Lähellä luontoa

Eilen illaksi oli luvattu revontulia, jos taivas ei olisi pilvessä. Toivoin, että ei olisi. Ja kävin illan pimentyessä monta kertaa pihalla. Kun sitten yhdentoista jälkeen, juuri ennen nukkumaan menoa, kävin vielä kerran, niin olihan mökin yllä taivas vihreänä. Äkkiä vaatteet ylle, kameraan oikeat asetukset (sikäli kuin muistin ne), jalusta ja taskulamppu mukaan, kaikki piha- ja sisävalot pois.

Kun sitten tämän kaiken jälkeen olin takaisin pihalla, olivat reposet jo painumassa taivaanrannan taa pohjoiseen. Onneksi tekivät lähtöä hitaasti ja melkein puolisen tuntia ehdin ja koetin niitä muistikortille tallentaa. Vakavasti harkitsin lähtöä autolla Kaunispäälle tai jonnekin muualle, jossa olisi hyvä näkyvyys, mutta väsy ja uskalluksen puute pitivät minut mökkipihassa. Kaunista oli siinäkin.

Nythän on ollut muutama peräkkäinen huono reposvuosi, eivät ole aurinkotuulet olleet suotuisia tässä suhteessa. (”Revontulet aiheutuvat aurinkotuulen varautuneiden hiukkasten osumisesta Maan ilmakehään.”) Mutta eilen olivat, ja ennusteen mukaan tänäänkin vielä.

Tässä linkki revontuliammattilaisen nettisivulle: minun Tornion VAT-koulukaverini TK järjestää revontulikuvausmatkoja Lappiin ja hänen sivuillaan on hyvät speksit seurata reposten ilmaantumista. Olenhan minäkin monta vuotta jo koettanut opetella niiden kuvaamista, joskus aina joku kelpo otoskin tallentunut.

’Eilen oli sikäli ihan mahdottoman mukava, ettei ollut kylmä. Useimmiten on – 20 – 30 C kun tuolla pihalla tai mökkitiellä hangessa on tullut tarvottua kameran ja jalustan kanssa. Eilen oli leppeä (+ 7 C) syysyö. Ja pimeä. Pimeähän pitää olla, että revontulet näkyvät kunnolla.

Tänään luonnon ihmeiden parissa edelleen. Kunhan aamupäivällä sain päivän ”must-projektit” tehdyksi, heippasin potilaalle ja lähdin Saariselälle, tuntureiden kupeille tepastalemaan. Oli kyse enemmänkin metsässä ja paljakassa samoilusta kuin mistään patikoinnista tai teholiikunnasta. Kunhan pari tuntia vain kuljeskelin, ja kuvailin. Muistolehdon kautta kummituskämpälle, sieltä lähilammelle ja kohti Iisakkipään takarinteitä.

Ja mitä sitten polkua ylös kavutessani näinkään? – Suojaväri on hyvä. Hetken jo luulin nähneeni kiirunan, mutta ehei…

Riekkojahan ne olivatkin. Tässä suurennos aika kaukaa ottamastani kuvasta.

Ja kun istahdimme päivällispöytään (Spaghetti alla Carbonara – sairastupalaisen herkkua) oli tuvan ikkunan alla pieni poroparttio (about 8 – 10 poroa) einehtimässä meidän varvikon keskellä. Nyt poroilla on kauniit, kiiltävät turkit, mutta rykimäaika käsillä, joten kovin lähelle en pihapiirissä heidän rauhaansa uskaltanut mennä häiritsemään.

Käpytikka ja järripeippo sekä oravien hillitön perjantai-illan ralli saivat vielä tarttumaan kameraan, mutta ei niistä kuvista nyt julkaistavia.