Showing: 21 - 31 of 31 RESULTS
Muistikuvia Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuvataiteita, ja harrastusta

Lähes koko päivä on mennyt valokuvaushommissa. Tai paremminkin kuvien tekemisessä.

Lombardian reissun yli 1000 kuvaa on nyt perattu ja käsitelty ja perheelle jo julkaistukin. Huomenna julkaisen täälläkin linkin ”nojatuolimatkaa” varten.

Tauko koneellta istumisesta puolenpäivän jälkeen, jolloin aurinko paistoi ja oli jo lämmin. Lauantaina kun Pehtoorin kanssa mentiin Kurkelan WInebaariin Pikisaaren, ajettiin taidepolun kautta: Pikinen Poloku -ympäristötaidenäyttely on siellä taas esillä. Pehtoori ei oikein innostunut – tänäkään vuonna – niistä, mutta minä päätin antaa niille toisen mahdollisuuden, ja kävin tänään katselemassa rauhassa, pyörää talutellen. Monena vuonna olen polulta löytänyt jonkin suosikkiteoksen, niin tänäänkin. Tai oikeastaan teosryhmän. Lauri Rankan Joukko, Ilmestys ja Pilviä ja pyhimyksiä sopivat Vanhan villatehtaan takaseinälle hyvin.

Veikko Törmäsen & Otso Törmäsen: Hylätty oli minusta mukava, eikä oikeastaan ollenkaan hylätyn näköinen. Ehkä enemmmänkin ”Leikki”.

Tälle en hoksannut katsoa hintaa, liekkö on myynnissäkään, mutta nuo Rankan betoniveistokset olivat kyllä sen verran arvokkaita (nollia oli enemmän kuin kaksi jokaisessa) että hämmästytti. 😀

Omaa ”kuvataidettani” koetin samalla reissulla harrastaa, – Oulu kuvissa kalenterin heinäkuun kuva oli etsinnässä. Ehkä se tulee tästä.

Kaupungissa on taas paljon tietöitä, rakennustöitä, puistoremppoja, joten pyöräily ei siellä ole oikein sujuvaa. Siispä hautausmaan kautta kohti Ruskon suoraa, jossa on hyvä polkea, vähän risteyksiä ja pitkästi uutta asfalttia. Ja sitten taas koneen äärelle. Huomenna sitten kunnolla ulkoilua!

Niitä näitä

Pieniä isoja iloja

[Kaksi viikkoa sitten Lombardassa omput jo näin kypsiä]

 

Kesäsunnuntai.

Pilviseen aamuun vasta kahdeksalta herätessä muistin olla iloinen ja tyytyväinen yöunista, jotka reissun jälkeen ovat olleet pitkiä ja levollisia. Harvinaista herkkua minulle viimeisen vuoden aikana.

Pyöräilyä, sapuskan tekoa, lukemista, pihaelämää, iltapäivän aurinkoa ja sadekuuro. Ilta reissukuvia tehdessä. Vähän on paljon. Välillä hyvä näin.

Niitä näitä

Kaupungissa, menneessä

Vuosi vuodelta laventelini kukkivat paremmin.

Jotain ihan muuta kuin pyöräilyä ja pihalla oloa olin/olimme suunnitelleet tälle päivälle. Mummin ja papan sekä muksujen humputtelupäivä oli aie tänään viettää. Eihän se onnistunutkaan. Onneksi lapsille ei ollut kerrottu etukäteen mitään, joten siis yksikseen pyöräilyä ja pihalla oloa ukkelin kans. Ei hellettä, koko ajan uhkaavia sadepilviä, mutta silti kaunis paisteinen rauhallinen päivä. Ja perhechatti on laulanut! Hyvänen aika kuinka paljon viestejä, – yhdessä ja erikseen.

Pitkään Pehtoorin kanssa pohdittiin, että perutaan (mini-)luokkakokoukseen meno, mutta lopulta lähdimme kuitenkin. Tämä oli nyt jo neljäs (2016, 2017 ja 2021) tapaaminen lukiokavereiden kanssa. Meillehän ne on samoja. Me koulussa styylaamisen aloittaneet.

Ennen Tubaan menoa pyöräilimme Pikisaaren Kurkelan Viinibaarin kautta. Minä en ole siellä varsinaisesti koskaan käynyt: yrittänyt olen. Se on ollut joko kiinni, siellä on ollut yksityistilaisuus tai se on ollut täys, kun olen yrittänyt. Tovin olen istahtanut patiolla viime kesänä kun Juniori ja Pehtoori olivat siellä isä-poika-viinillä ja minä kuvauskeikalla. Mutta tänään. Sinne menimme kahden hengen etkoille, aperitiiville ennen Kasarmintielle menoa. Kyllä se on hyvä paikka. Jotenkin ”staili”. Tyylikäs, aika pieni. Ei mitenkään edullinen, mutta yksillä hyvä piipahtaa. Viinilista on hyvä, monipuolinen.

Rotuaarilla ehdittiin vielä piipahtaa. Todettiin, että ’hei täällähän on kesä, kaupungissa on paljon nuoria, kauniita ihmisiä liikkeellä’ . Kaupunkielämää! Sitten kohti Tubaa.

Vastikään on oltu viikko Italiassa, eikä siellä kertaakaan tullut syötyä pizzaa. Siellä talossa ollutta pizzauunia ei kuivuuden vuoksi uskallettu käyttää, ja ravintoloissa syödessä teki mieli aina jotain muuta ”ainutlaatuisempaa”. Joten Oulussa pizzalle! Tuban pizzoja on kehuttu, ainutlaatuisiksi mainittu. Hyvää oli. Piazza bianco – tonnikalaa ja kapriksia. Oli hyvää, arvosanaksi kasi puoli, mutta ei kiitettävä.

Meitä oli paikalla vain puolenkymmentä, mutta hyvä niinkin. Erityisesti yksi parhaista lukioajan kavereista, paljon sen jälkeenkin oltu tekemisessä, läpi kaikkien vuosikymmenten pidetty edes löyhästi yhteyttä, ja juuri hän 39 vuotta sitten soitti meidän häissä urkuharmoonilla häämarssin… Ikimuistoinen juttu sekin. 🙂 Oli hyvä tänään taas päivittää kuulumiset. Ihan hyvä kesäpäivä tänään.

Niitä näitä

Pionien aikaan

Sellainen vapaapäivä-fiilis heti aamusta. Erinäisiä velvollisuuspankkiasioita ja viranomaisyhteydenottoja (edesmenneen äidin asioita vielä) aamupäivällä, kaikenmoista kalenteriasiaa ja sitten ulos.

Oli aika kylmä. Tai siis ihan hiton tuulista. Tavoitteena se 40 km kuten koko tällä viikolla. Kuten koko lomaviikon jälkeiseen ryhtiliikkeeseen kuuluu, mutta enpä ihan jaksanut. Hissuksiin kiertelin pyörän kanssa kolmisen tuntia Oulun pyöräteillä, puistoissa, jokirannassa, siellä sun täällä. Hyvälle se sellainen luppoilu tuntui.

Kotipihalla pionit kukkivat. Niin tekevät myös Ainolassa. Siellä levähtelin, kuvailin, join vettä (uusi Parmasta ostettu vesipullo on edesauttanut muistamaan veden nauttimisen tärkeydestä 😀 ). Jatkoin matkaa. Kunhan kuljailin. Ihan lomafiilis. Ei mitään velvoitteita.

Iltapäivällä ”Back the basics” – viime viikon Italia-ruoan jälkeen totaalisesti paluu kotikentälle. Uusia perunoita, sipulikastiketta ja perjantain kunniaksi Pehtoori (hiili)grillasi lohta. Kotipiazzalla paistoi ja jälkikasvu viesteili voivansa hyvin (palannen asiaan vielä), joten rauha mielessä. Pitkä tovi vain auringosta ja kylläisestä olosta nauttien.

Puutarhahommia, siinäpä sitten tämä luppoiluperjantai.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Kesäruokajuttuja

Yrttipenkille loruttelin vettä aamusella oikein kunnolla, kun näytti, että tuulinen päivä vie kosteuden ”viljelyksiltäni”. Ei olisi tarvinnut keinokastella: päivän mittaan ihan luomustikin saatiin vettä maahan asti. Sade alkoi juuri kun olin puolenpäivän aikoihin Haukiputaalla Keltainen kolibri -liikkeen edessä – siis lenkkini ääripäässä. Kotimatkalla rankimpien kuurojen aikana pysähtelin pari kertaa puiden suojaan, enkä ihan litimäräksi kastunut.

Ja putiikkireissu Kolibriin kannatti tehdä: siellä kun on mm. erinomaista balsamicoa (ja risottoa ja purkkitomaatteja ja muita Italian herkkuja). Samaan hintaan ja samaa merkkiä kuin olin aikeissa viime torstaina roudata Parmasta. Mutta edes ajatus balsamicon hajoamisesta matkalaukkuun sai päättämään, että haen sellaisen Haukiputaalta pyörän satulalaukkuun pakattuna. Jo viime kesänä löysin tämän putiikin ja sen italialaisten herkkujen nurkkauksen.

Balsamicoa kuluu varsinkin kesäisin (Insalata Capreseen muiden muassa ja nyt melkein joka päivä, sekä kotona että Lombardiassa olen tehnyt lisukkeeksi – ihan riippumatta siitä mitä muuta on tarjolla, pikkukipollisen marinoituja pikkutomaatteja (ohje täällä). Eilen laitoin eka kertaa raekidesokeria – tuli vielä tavallistakin parempaa.

Tänään meillä oli Nizzan salaattia, – sekin on vakio kesäruoka. Ainakin kerran kesässä. Enpä ennen ole siihen uusia perunoita laittanut, enkä fetaa, mutta tänään laitoin. Harri Syrjäsen Instassa oli ohje, jota vähän sovelsin, ja kirjoitin auki. 🙂

Nizzan salaatti Syrjästä mukaillen

8 pientä varhaisperunaa (Siikli)
1–2 kananmunaa
2 kesäsipulia varsineen
12 miniluumutomaattia
½ Cosmopolitan salaattia
1 prk tonnikalaa (Abba öljyssä)
70 g (Patros-)fetajuustoa

Sitruuna-oliiviöljykastike

1 dl oliiviöljyä
1 tl dijonsinappia
1/2 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria myllystä
hyppysellinen Maldon-suolaa

Keitä perunat ja kananmunat kypsiksi (mielellään niin, että keltuainen jää mehukkaaksi).
Leikkaa sipuli renkaiksi, halkaise tomaatit, revi salaatti pienemmäksi, pilko keitetyt perunat puoliksi, kuori munat ja puolita, murra feta paloiksi. Lado kaikki ainekset laakeaan salaattiastiaan.

Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada ohuena nauhana salaatin päälle.

Tästä riittää neljälle, jos tarjolla on muutakin, meillä ei ollut, ja melkein koko kulhollinen syötiin kaksistaan. Leipääkään ei kaivannut oheen, sillä perunoiden ja fetan ansiosta salaatti on varsin ruokaisa.

Ostin kaupasta raaka-aineet myös Syrjäsen kesäkurpitsa-pastalle. Nyt kun satokausi alkaa olla aluillaan, kannattaa muistaa se. Myös juuripersiljaa oli kaupassa, pitkästä aikaa. Siispä viikonloppuna meillä tulee ruokapöydässä olemaan manteli-parmesan-kuorrutettuja juuripersiljoita. Sopii sekä kala että liharuoalle tai vaikka pääruoaksi kasvisruokana. (Ohje täällä.) Eli välimerellinen ruokavalio jatkuu kotioloissakin. Voikohan Perämeren lohen ja Paavolan perunat laskea välimerelliseksi? 😀 Italiassa ei tullut juuri lihaa (prosciuttoa lukuunottamatta) syötyä, eikä leipääkään. Enkä happosalpaajia reissussa tarvinnut, enkä kyllä beetasalpaajiakaan. Sydämen rytmi oli rauhaisa Lombardian landella. 🙂

Sateisen päivän iltana telkkarin ääreen, – minäkin. Aloitettiin Kaikki synnit -sarjan toinen tuotantokausi: sitä nyt ei voi väittää kesäiloitteluksi. Sarjassa on paljon paikallista, pohjoispohjalaista elämänmenoa ja uskontohistoriaa: mm. ”Leinosen sisarukset” ja Millenium-missio vrt. heinoslaisuus Oulussa 1960-luvulla. Jopa lapsen maailmaan tuon ”Oulun profetian” -aikana tuli jotain kaikuja, vähän pelottavalta kuulostavia juttuja. Muistan kuinka aikuiset siitä puhuivat, ihmettelivät, kummastelivat.

Niitä näitä

Runokaan ei kerro kaikkea

Suven ja runon päivä. 

Suvi tuntui vahvasti pyöräillessäni Oulun ympäri. En Suur-Oulun, mutta sentään Vanhan Oulun rajoilla kierrellen, yli 40 kilometriä tuli niitä rajoja yhteensä. Ei enää hellettä, mutta kuulas, kirkas kesäpäivä kuitenkin. Pitkästä aikaa äänikirjaa kuunnellen, reilun viikon tauko on pisin, mitä ”äänikirjaurallani” on ollut. Sitä paitsi minulla on ainakin 20 kirjan listaamattomuusaika täällä blogissa. Saisinkohan aikaiseksi viikonloppuna?

Pyöräillessäni mietin, olisiko runoa joka sopisi tähän päivään? Jopa Eino Leinon runoa, miksihän ne juuri runon päivänä puskevat ensimmäisenä mieleen? Mutta ei. ”Maailma on hyvä elää sille” -runoa luullaan usein Eino Leinon runoksi, mutta eihei. Sehän on Irwinin ”hovisanoittajan” Vexi Salmen sanoitus.

Juuri tänään runon/laulun kaksi ensimmäista säettä kuvaavat hyvin tämän päivän tuntojani. Taas on ollut odotuksia ja kaikkea hyvää toiveena – tällä kertaa paljolti muille -, mutta tulipa yksi yllätyskäänne, sekä pohjoisessa että etelässä, mikä sitten vaikutti myös meihin täällä.

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille

Noh, ei mitään suuren suurta, ei järjettömän järisyttävää unelmien murskautumista, mutta kurjia juttuja.

[Taivaisiin taas kurkottelin. Huom. alareunan Suomen lippu: liputuspäivä. Eino Leinolle, ja runoille. Niin ja suvelle. Sekin. Kuitenkin.]

Ja toinen kuva samasta ”teemasta”.
Voisiko ajatella, että tämä on kuvattu lentokoneen ikkunasta? Ehkä ei.
Se on kuvattu IdeaPArkin pyörätelineen luona. Kävin siellä vessassa. 😀
Ja tullessa taivas kuvauksellinen.

Lombardia Niitä näitä

Palautumisvaiheessa

Nyt kun mennyt viikko alkaa pakkaantua muistoiksi, tiivistyä tuokioiksi, eletyiksi unohtuviksi hetkiksi on palautteen aika tai johtopäätösten teko, – ihan minun tuntojani reissusta.

Vuokratalomme sijainnista pidin, erityisesti siitä, että se oli korkealla, ”kaiken yllä”, siitä, että sen ikkunoista ja pihalta näki joka suuntaan ja että joka suunnassa oli tavattoman kaunista, rauhallista, vihreää, kumpuilevaa maaseutua, jonka mäenrinteet olivat viinitarhojen ja auringonkukkapeltojen peittämiä. Toscanalaisessa maisemassa tyypillisiä sypressikujia ei Lombardiassa juuri näy, mutta muutoin maisema hyvin samankaltainen.

Talomme oli lähes yhtä korkealla (300 mpy) kuin Kaunispään huippu Saariselällä. Orzolan koko kylä näkyy alakuvassa ja siellä ylimpänä Ca´ del Vento. Korkeassa sijainnissa sekin hyvä puoli, että iltapäivisin reilustikin yli +30 asteeseen noussut lämpötila ei ollut tukahduttavaa, ei ahdistavaa.  Vanha kivitalo toki keräsi lämpöä paksuihin seiniin, mutta ei sietämättömästi.

Ikkunaluukkujen kiinnipitäminen esti edes vähän lämmön pääsyä makuuhuoneisiin, ja ikkunat jätettiin öiksi auki. Tosin niiden aukipitämisellä oli kyllä vähäinen ikävä seurauskin: lähitienoot koirat, kukot ja linnut aloittivat eriaikaisen ”hereilläolometelinsä” auringon noustessa (n. klo 5), mutta silloinhan oli hyvä käydä sulkemassa ikkuna, – tai jäädä hereille ja lähteä kuuden jälkeen aamu-uinnille – kuten monena aamuna teinkin.

Tyttären ja J:n huoneessa oli ilmastointilaite ja nuorempi nuoripari nukkui kakkoskerroksessa joka oli jo viileämpikin.

Talossa ei ollut kuin yksi huono puoli. Keittiön kaapit olivat todella sekaisin, siellä oli ehkä jopa kymmeniä isoja ja pieniä kattiloita, kasareita, pannuja. Osa niistä täysin käyttökelvottomia, niita oli monessa kaapissa. Ruoka-astiastoja siellä on ainakin viittä eri sorttia, epälukuinen määrä lautasia, laseja, kippoja ja kuppeja, surkeat veitset, äärimmäisen surkeat, muoviastiat, jotka olivat sellaisia tahmaisia kuin niistä tulee vanhana, jäivät käyttämättä. Kaappien perussiivousta ei ollut tehty aikoihin. Noh, mehän Pehtoorin kanssa eka aamuna pestiin ja järjestettiin pari kaappia meidän käyttöön ja koottiin niihin tarvitsemamme astiat ja ruoanlaittovehkeet, mutta …

Koko vanhan talon kalustus oli vähän kulahtanutta, mutta ei rikkinäistä, ei ötököitä sisällä. Ja tauluja! Laskin että siellä oli yhteensä 104 taulua. Seinille ripustetut lautasat ja koriste-esineet eivät edes kuulu tähän lukuun. Kirjoja ja koriste-esineitä en edes laskenut. Niitäkin oli paljon.

Naapuritalossa oli menossa iso remontti, josta lähti isommasti ääntä oikeastaan vain perjantaina aamupäivällä. Muutoin lähinaapureista ei tietoa tai häiriötä.

Talon sijainti Lombardiassa siksikin mukavaa, ettei alue ollut ennestään tuttu.

Lombardia on saanut nimensä germaaniheimo langobardeista, jotka hallitsivat aluetta uuden ajan alussa (568–744). Sen jälkeen alue on ollut itsenäinen herttuakunta, kuulunut Ranskalle, Espanjalle ja habsburgien itävaltalaiselle haarelle. Vähän ennen Italian yhdistymistä Lombardia on oli osa Piemonte-Sardian kuningaskuntaa. Nyt Lombardian alue on Italian vaurain provinssi (Italiassa on sanonta: ”Etelä juhlii, pohjoinen tekee töitä”). Vasemmalla Lombardian lippu. 

Zenevredon kunnassa oli monta pientä kylää, jonne meidän talolta oli hyvä kävellä, pieniä maaseututeitä. Pehtoorin kanssahan me sitä eniten harrastimme…

Zenevredo on suunnilleen nuolen osoittamassa paikassa. Siitä oli hyvä lähteä retkille. Franciacortan alue on lähellä Bresciaa, Parmaan oli tunnin ajomatka, Paviakin olisi ollut vierailun arvoinen, mutta eipä me haluttu, – siitä vähän länteen on Barolon viinialue, jonka kauniissa pääkaupungissa Juniori & R. torstaina kävivät ja nauttivat kovasti idyllisestä kylästä.

Reissuhan oli alunperin tarkoitettu tehtäväksi yhden leikki-ikäisen ja yhden koulun aloittavan ehdoilla, mutta kyllä me saimme tehtyä lomasta hyvän kuuden aikuisenkin kesken. Jo matkaa suunniteltaessa ilmoitin, että minä en lähde sinne pääkokiksi, etten suinkaan kaiken päivät siellä heille sapuskaa tee, vaan jaettiin aamiasvuorot.

Jokaiselle pariskunnalle kaksi aamua, lounaat meni (silloin kun ei oltu retkellä) paljolti minun ja Pehtoorin laittamina, mutta nuoret kävivät kaupassa – Stradellan kylässä 3 km päässä. Siellä oli Lidl, Basko, U2 ja valtava Esselunga, joiden valikoimat kaikilta osin vähintäänkin riittävät. Kaikkea oli ja kaikki oli halvempaa kuin Suomessa, paljon halvempaa. Molemmilla nuorilla pareilla oli yhtenä iltana ruoanlaittohuki, muutoin joko minä yksin tai Pehtoorin kanssa kokkailtiin, Tyär usein apukokkina.

Siis ei ollut mikään minun työleiri. Mitä nyt Parmassa pidin pienen historialuennon. 😀 Sikäli poikkeuksellinen perheloma, että minustakin on kuvia. Diginatiivit eivät juuri suostuneet kuvattaviksi, saatikka että olisivat kannustaneet kuvia heistä nettiin laittamaan, mutta minä tulin tallennetuksi heidän kännykameroillaan moneen kertaan. Tässä tällainen harvinainen matkapostaus: ihan itse olen kuvassa. 😀 Lasten mielestä tässä on parasta kyltti: ”ketjua ei saa ylittää” ja minusta parasta kuvassa on hienot Parman kastekappelin seinät ja edesmenneen äitini puku, joka minulla oli ylläni.

Viikon yhteisleirillä oli hyvä tutustua Vävyyn ja Miniään aiempaa paremmin, tuntui hyvältä, että nämä kaikki nuoret olivat meidän kanssa reissussa. Aamiaisilla ja lounailla, ulkoterassilla yhdessä höpötellen, iltasella isossa ruokasalissa syöden ja paikallisia viinejä nauttien. Matka, kuten tässä iässä päivät ja vuodet, meni nopeasti, hopusti suorastaan. Ja minulla varsin vähillä unilla; ”kotona ja talvella ehdin nukkua” 🙂  Ja niin olen jo pari yötä  ehtinyt.

Vielä matkustaminen tuntui mukavalle.

Italia Niitä näitä

Italian matkoja …

Omnes viae Romam ducunt?

– kaikki tiet vievät Roomaan?

Laskin, että se oli  nyt viidestoista matkani Italiaan, tämä viimeisin siis.
Tässä kohtaa matkaksi lasken sen, jos maassa on ollut vähintää kaksi yötä.
Aika monta kertaa Italia on valikoitunut matkakohteeksi jotenkin merkittävässä elämän vaiheessa…

1978 Roomassa ja Riminillä Pehtoorin kanssa autoreissulla Euroopassa elokuussa – olin juuri saanut tietää opiskelupaikasta historian laitokselle
1980 Venetsiassa (Mestressä) autoreissuilla matkalla Itäblogissa elokuussa poikkesimme pariksi päiväksi Italiaan, jossa myös veljeni oli silloin kaverinsa kanssa
– kanditutkinto oli valmis
1989 Roomassa kaksistaan viikko toukokuussa – odotin esikoista
1997 Venetossa Garda-järvellä (Malsecine) perhetuttujen kanssa kaksi viikkoa vuokratalossa kesäkuussa – Keminmaan historia oli vihdoin valmis!
2003 Roomassa pääsiäisviikko 13-vuotiaan tyttären kanssa (matkarahat hänelle tienattiin kirpparihommilla) – sain lehtorin viran
2005 Roomassa pääsiäisviikko 13-vuotiaan pojan kanssa (matkarahat hänelle tienattiin kirpparihommilla) – sain yliopistonlehtorin viran
2006 Roomassa uusi vuosi koko perheen kanssa – ei mitään merkittävää?
2007 Milanossa pidennetty viikonloppu Pehtoorin kanssa helmikuussa – italian alkeiskurssi suoritettu 😀
2007 Toscanassa (Arezzossa) elokuussa viikoksi vuokrattuna pieni linna, jonne ystävät tulivat viettämään Pehtoorin viiskymppisiä
2008 Sisiliassa (Taormina) syyslomalla viikko Pehtoorin, Juniorin ja tämän mopokaverin kanssa
2010 Roomassa viikonloppu (kahden ystäväpariskunnan kanssa) ja me jatkoimme Pehtoorin kanssa vielä muutamaksi päiväksi Toscanaan
2012 Umbriassa kolme viikkoa vuokratalossa: vuorotteluvapaavuoden toukokuun matka.
2015 Liguriassa viikon patikkareissulla syyskuun lopussa – olin sanoutunut irti yliopistolta ja aloitin ammattiopiston Torniossa
2019 Roomassa toukokuussa viikko Pehtoorin kanssa (systeri kaverinsa kanssa yhtäaikaa pari päivää)
2021 Lombardissa – Esikoinen ja Juniori aveceineen – tähänkin liittyy tärkeä elämänvaihe.

Kerronpa siitä lähipäivinä…

Puolet Italian reissuista on suuntautunut Roomaan. Voisin mennä sinnekin uudelleen, myös Sardiniassa olisi mukava käydä, Marchessa myös ja Italian Alpeilla.

Lombardia Niitä näitä

Matkan jälkeen

Tänään reissusta palautumista monin tavoin.

Unta ei tullut kuin viisi tuntia, aamu-uintia kaipasin jo kahdeksan aikaan, mutta eihän se nyt onnistunut. 🙂

Pilvinen aamupäivä laukkujen purkamista, pyykkiä, puutarhahommia, kameran muistikorttien purkamista, Kunhan taivas selkeni, aurinko tuli esiin, oli aika pyörälenkille. Olihan mukava taas polkea.

Yrityksestä huolimatta päiväunet aurinkoisella kotipiazzalla ruoan jälkeen eivät onnistuneet, joten sitten kuvahommiin. Reissun kuvasaldo on aika tarkkaan 1000 otosta. Enkä ole oikein tyytyväinen, mutta katsellaan, josko niistä jonkun koosteen saisin aikaiseksi. Ja niitä olen nyt lisäillyt eiliseen ja toissapäiväiseen postaukseen. Reissussa oli niin hoppu 🙂 tai illat meni ruokaa tehden ja yhdessä kymmenen tienoille pöydässä istuen, että kuvatoimitus ja kirjoittelu jäivät vähän torsoiksi.

Joka tapauksessa sekä eilisen että toissapäiväisen jutun tekstiä ja kuvallista antia olen nyt täydentänyt, joten palaahan vielä viikonloppumme tunnelmiin ja maisemiin.  Perjantai ja lauantai.

 

Meidän kylä. Zenevredo.

Lombardia Niitä näitä

Matkalla kotiin …

Aamukuudelta uimaan. Koetin hengittää rauhallisesti, olla hetkessä, nauttia nyt. Kukko kiekui, kaskaat eivät olleet heränneet, kyyhkyt käyvät vuoropuhelua keskenään, varhain jo +20 C ja altaan vesi paljon lämpimämpää. Lopulta oli noustava, ryhdyttävä tekemään lähtöä.

Viimeiselle aamiaiselle, ei siis mikään La Ultima Cena, vaan rääppiäisaamupala. Nosteltiin pöytään kaikki, mitä oli jäljellä. Aikaa terrassilla istuskeluun oli vielä… Viipyilevä, aika vaisu tunnelma,  –  oikeastaan.

Sitten pakkaamaan loputkin tavarat. Kummasti varsinkin Juniori ja R. punnitsivat laukkujen painoa, muutama viini kun oli tullut hankituksi. Minä käytin aikaa kuvailuun, videoitakin otin, yritän liittää tähän.

Vähän ennen kymmentä Leonardo, meidän interhome-yhdyshenkilö, tuli tekemään tupatarkastuksen. Kehui meitä siisteiksi 🤗 .

Ja sitten kohti Milanoa, josta iltaseitsemältä oli määrä lähteä lento kohti kotimaata. Kantateitä ajeltiin, tai siis Juniori ajoi, varsin vakaasti ja varmasti, me vanhukset nautimme takapenkillä huolettomasta kyydistä.

Kuten jo tulomatkalla, niin nytkin olimme varanneet etukäteen paikan (suosittelen käytäntöä) parkkitalosta läheltä Duomoa. Sieltä hajaannuimme helteisen Milanon kaduille.

Ja me Pehtoorin kanssa ensimmäisenä Duomolle, ja päätimme ostaa liput myös Duomon hissiin – katolle. Virhe! Jonotus hissiin tukahduttavan kuumassa kirkon kyljessä kesti puolisen tuntia. Siis ensin jonossa puoli tuntia – sitten katolla, jossa riittää käveltävää, melkein yhtä kauan ja vielä portaat käveltiin alas. Oli minullakin kerrankin tosi kuuma! Kirkko kyllä on todella vaikuttava, ja katolta, sekä kirkko että Milano näkyvät hyvin (tosin remontti vähän rajoittaa) ja kauas. Ja että siellä oli kuuma!

Duomon jälkeen piipahdus Rinascimentossa (Italian Stocka) – kuvassa oikealla, ihan Duomon vieressä.

– sieltä hakusessa juustoveitsi mökille ja pienille tuliaisia, ei löytynyt kumpaakaan. Siellä oli juuri kesäale alkanut, ja tavaratalo täynnä asiakkaita. Joten ulos! Aika lounaalle. Löysimme hyvän ravintolan. Siinä hyvä istuskella ja katsella ohikulkijoiden virtaa, kaikenlaisia ihmisiä, todella kaikenlaisia! Ja ruoka! Ei vieläkään pizzaa tällä reissulla, mutta Pehtoorille seabassia ja minulle salaattia merenelävistä. Oli niin hyvää, ja edullista. Trattoria Al Cantonine

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolmeksi oli meetinki parkkihallissa ja sitten kohti Malpensan lentokenttää, jonne Milanon keskustasta on matkaa melkein tunti. Hyvissä ajoin kentällä olossa oli puolensa: vihdoin pienille tuliaiset, iltapalat (piadini on nyt suosikki).

Koneen lähtö siirtyi melkein tunnin, mutta kapteeni lupasi ottaa lennolla kiinni, joten ei tarvinnut huolehtia siitä,ehdimmekö Oulun koneeseen. Hyvin ehdimme, sillä Oulun kone lähti sekin melkein tunnin myöhässä. Kello oli jotensakin kaksi kun kone laskeutui Oulunsalon kentälle. Aika hyvin kuitenkin. Kaikilla laukut, kaikki terveenä, ainakaan vielä ei mitään korona tai muutakaan oireita. Italia oli taas hyvä.

Nyt kello on 2.55 ja ollaan kotona.

Matka on nyt tehty. Nyt hyvä olo. Huomiseen…

Lombardia Niitä näitä

Lombardiassa liikkuen

Tänään viimeinen kokonainen päivä Lombardiassa.

Lombardia on yksi Italian provinsseista, Pavia osa sitä, Pavian Zenevredon kunnassa on Orzola-niminen kylä ja sen rajalla me olemme nyt lämpimän, aurinkoisen, liikkuvan ja kaikin puolin hyvän viikon viettäneet.

Nyt jo sellainen hyvästijättöjen fiilis. Pakattukin. Viimeinen iltauinti, viimeinen auringonlasku, kaappien tyhjennyspäivällien (johan oli värkkääminen! huoh)  Koetin työstää ruoaksi kaiken, mitä meillä oli jääkaapissa ja kuivakaapissa: niinpä kauttaus oli aika monipuolinen. Tagliatellea, scampeja, hernepyreetä (Pehtoori jelppas), tomaatteja basilika-oliviiöljy etc salsana, herkkkusienikastiketta,, marinoituja sipuleja, tryffelimarkkaraa, insalata caprese (Tyär teki). Kaikkea pientä ja vähän isompaa, tavoitteena tyhjentää kaapit.

Päivällä kun Juniori ja Miniä olivat Barolo-retkellä söimme piadineja. Olivat kyllä hyviä.

Syömisen lisäksi tänään paljon likkumista kukkuloilla ja notkoissa. ja Montu Beccarian cimitariossa. Aamulla kun nuoret lähtivät Baroloon ja vanhempi nuoripari päätti jättää aamulenkin väliin, me lähdimme Pehtoorin kanssa kävellen naapurikylä Montu Beccariaan – sama kylä jossa oltiin sunnuntaina illalla syömässä.

Nyt ei menty syömään vaan hautuumaalle ~ cimiterio. Äidin syntymäpäiväkin, joten pieni kynttilä helteiseen aamupäivään italialaiselle hautausmaalle…

Viinitarhan takana iso hautalehto.

Ihan hyvä nousu oli sinne, mutta taas kerran vilvoittava tuuli oli kävelijän ilona ja apuna. Oli hyvä kulkea. Hautausmaa oli samantyylinen kuin on tullut monia aiemminkin nähtyä, mutta rinteessä ja lokeroisempi. Ja vähintään yhtä paljon tekokukkia kuin yleensäkin. Suntio/haudankaivajan kanssa tovi juteltiinkin – molemmat omiamme – juurikaan ymmärtämättä mutta hänellä oli lämmin hymy ja jotenkin avoin olemus. Hyvä kohtaaminen.

Pitkä tovi vietettiin hautakiviä ja kappeleita katsellen, minkä jälkeen nousimme vielä kylän keskustaan, ja pieni paikallinen kuppila auki. Istahdimme espressolle ja cappucciniolle – epätodellinen olo oli tuossa kirkkoa vastapäätä aamupäiväkahvilla istuskellessa.

Palasimme talolle, nautimme lounaan, uin, monta kertaa, ja sitten päätin lähteä vielä yksikseni kävelylle… Melkein meidän naapurissa, noin kilometrin päässä on paikallinen Tenuta eli viinitila, jonka tarhat ympäröivät taloamme. (Tämän postauksen yläkuvassa niitä.)

Päätin käydä katsomassa, josko sieltä saisin ostetuksi pullollisen viiniä viinikerhon ”matkapulloiltaan”. Idea on että viini on hankittu reissusta, parhaimmillaan siihen liittyy tarina ja että se on jotain muuta kuin mitä Alkosta on saatavissa.

Kiersin helteisessä iltapäivässä ja löysinkin reitin Tenuta il Boscon tilalle, ja allora!! Siellähän sain tilan esitttelyn, pienen maistiaisen ja ”matkapullon” – itseasiassa kaksikin (myös toisellle viinikerholle) ostetuksi.

Oltrepo Pavese ei ole mitenkään tunnettu alue suomalaisille viiniharrastajille, joten oikein tyytyväinen olen että tämän lenkin tulin tehneeksi. Päivän tepastelusaldo pitkälti toistakymmentä kilometriä!

Ja vielä yhden kuohuvan (pinot nero) ostin  iltasella talolla nautittavaksi porukalla. Oli muuten melkoinen muuli olo, kun ylämäkeen viinitarhan viereistä polkua nousin takaisin meidän kylätielle painava reppu selässä. 😀 Mutta mitäpä sitä ei perheensä ja viiniystävien hyväksi tekisi. 😀

 Buona notte e a domani.