Nyt vielä leijun menneessä maailmassa: kävin katsomassa ”Downton Abbey – Uusi aikakausi” -leffan. Vähän pelotti, että käykö tässäkin niinkuin monissa elokuvien vol. 2, 3 ja 4 … -versioissa? Että olisiko vaan vanhan lämmittämistä, kertaamista, väljähtänyttä, väsynyttä, mutta ei. Itse asiassa juonenkäänteitä oli aika lailla kahden tunnin elokuvaan, minisarjan verran olisi ollut ainesta, mutta parempi näin.
Alussa tuntui pikkuisen ylinäyttelemiseltä, ehkä se johtuu elokuvateatterista (vaikka olin Starissa, en FInnkinon jättisaleissa): kun sarjaan on tottunut katsomaan kotona telkkarista niin hulppeat puitteet tekivät aluksi sellaisen överin tunteen. Semminkin kun leffakokemuksiakin ovat viime aikoina olleet varsin harvakseltaan. En spoilaa juonta, – totean vain että tutuiksi tulleet roolihahmot olivat yhtä viehättäviä, kiinnostavia ja suurenmoisia kuin ennenkin, ja yksi ylitse muiden: Lady Violet Crawley (Dame Maggie Smith)!
“I am not a romantic. But even I will concede that the heart does not exist solely for the purpose of pumping blood.”
Vein äitini, joka sarjan suuri fani, äitienpäivänä katsomaan tämän elokuvan. Ihana oli ja idea tosi kiva! Tästä olisi hyvin saanut minisarjan, niin olisi voitu hieman tarkemmin ja hengästymättä uppoutua hyviin ideoihin ja kohtauksiin. Paljon parempi kuin edellinen elokuva. Silmäkarkkia ja hyvää mieltä
Todellakin, tällä kertaa toinen elokuva paljon parempi kuin ensimmäinen. Ja se on paljon se, kun se ensimmäinenkään ei ollut mitenkään huono. Pukudraamaa ja romantiikkaa riitti tässä(kin). Ja se mikä koko Downton Abbey -tuotannossa minua viehättää on huolella tehty ajankuvan ja miljöiden luominen. Mm. autot!