Monissa työprojekteissa jouduin aikanaan miettimään, miten ja mitä menneiden sukupolvien ihmisistä voin kirjoittaa. Myös sitä, mitä minun tutkijana täytyy kirjoittaa.
Myös blogia 15 vuotta pitäneenä olen aina vetänyt rajoja yksityisyydelle, myös omalleni. Miten mitä ja kuinka paljon kerron ystävien ja läheisten elämästä, kohtaamistani ihmisistä, tutuista ja tuntemattomista.
Some-maailmassa ja julkkisten reipottelussahan ei useinkaan tunnu olevan mitään rajaa, mitä ja miten kirjoitetaan.
Vaikken nyt mitään julkista tekstiä teekään, viimeistellessäni tekstiäni, olen vielä tänäänkin miettynyt mitä ja miten kirjoitan.
Samalla olen oikein tyytyväinen, että äiti lupasi ja toivoikin, että hänen mennyttään selvittelen. Hän oli jo omat rajansa pari vuosikymmentä sitten vetänyt sille, minkä halusi säilyvän, minkä halusi jäävän muiden tietämättömiin.
Vähän sellaisen ratkaisun minäkin olen tehnyt: sisareni tietää, mitä minun henk.koht. papereilleni tehdään, mitä voi säilyttää, minkä haluan poltettavaksi. Digitestamentinkin olen tehnyt. On jotenkin hätkähdyttävää, kun yhden edesmenneen ystävän FB-sivu lähettää edelleen tiedon hänen jokaisesta syntymäpäivästään.
Noh, minä olen synttäripäiväautomatiikan omalta FB-sivultani jo aika päiviä sitten poistanut. Koko tilin haluan lopetettavaksi, kun minäkin ”lopun”: FB-tunnukset ja pitkän listan muita tilejä varten olen ”testamentannut”. Blogin jääköön elämään, jollei koko internet muutenkin kaadu. Tämän rajat olen säädellyt ja joka päivä säädän.