Taas kerran sellainen ”eilisen jälkeen” -fiilis. Vielä mielessä ja viesteissä tunnelmia ja tuntoja, jopa makumuistoja, hymyjä, halauksia, puheen pulputusta, vaivaantumattomia hiljaisia hetkiä, toiveita tulevista yhteisistä jutuista… Jos en inhoaisi sanontaa ”parhautta”, käyttäisin sitä nyt. 🙂
Jäämerellä pyydettävä kuningasrapu on harvinaista herkkua, jota emme toiveista ja yrityksistä huolimatta muutaman viikon takaisella Norjan piipahduksella saaneet, mutta me onnistuimme hankkimaan sitä Oulussa yhdeltä maahantuojalta, ja ensimmäistä kertaa elämässäni sellaisesta yritin tarjottavaa tehdä.
Jäämeren rannalta pyydettävä (vieraslaji) kuningasrapu on monta kiloa painava otus, jonka jalkoja meidän keittiössä oli eilen.
Pilkoin, keitin ja Pehtoori irrotti (ei ollut helppo homma) lihan kuorista, joista tein mursketta, paahdoin uunissa, keitin uudelleen ja liemestä tein keiton. Ja keittoon tuli noin 20 eri ainesta/maustetta, ja kuorimurskeen flambeerasin konjakilla, jonka makua ja hajua inhoan suunnilleen yli kaiken, mutta jonka makuvivahde toi pienen hyvän ”kärjen” keittoon.
Vielä tällekin päivälle meille riitti rääppiäisiä eiliseltä. Ja tänään aikaa, ja ah, niin mahdottoman kaunis ja aurinkoinen elokuun lopun päivä pyöräillä – tänään siis ne eiliseltäkin jääneet ”rästikilometrit” tuli ajeltua. Kuinka tuntuukaan hyvälle tämä loppukesän lämpö ja valo! Kasteiset aamut, samettiset illat. Sininen taivas, myötäinen tuuli.
Pehtoorin veli piipahti iltapäivällä pyöräreissullaan, hänellekin oli vielä kakun rippeitä tarjottavaksi. Kermavaahtonokare tekee tälle hyvää…
Nyt väsy, jo ajatuksena tuntuu hyvälle, että huomenna vielä lämmin, huomennakin vielä syy juhlia… 😀