– Mummi, voidaanko tulla huomennakin vaan kahdestaan tänne purolle?
– Totta kai voidaan, tullaan vaan.
Tänään aamuyhdeksältä lähdettiin kohti pohjoista, ajateltiin, että eihän sitä sunnuntaina liikennettä, eihän sitä ole ollut muinakaan sunnuntaina viimeisten parin vuoden aikana, kun ollaan mökkitaipaleella oltu. Tänään oli. Oulu – Kemi välillä ja Sodankylä – Saariselkä välillä paljon asuntoautoja, ulkomaalaisiakin, lomalaisia, ja yksi kattotuoleja kuskaava rekka, joka oli kolme kertaa matkan aikana ohitettavana. Ja poroja. Aika paljon poroja. Matkan tekoa hidasti myös se, että samaa matkaa kanssamme tekivät myös Juniori, Apsu ja Eevis.
Pysähdyimme Peuran ”Essolla” aamupäivävälipalalla; pienille vähän suolaista ja Sodankylässä sitten jo lounaan aika. Mutta eipä meillä kiire. Nautin matkalla olostakin, ja siitä, että päästiin lähtemään, kiitollinen siitä, että muksut ja isänsä halusivat tulla mökille. Mie vähän herkillä tänään ja muutaman kerran kummasti jotain kosteaa silmäkulmissa ja karheutta äänessä.
Kun kolmen jälkeen kahdella autolla mökkipihaan ajeltiin, tuntui, ettei kunnolla oltu pysähdytty, kun olin jo monta kertaa kuullut kutsun lähteä rantaan, katsomaan muurahaispesiä, poimimaan mustikoita, tekemään kaarnalaivaa ja katsomaan sieniä (”yäk, mutta poimitaanko, mummi, huomenna lisää?”)
Kaikkea tuota on ehditty tehdä, lisäksi heittää tikkaa, kävellä metsässä (”mitä me täällä tehdään”, ”tullaanko uudestaan”. Eevis, 3 v.), käydä purolla ainakin 10 kertaa, tehdä patoja, kahlata liian isot saappaat jalassa, kärrätä puita saunalle, katsella kiikareilla kauas, kummastella mummin tekemää Beaivia (”pitäiskö meidän korjata tätä”, Eevis), syödä ainakin pari desiä mustikoita suoraan mökkipihan mättäiltä, ja opettaa ja opetella erottamaan kaarnikat ja mustikat toisistaan.
Ja kuluihan sitä ruokapöydässäkin taas aikaa, muksutkin malttoivat istua aika kauan, ihan kuin Lapin leppoisuus olisi tarttunut jo heihinkin. Huomenna kohti uusia seikkailuja.
Kunpa nämä muistot voisi säilöä nautittavaksi aina tarpeen tullen. Voi kunpa.
Nuo hetket pienten ihmisten kanssa ovat niin arvokkaita ja kuten sanoit olisi hienoa jos kykenisi säilömään niitä. Sieltä sääilöstä sitten nappaisi muiston aina tarpeen tullen ja saisi joskus valtaavan synkkyyden kaikkoamaan.
Nautinnollista mökkeilyä!
Arvokkaita hetkiä tarvitaan ja ne auttavat. Lapsenlapset ja metsä ovat juuri parhaita juttuja, – juuri nyt. Nyt.
Kiitos, Anneli.