Aamutaivas oli purppurainen, sininen, harmaa, keltainen… Eevis auton takapenkillä pohjoisesta etelään (Haukipudas – Oulu) oli samaa mieltä kanssani, ja totesi, että ”onpa hieno! Mutta se on pinkki, eiku sateenkaaren värinen.” Unicorn, Pipsa Possu, My Little Pony kaikki ”tyttöjen hutut (= jutut)” ovat pinkkejä ja/tai sateenkaarenvärisiä ja Eeviksestä parhaita. Sitten nanosekunnin hiljaisuuden jälkeen tyttö totesi, että ”ei oo vihreetä”. Mutta kun samaan aikaan edessä oli liikennevalot, joihin juuri vaihtui vihreä, keksi nelivuotias ratkaisun moiseen puutteeseen: ”liikennevalosta voi ottaa vihreetä ja maalata taivaalle”. Turha sitä oli mennä kiistämään. Hyvillä mielin sateenkaaren värisen taivaan alla ajelimme suoraan museolle.
Museo Ainolassa on Eeviksellekin – kuten isoveljelleenkin – jo tuttu paikka, josta tiesi etsiä lempparikohteensa, mutta jossa jaksoi ja halusi kiertää kaikki kolme kerrosta ja katsella päällisin puolin kaikki huoneet, muutamat hyvinkin perusteellisesti. Siellä kun on nyt kaikkea jouluun ja sen perinteisiin liittyvää esillä. Mm. jättijoulukalenteri, jonka jokaisessa luukussa on joulun perinnetietoa. Tämän kalenterin luukkuihin on lupa kurkistaa jo etukäteen! Ja mehän kurkistettiin.
Sitten museolla on myös toinen ”joulukalenteri” eli Kansallis-Osake-Pankin talon (vuodelta 1900) pienoismalli. Komea kansallisromantiikkaa edustanut talo purettiin 1960-luvun alussa, mutta museolla rakennuksesta 1:32 kokoinen pienoismalli. Malliin on rakennettu 24 erilaista koti- ja liikeinteriööriä. Talon ikkunoista kurkistelimme sisään.
Yläkerran De Urbe Uloa -näyttelyssäkin pyörähdimme, ja yhtäkkiä Eevis pysähtyy: ”Onko nuo porot kaupungilla?” – Onhan ne Lindströmin maalauksessa (ja muutamissa aikalaisvalokuvissakin) vuodelta 1914.
Museolta ajelimme keskustaan, ja siellä tepastelimme kirjastoon. Eevis voisi olla siellä vaikka kuinka kauan. Selailla kirjoja, ”Mummi, lue”, vaihtaa toiselle hyllylle, kerätä ison pinon lainattavia. Ja lähtiessä osaa skannailla kirjat lainatuiksi ja muistaa tulostaa kuitin lainatuista.
Mie olin ehdottanut jo aiemmin, että mentäis jonnekin ”oikeaan ravintolaan” (Rosso, Pannu, tms.) syömään, mutta juuri kun olimme Rotuaarin Mäkkärin kohdalla, Eevikselle iski ”ihan hirmunen nälkä”. Siispä sinne. Kun oli tankattu, meillä oli taas tarmoa ja intoa jatkaa matkaa Valkean Roihulaan (leikkiapaikka ostoskeskuksen 3. krs:ssa) ja sitten vastapäiseen lelukauppaan: lupasin ostaa pienen joululahjan. Ostinkin ja samalla ainakin vartin kestäneen valinnan aikana sain hyvät vinkit sitten siitä, mitä huomenna käyn ostamassa pukinkonttiin. 🙂
Tässä vaiheessa puheen pulputus oli jo vähän hidastunut ja päätettiin lähteä mummilaan katsomaan ”onkohan sillä papalla jo hirmunen ikävä mua”, totesi Eevis. Ja olihan sillä papalla ollut.
Eeviksen kanssa vielä lueskeltiin, pelattiin, istuskeltiin sylikkäin. Eikä kummallakaan ollut kiirettä pitää kiinni siitä, mitä äidilleen oli luvattu kotiin paluun ajankohdasta. Mutta lähdettiin kuitenkin. Ja nyt taas on jo ikävä.
Ai että, noin kunnioitusta herättävä rakennus purettu! Tunnet Oulun historian kuin omat taskusi, niin tiedätkö syyn purkamiseen? Olisko se sitä aikaa kun purettiin arvokkaita rakennuksia ajattelematta niiden kulttuurihistoriallista merkitystä ja perintöä tuleville sukupolville. Arvaan että rakennusmateriaali olisi ollut kivi/betoni ? Jos oli kivestä niin ei purkaminenkaan varmaan ihan tuosta vaan ole tapahtunut?
Kuten arvelitkin se oli juuri sitä aikaa kun purettiin ajattelematta kulttuurihistoriallista merkitystä. Ja Oulussa (ja Turussa) sitä aikaa on riittänyt 60-luvun alun jälkeenkin monta vuosikymmentä.
Kiveä oli KOPmn kaunis, puolen korttelin kokoinen rakennus. On syyksi kyllä esitetty, että se olisi ollut myös kostea, hapristunut, sisäseinät heikot. Mene ja tiedä. Tästä jaksetaan Oulussa puhua edelleen. …
Valitsinpa itse kirjan kanneksi kuvan siitä
https://tiedekirja.fi/fi/oulun-vuosisadat-1605-2005
ja saatiinpa keskustelu taas leimahtamaan liekkeihin. 😀