tanskassa
Papastani (synt. 30.8.1888 Koiviston saaren Partialan kylässä) ei ole monta kuvaa olemassa, ja tämänkin kuvan olen nähnyt aiemmin, mutta nyt vasta tajusin! Äidinäiti ja äidinisä ovat ilmeisesti ainoan kerran samassa kuvassa. Ainakaan säilyneessä kuvassa.
Näiden ”takia/vuoksi” luette blogia, jonka nimi on Tuulestatemmattua (ks. selitys tarkemmin linkin takaa). Pappani oli Tuuli, kuten vaimonsa, ainoa poikansa ja kaikki tyttärensäkin.
Kuva on otettu 1943 kevättalvella, jolloin pappa oli päässyt linnoitustöistä Attuun, jossa muu perhe sillon evakkona asui. Paraisilla Atun kartanon mailla oli asuinkartano (kuvassa taustalla) muonamiehille ja rengeille, ja sieltä äidin perhe oli saanut asuinsijan evakkomatkallaan: ”yksi huone viidelle hengelle”. Perheen huone oli kartanon toisen kerroksen viimeinen huone – ihan niin kuin nyt äidillä on palvelutalossa. Tästä paikasta äidin evakkomatka jatkui Tanskaan.
Äiti lähti Tanskaan sotalapseksi syksyllä 1941. Muutama vuosi myöhemmin pappa hukkui Suomenlahdella marraskuussa 1943, kun perhe oli palannut Karjalaan, Koiviston saareen.
Kuvat ovat tärkeitä. Tämäkin.