Pitkien levollisten yöunien jälkeen oli mahdotonta tietää kuinka paljon kello on. Täällä kun on suunnilleen koko ajan pimeää. Kaamos jarkuu vielä viikon ensi vuoden puolellekin, vasta 7.1.2023 nousee aurinko. Nouseehan se. Mutta nyt on turvallinen, lempeä pimeys, pitkät siniset hetket.
Mie viivyin aamupäivällä pitkään sisällä, vähän järjestelyjä, siistimisiä, mökin laittamista talvikuosiin, vielä muutaman tontunkin etsin esille. Suunnittelin viikonlopun menua, viesteilin suuntaan jos toiseenkin. Kuukkeliinkin oli ajeltava: kaikenmoista arkistakin hankittava, vähän herkkujakin. Ystävät kun ovat huomenissa tulossa tänne…
Kylillä oli paljon väkeä, enimmäkseen ulkomaalaisia, aasialaisia useimmat. Saariselän keskustakin oli hyvin tunnelmallisen näköinen, toki palaneen Kuukkelin rauniot keskellä kylää tekevät pienen surun häivähdyksen, mutta ”tuhkasta nousee Kuukkeli”. Vuoden päästä pitäisi uusi olla valmis.
Samaan aikaan toisaalla: Pehtoorillehan se nykyisin lankeaa lumilingon käyttö, ei minun nivelrikkoinen, taas ilmeisesti tulehtunut ja jotenkin rikkoutunut olkapääni kummoisia hommia huoli tehtäväksi. Voitelipa mies suksenikin, – hiihtokausi avatttu. Luisto ja keli hyvät, melkein lentävät, minun hiihtoni ei. Tai siis olipa juhlaa hiihtää, mutta eipä mitään kiirettä. Niin kaunista. Tuntuu, että tänä vuonna aika vähän lunta verrattuna edellisten vuosien vastaavaan aikaan, mutta onhan tuota, ja lisää satoi tänäänkin monen tunnin ajan.
Rantasaunalle menimme illansuussa: kiitollisena siitä. Ensimmäinen lämmitys talvikelillä on aina paras. Hirsien pieni kosteus tekee löylyistä erinomaisen muikeat. Ja ehkä se alla oleva hiihtokin toi oman hyvän moodinsa saunomiseen. Nyt on hyvä vain olla.
Bannerissa sama kohde, taiteellisempana, piirrettynä…
Bannerissa sama kohde, kesällä ja piirrettynä…