Suutarin lapsilla ei oo kenkiä…
Eikä valokuvaaja, joka on (tehnyt ja) myynyt viimeiset kolmen vuoden aikana satoja, tai siis muutamia tuhansia joulukortteja, ole saanut omia joulukortteja kuvatuksi, tehdyksi ja postitetuksi. Tai sain minä ne vihdoin eilen postiin. Liian myöhään, todennäköisesti liian myöhään, jotta ne ehtisivät jouluksi. Oletteko tienneet sellaisesta ”buustaus”-lipukkeesta, jonka ostamalla ja lisäämällä kuoreen, posti kulkee nopeampaa? – Minä kuulin niistä eilen.
Olinhan jo alkuaan hyvin skeptinen, saanko lapsenlapset kuvauksiin ollenkaan, ja viimein sitten saatiin, tein kortin ja tilasin ifolorilta, josta tulivat tavallista hitaammin, sitten ei enää mistään meinannut löytyä joulupostimerkkejä, ja minähän halusin piparkakku-ukkomerkkejä en syreenin oksia tai suomalaista muotoilua merkkeihin. Että näin hyvissä ajoin ja rauhallisesti kohti joulua täällä.
Mutta kuinka mukava on ollut saada joulukortteja. Ja hienoja, mukavia, hauskoja, kauniita, paljon itsetehtyjä, – yksi niistä on aika erityinen.
Ystävä, joka on miehensä kanssa kai jo kymmenisen kertaa ollut mökillämme Hangasojan varressa, useimmiten vuodenvaihteessa, on hyvä piirtäjä. Työssäänkin pystyi ja käytti taitoaan – arkeologi kun on, mutta pitkään aikaan en ollut nähnyt hänen harrastuksenaan piirtämiään kuvia. Mutta sunnuntaina postilaatikkoomme oli tullut joulukortti! Jossa on meidän mökin rantasauna. Tunnelmallinen, pikkuruinen saunamme, jonka nurkan takaa kurkistaa tonttu!
Toiveissa on että tänä vuonna taas pääsemme yhdessä uutta vuotta vastaanottamaan mökkimaisemiin. Silloin vien tuon kortin kehystettynä mökin seinälle. Nyt se olkoon loppuvuoden blogini bannerikuvana.
