Olin tänään shoppailemassa. Jopa heräteostoksilla.
Sehän nyt ei varsinaisesti ole lempipuuhaani, ei todellakaan, mutta tänään oli oikein mukava. Suorastaan viihdyin kaupungilla. Ehkä siksikin että ei ollut ”ihan pakko” löytää jotain tiettyä, eikä siellä vietetty aika ollut pois mistään, eikä siellä ollut kaupat täynnä asiakkaita. Päinvastoin. Oikein laitoin vähän parempaa päälle ja lähdin autolla, en siis vain pyörähtänyt pyörälenkin ohessa gote-texissa ja lenkkareissa, vaan oikein lähdin kaupungille poplarissa, käsilaukku ja kävelykengät mukana. Shoppa, shoppa.
Ja niinhän oli ihan valoisa ja sujava parituntinen. Hain keittiöön Decorasta sinne tulleet/tilatut tyynyt ja istuintason patjan (kuva alhaalla), palautin kirjastoon sukututkimuskirjoja, ostin mökille ison aluslakanan, ostin apteekista allergialääkkeen, Adidaksen valkoisen wind stopperin [riddarin alle ohuenohut tuulitakki], puutarhalta haudalle callunat ja White Housesta RIVIÉRA MAISON´n kellon. Niin ja spesiaaliherkkuja Pekurin K-marketista. Eikä mitään kiirettä.
Kellon hankinta oli oikeastaan Pehtoorin pyynnöstä. Keittiöremontin yhteydessä ulkoistettu (kiertoon!) mikroaaltouuni vei myös kellon keittiöstä, mistä mies ei ole ollut ilahtunut. Päinvastoin: on kaivannut kelloa keittiöön. Kun kerran sisustusliikkeessä oli väreihin ja tunnelmaan sopiva kello, jossa oli vielä 40 % -alennuslappu, niin ostin sen.
Minulla on tänä vuonna kello käynyt aika tarpeettomaksi, olen (vihdoin) oppinut olemaan siitä piittamatta. On enää niin vähän asioita, jolloin tarvisi tietää tarkka kellonaika. Herään ja menen nukkumaan sisäisen kellon mukaan aika lailla samaan aikaan (klo 23 – 7) joka päivä. Se on sitten eri asia, nukunko koko tuon ajan. Viime aikoina taas paremmin kuin esim. vuosi sitten tai kevättalvella. Mutta en katso kellosta, milloin on aika levolle? En katso kellosta, milloin on aika ryhtyä laittamaan ruokaa, siinä se on suunnilleen kahden ja neljän välillä kuitenkin. Lounaskello ”soi” noin 11-12 aikoihin, – se tarkoittaa yleensä jukurttia, croissantia, päärynää tai jotain pyörälenkin varrella olevan kahvilan tarjolla olevaa icecoffeeta tai teetä ja korvapuustia tms.
Lenkkeilyn (pyöräilyn, hiihdon, kävelyn, patikoinnin) kesto ei määräydy kellon mukaan. Keskimäärin aikaa kuluu ehkä puolitoista tuntia. Patikoidessa voi mennä viisi tuntia, hiihtäessä vain kolme varttia, tai kaksi tuntia. Mutta liikkumisen kesto määräytyy fiiliksen, ei kellon mukaan.
Tietysti kelloa tarvitsen silloin kun on sovittu tapaaminen, hammaslääkäri, kuvauskeikka, ja edelleenkin olen tarkka siitä etten myöhästy. Mutta muutoin kellon tarve on aika vähäistä. Tosin rannekello on aina kädessä. Mutta päiviä, viikkoja, vuosia, juhlakausia, vuodenaikoja… niitä minä lasken. Tarkkailen ja hämmästelen niiden nopeaa kulumista, aina vain nopeampaa. Harmittelenkin välillä.
Elämä muuttuu, aika on erilaista. Aika rientää, minä en. Vai miten se meneekään? 🙂
