On onni täällä pieninä palasina
lautaselle jääneinä murusina
Se viipyy täällä hetken ja häviää
ei sitä pullotettuu saa mihinkään
On onni täällä pieninä palasina
aamukahvin tuoreessa tuoksussa
Silloin kun on siinä joku vierellä
ja saa sanoo että välittää
Paljon pieniä onnen palasia tässä päivässä. Aamukahvin aikaan, – ja uudelleen illansuussa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Mummin (ja papan) onnen pienet palaset olivat jo aamukahvin aikaan uudessa keittiössämme, ja olipa kyllä ilo taas katsella, kuinka smoothiet, hedelmäkipot, Hönö-juustoleivät ja kaakaot (tänään kyllä uutena Pätkis-kauramaito) olivat mieluisia muksuille. Meillekin siinä samalla juhlaa aamiaispöydässä, olkoonkin, että meillä vain puurolautaset tavalliseen tapaan edessämme.
Aamupiirretyt ja -lehdet nautittuamme lähdimme kaupungille: kirjastoon, syysmarkkikoille (johon ei sitten mentykään), ruokakauppaan ja samalla Valkean leikkipaikalle. Ja sitten takaisin Rantapeltoon pelaamaan papan kanssa jalkapalloa, – ja pian olikin jo lounaan ja iskän töistä pääsyn aika. Heipat hetkeksi.
Iltapäivän lopulla meillä vielä kuuden hengen ”mexican dinner”. On niin hyvä, kun asuvat tuossa lähellä, niin kulkeminen ja yhdessä olo onnistuu helposti. Vielä saatiin nähdä.
Vaikka itse sanonkin, niin oli kyllä poikkeuksellisen hyvä tex-mex-sapuska tänään. Minullahan on suomalaisittain ehkä hieman tavallista pidempi tex-mex-ruoan harjoittelukausi takana: tyttären yhteensä melkein kahden vuoden Meksikossa olo saivat aikaan meksikolaisen buumin myös kotikotinsa keittiössä.
Oma guacamoleni on saanut kiitosta meksikolaisiltakin, mutta tuntuu, että tänään sattui kohdalle paras ikinä. Siis minun keittiöstäni. Ehkä avocadot olivat juuri oikeassa kypsyysasteessa, taivaankappaleet kohdillaan, chili sopivan mietoa ja valkosipulit (omasta maasta) todella tuoreita. Ohje sama kuin ennenkin. Onnen rippusia tästäkin onnistumisesta.
Syötyämme pitkään (jälkkäriksi vielä omppupiirakkaa ja vaniljakastiketta, tein jo eilen muhimaan, tosin nyt ei ollut rusinoita, mutta se kuulosti olevan vain hyvä asia) oli vielä voimia ja intoa jalkapalloilulle. (Voi kunpa voisin julkaista kuvia…)
Kaiken kaikkiaan sellaiset ”kesän lopettajaiset” -fiilis. Sääkin viittasi siihen, että vihreällä nurmella ei kauaa enää mitään jalitsua (= futis oululaisittain) pelata.
Päivän pyörälenkillä Kuivasjärven ja Pyykkärin (= Pyykösjärven) suunnalla kevytuntuvatoppis ei ollut suinkaan vain hätävarjelun liioittelua .. On jo syksy. Ehkä se on vain hyväksi. On seestymisen aika. Onhan.