Aurinkoinen aamu, erinomaisen hyvin nukuttu yö, flunssasta jo toipuva mies, – joten? – Päätimme lähteä kohti uutta. Lähdettiin patikalle (ennen käymättömälle) Sotajoelle, josta kohti Ivalojoen Kultalaa kuljettiin. Maailmanpankissakin käytiin.
Ensin oli ajettava 15 km Kutturantietä, sitten vielä 10 km kohti Pahaojan kämpän parkkipaikkaa.
Siitä tepastellen kauniin, hiljaisen, aurinkoisen mäkisen mäntymetsän läpi Pahaojan museoalueelle.
Lapin kultakuumeen alkaessa 1870-luvulla Ivalojoelle (ja Luttojoelle, nyk. Saariselän kohdalle) tuli etelästä pohjoiseen arviolta 500 kullankaivajaa.
Kun ensimmäinen ryntäys Ivalojoella seuraavalla vuosikymmenellä jo hiipui, kullanetsintä laajeni Sotajoelle, Palsinojalle ja Laanilan puroille (mm. Hangasoja = meidän mökkipuro!).
Tässä vaiheessa tamperelaiset teollisuusmiehet perustivat Oy Lapin Kulta -kaivosyhtiön, joka rakennutti tukikohtansa Sotajoen rannalle, Pahaojan suulle. Silloin alueelle syntyivät vuosikymmeniä käytössä olleet kaivuumontut ”Maailmanpankki” ja ”Rovaniemen pankki”. Maailmanpankki oli tänäänkin vielä hyvin näkyvissä.
Riippusilta Sotajoen yli oli – sanoisinkin – aika keinuva. Mutta kannatti ylittää ja jatkaa rakkaista polkua: ylhäältä joki näkyi kauniisti.
Jatkettiin matkaa Maailmanpankkiin, pieni koskikin joessa. Kaunis koskenkohina, auringonpaiste, syksyn värit, leppoisa taivallus. Siinäpä paljon.
Pahaojan (museo)kämpässä on myös kalustus, ja (vastikään keittiöremonttia suunnitelleena) kiinnittyi huomio neljään tuoliin, jotka kämpän pöydän ympärillä olivat. Ei mitään penkkejä, vaan ihan design-tuoleja. Istuinmukavuus ei kyllä ollut ihan priimaa…
Kummasti on hartialinja laskeutunut, sydämenlyönnit harventuneet, hengitys on helppoa.
Nyt afterhiking: hyvää ruokaa, takkatulta, lukemista, punaviiniä. On helppoa olla…