Elokuun eka – paras ehkä ikinä

Onhan me liikuttu, hyvänen aika, kuinka me onkaan liikuttu. Kaksi pientä ikiliikkujaa ovat pitäneet erityisesti mummin liikkeessä. Hyvä niin

Lasten eroja kuvaa hyvin se, kun olimme kolmisin lähimetsässä etsimässä sieniä ja muuten vaan kulkemassa, katselemassa, etsimässä kääpiä, varpuja, … ja eteen sattui kaarelle taipunut nuorehko mänty. Eevis hihkaisi jo kaukaa: ”Oi, sateenkaari”  ja Apsu käveli lähemmäs, tarkasteli aikansa puuta, sen kaarta ja taipumista maahan, ja sitten kysymysten tulva: ”Onko se vielä elävä?” [eilen illalla koetin opettaa, että elävien puiden kaarnaa ei revitä], ”Irtoaako se tuosta?”, ”Miksi se on taipunut noin?”. Eevishän se yleensä on loputtoman utelias ja innostunut, mutta toisaalta Apsu haluaa tietää ”mekanismit”, toiminnan, syyt, [kolmannen polven insinööri?] … Tovin mietin, onko kyse vain persoonallisuuden eroista, sukupuolesta, iästä? – Joka tapauksessa näiden kahden kanssa näkökulma on usein eri kuin mummi hoksaisi ajatella.

Niin kuin tänään Kaunispään huipullakin. Tässä kuva – ainakin viideskymmenes tässä blogissa tästä samasta kohtaa – mutta kuinka senkin näin taas eri lailla kun nämä kaksi olivat kommentoimassa näkemäänsä.

Kiikarit ovat olleet huippujuttu tänään!!

Niin paljon Saariselällä ovat molemmat pienet jo aiemminkin olleet, että halusivat erikseen käydä katsomassa vanhan, ison Kuukkelin raunioita, ja tietysti tutustumassa uuteen pikku-Kuukkeliin. Sen pienessä yläkerran kahvilassa söivät lounaaksi lohisopat, aika lailla houkuttelematta lusikoivat. Ja seurueen miehet nauttivat hillapossumunkin – tietysti. On vähän kuin ”must”- juttu.

Sitä ennen oltiin jo käyty leikkipuistossa ja samaan aikaan Juniori pikaisesti Ivalossa hankkimassa Apsulle uudet kumpparit, (ja kynnysmaton ja kukkia)! Eihän muuten sienimetsälle oltaisi voitu lähteä.

Sinne sitten iltapäivällä. Ei Apsu juuri, vielä!!, ole sieniruokien makuun ihastunut, mutta kun lupasin muutaman kolikon tateista, kangassisenistäkin korvauksen, niin kummasti kiinnosti lähteä kori ja puukko!! mukana metsään. Ja Eevis tepasteli mukana. Ihan mahdottoman reippaasti. Ja huolehti ja huuteli mustikoiden poimintaan keskittynyttä isiään palamaan meidän porukkaan. Kangashaperoita löysimme muutaman litran, muutama punikkitattikin löytyi, ne tosin jätimme metsään. Pääasia oli kulkea, metsässä, yhdessä.

Iltapäivällä mökkipihassa, notskilla ja purolla. Meillä oli Apsun kanssa patoprojekti edelleen vireillä. Eeviksen piti päästä mukaan. Omien kumpparien varret eivät riittäneet, mutta onneksi Tuulentuvan puolelta oli jo otettu käyttöön tädin (= Tyär) vanhat nokialaiset ja niillähän me päästiin patohommiin.

Ja saunassa (Apsu tuli sieltä melkein hihkuen: ”olipas se huippu”) tänään, ja jälkkärin aikaan oltiin  jo terassilla nauttien (+20 C, eikä itikoita, kuten ei ole tähän mennessä juuri näkynyt). Ette ehkä usko, mutta lasten toiveesta meillä oli pullaa ja Souvareita jälkkäriksi!!

Puoli yhdeksältä Eevis – pidettyään ensin yhden pienen tytön oman shown – ilmoitti, että ”nyt  väsyttää, isi, nyt nukkumaan”. Yhtäkkiä mökki hiljeni, kun vetäytyivät Tuulentuvan puolelle.