Saarnivaahtera, douglaskuusi, kyynelkoivu, tuohituomi ja visakoivu ovat nyt tuttuja!
Kesän kävelykierrokset Oulussa ovat jo monta vuotta kuuluneet ”kesäohjelmistooni”; kaikki hautausmaakierrokset olen tainnut vuosien varrella jo kulkea, kaupungilla vasta ehkä kolme (kulttuuri)historiaan liittyvää kierrosta? – VIime viikolla varasin ”Hupisaaren puut” -kierroksen. Minähän olen Hupisaarilla kulkenut ja kuvaillut, myös puita, jos ja vaikka kuinka paljon. Enkä suunnilleen yhtäkään puuta ole tunnistanut. Pehtoorihan meillä nämä puutarhajutut, joiksi minä puut lasken kuuluviksi, yleensä pääsääntöisesti hanskaa ja hoitaa, joten aattelin, että saattaisi ukkeli tällä kertaa lähteä mukaan. Ja lähti. Ja kannatti. Hänenkin mielestään.
Kaksituntinen kävely Ainolan puistossa, Paratiisisaarella ja koko Hupisaarten – entisellä kasvitieteellisen puiston – alueella tehtiin noin 15-hengen ryhmän ja hyvän, sujuvasanaisen, asiantuntevan oppaan kanssa. Olihan minulla Canonini taas roikkumassa mukana, mutta lähinnä muistiinpanoiksi otin kuvia. Koskapa kierroksella ollut porukka on lähes kaikissa kuvissa, en täällä kuvia nyt julkaise, mutta voitte olla varmoja, että entistä enemmän tulette vastaisuudessa näkemään puiston hienoja, erikoisia puita täällä. Joitakin taidan jopa muistaa nimeltä, kerron sitten.
Museon edessä olevaa erikoisen näköistä valtavaa puuta olen kuvannut monta kertaa, nyt tiedän että se on saarnivaahtera, siis vaahtera jolla on saarnen näköiset lehdet.
Tämän päivän jälkeen en enää koskaan voi katsoa käpyjä pohtimatta, minkä puun käpyjä ne on! Olisinpa ottanut kameran sijaan kynän ja vihon mukaani. Tai ehkä ilmoittaudun kierrokselle kahden viikon päähän… 😀 Kertauskurssi!
Tämä ON Terijoen salava – kuten joskus olen ehkä arvellutkin. Nyt tiedän, että se on. Tieto on kivaa.
Eikä tämä suinkaan ole ollut ainoa aktiviteetti tälle päivälle. Aamupäivällä kun päivästä näytti tulevan liki tyven ja aurinkoinen, päätin pyöräillä Turkansaareen. Olin saaressa heti museoalueen avauduttua (klo 11), joten oli hyvin hiljaista, ihan tyventä. Ja taas niin mieluisaa siellä kulkea. Ja kun minulla on sieltä varmasti vain noin triljoona kuvaa, niin kuvasinkin taas vähäsen.
Pappilassa oli nyt hääpuku-näyttely! Eikös mun 39 vuotta vanha pukuni olisi ollut itseoikeutettu näyttelyyn? – Juuri tuossa pappilan huoneessa, johon näyttely oli koottu, olin puku päälläni ennen kuin oli aika siirtyä Turkansaaren pienen kirkon puolelle.
Noh, ei sentään, ei mun puku sentään noin museokamaa – näyttelyn puvut olivat VIELÄ vanhempia kuin minun.
Kävin tsekkaamassa myös navetan ylisille tehdyn uuden Vekaravintin – josko Eevis ja Apsu sekä Anni (Anni on Eeviksen mielikuvituskaveri, joka on innokas tutustumaan kaikkeen uuteen) lähtisivät joskus mukaani Turkansaareen. Muksuja näinkin kun palasin kaupunkiin, ja ajelin Nallikarin kautta kotiin. Pienet olivat isänsä kanssa jätskillä ja Apsu hoksasi minut!
Tovi jutskattiin ja matkani jatkui kotiin ja sapuskan tekoon: tilliöljy! Se oli tämän päivän uusi juttu. Kuhan ja grillattujen porkkanoiden kanssa aika perfetto!
Eilen lupaamani Lombardian kuvakansioiden julkaisu jää huomiseen!