Heti talvisodan alkamispäivänä 30.11.1939 annettiin Koiviston asukkaille evakuoimismääräys, ja koivistolaiset joutuivat jättämään kotinsa muutaman tunnin varoitusajalla. Äiti oli 9-vuotias kolmasluokkalainen, kun koti oli jätettävä, lähdettävä sotaa pakoon. Äiti muisteli:
”Viimeinen päivä marraskuuta lähdettiin. Isä oli silloin pois kotoa. Vajaa yksi vuorokausi oli aikaa tehdä lähtö. Venäläiset koneet lentelivät ylitse Viipuria kohti. Tähti-laiva tuli hakemaan meitä saaresta, mentiin pimeän tullen, yötä vasten Kauppalaan. Kauppalassa yövyttiin Sulo Hoikkalan isossa talossa. Muistan, että siellä sain ensimmäistä kertaa elämässäni kaakaota.”
* * * * * * * * * * * *
Tasan 83 vuotta sen jälkeen, kun äitini joutui lähtemään ensimmäiselle evakkomatkalleen, minä lähetin kirjapainoon äidin ”Evakkomatka”-kirjan. Melkein kaksi tuntia ennen määräaikaa. Tämä oli minun tämän ”matkan”, pienen elämäkertakirjan päätöspäivä.
Syvä kumarrus kirjalle ja muistojen keräämiselle kansien väliin!
Ukrainassa tänä päivänä samaa ihmisillä-eikö maailma (Venäjä?) koskaan viisastu?
Kiitos, Kati. Paljon hyvää projekti on tuonut, jos kohta vaatikin aika paljon.
Eiköhän se niin ole, että ”r. on aina r.”, vaikka miten paljon aikaa kuluu ja hallitsijat vaihtuu. Suomikin on tämän joutunut kokemaan vuosisatojen ja monien sukupolvien ajan. Ja Ukrainassa taitaa tilanne siviilien kannalta olla vielä pahempi kuin karjalaisilla ja muilla suomalaisilla.