Ryhtiliikettä someiluun

Nyt ovat David, George, Eric, Carlo, yksi Yoshiaki, muutama Pierre, ja olipa joukossa joku Igor ja Josufkin, saaneet lähteä! On ollut siloposkisia liituraitatyyppejä, rouhean komeita ulkoilmaihmisiä, univormupukuisia upseereita, muutama valkotakkinenkin, – enemmän harmaantuneita ja jo hyvin kypsyneitä ukkeleita kuin sporttisia tai älyköiltä näyttäviä nuoria miehiä. Puolensataa taisi niitä kaiken kaikkiaan olla. Hiljalleen niitä on hiipinyt liki, mutta nyt lemppasin koko sakin veks!

Siivoilin lauantaina Instagram-tiliäni. Taisin avata sen keväällä 2014, ja nyt olen postannut sinne 808 kuvaa. Ainakin lähtien syksystä 2015, jolloin aloitin Torniossa valokuvaajan ammattitutkintoon valmentavan koulutuksen (VAT), Instagram on ollut ensisijaisesti kuvieni julkaisupaikka tai paremminkin julkistamispaikka. Viime vuosina nimenomaan ”ikkuna” mun valokuvaukseen. Siellä haluan näyttää, millaisia kuvia otan; se on vähän kuin sellainen pienoisportfolio. Ja kyllä sen myötä on muutamia toimeksiantoja ja kuvausjuttuja tullutkin.

Hiljalleen seuraajamäärä on kasvanut, vaikka minulla se on hyvin vähäinen moniin muihin valokuvaajiin verrattuna. Nyt siellä on kolme ja puolisataa seuraajaa, viime viikolla pitkästi yli 400. Tilini ei ole yksityinen, joten seuraajaksi on voinut tulla periaatteessa kuka tahansa. Ja onhan niitä sitten tullut.

Ihan niin kuin Facessa myös Instassa on näitä ”juttuseuraa”  kaipaavia amerikkalaiskapteeneja ja muita seuraajiksi tuppautujia. Olen satunnaisesti hoksannut sellaisten ilmaantuvan ”vahvuuteen”, mutta enpä ole piitannut, kun eivät ole olleet häiriöksi. Eivät tykkää kuvista, eivät varmaan edes katsele niitä, onneksi eivät myöskään kommentoi. Mutta nyt heidät on häädetty.

Ja samalla hankin itselleni uusia seurattavia. Olen tosi laiskasti (varsinkin viimeisen vuoden aikana) etsinyt uusia tilejä, mutta nyt on parikymmentä uutta: melkein kaikki ”nettituttuja”: blogini seuraajia tai instassa vuosia mukana olleita.

Julkkiksia mie en juuri seuraa: Kiti Kokkonen ja Minna Kuukka taitavat olla ainoat, joiden kuvia ja juttuja (jopa stooreja) katselen. Minna Kuukka on hyvä sanoittaja, tykkään tyylistään. Olenkin aika varma, että hän ryhtyy joskus vielä ”nykyromaanin” kirjoittajaksi. Niin ja Harri Syrjänen ja muutama muu kokki/ravintoloitsija, – luonnollisesti. 🙂

Jo varhain talvella asetin itselleni tavoitteen seurata somea (varsinkin Facebookia) entistä vähemmän, ja aika hyvin siinä olen onnistunut. Mutta edelleen Facessa on ryhmiä, joita tarvitsen sekä kuvaushommien, että historian harrastuksen takia, sitten Saariselkä-ryhmä tietysti, rotissööreillä olen moderaattori, mutta feediä laraan lopultakin tosi vähän. Ja viime aikoina omalle seinälle postaukset ovat olleet melkein ainoastaan Muistikuvia-mainontaa, kerran kuussa joku kuva ja sen on siinä. On kyllä vakaa aie laitella uusia profiili- ja bannerikuvia vähän joka suuntaan. Siivoilla vanhaa pois. Ei kuitenkaan ole to-do-listallani nyt ensimmäisenä.

Tämä blogihan se on sitten, edelleen, kaikesta huolimatta, mun juttu. Seuraajia on edelleen keskimäärin 300/pv. Ja se on hyvä. Tuntuu mukavalle, että jutuistani on iloa, ja lohtuakin on kuulemma ollut monelle. Makumuistoja ja matkakokemuksia on mukava jakaa, antaa ehkä vinkkejä kirjoista ja sen sellaisesta. Ja pakottaa itsensä etsimään jokaisesta päivästä ne parhaat puolet. Höpötellä kaikkea.

Katsotaan nyt, miten Instan ryhtiliikkeen kanssa nyt käy, millainen some-kesä tulee.  😀

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, vinkkailkaapa omista tileistänne, tai hyvistä ruoka(kuva)tileistä, tai ihan mistä vaan Instagram-tilistä, jota kannattaisi ryhtyä seuraamaan…