On ihana nauraa, en muista, milloin olen viimeksi nauranut niin paljon kuin äsken. Ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen teatterissa, tai siis Linnanmaalla. Olimme Pehtoorin kanssa Alma Materini, oman yliopiston, isossa luentosalissa (L1), jossa oli tänään luennoimassa Aapo Heikkilä. Tai siis yhden miehen, Mika Nuojuan, liki puolitoistatuntinen monologi-näytelmä pseudotieteilijä dosentti Aapo Heikkilästä ja hänen elämästään.
Ortotopologian lopulliset alkeet – dosentti Aapo Heikkilä L1” on näytelmä edesmenneestä pseudotieteilijästä ja ortotopologian* dosentista Aapo Heikkilästä.
Ohjaaja Markku Pölönen: ”Ylitse tieteellisten ansioiden, Aapo Heikkilän elämäntyön merkitys on poikkeusyksilössä, joka antoi Oulun yliopistolle humaanit kasvot ja herätti nykyäänkin erittäin ajankohtaisen kysymyksen: Onko viisasta uhrata huumori ja inhimillinen lämpö aikamme poikkeuksia suvaitsemattoman tehokkuuden alttarille?
Ortotopologian peruskäsitteistöön kuuluu Heikkilän kehittämä ultrafiltteri, se ei pelkästään suodata yhtälöistä numeroita pois, vaan nostaa hymyn huulille ja palan kurkkuun: miten rohkea ihminen!”
Paitsi että näytelmä on hauska, riemukas, hykerryttäviä ja viisaita ajatuksia täynnä (””joko-tai” on usein yhtälön paras ratkaisu”, ”on ihmisiä, jotka tietävät kaiken hinnan, mutteivät minkään arvoa”, ”henki on aineeton idea eikä sitä piättele mikkään”), se on myös koskettava, humaani.
Ortotopologian (”tosipaikanoppi”) dosentin näin usein yliopistolla, mutta vain yhden kerran yritin luennolleen. Silloin samainen, tämänpäiväinen 500-hengen luentosali oli niin täynnä, että pääsin portaiden ylätasanteelle ja sielläkin oli tavattoman ahdasta, eikä kunnolla kuullut mitään, joten luovutin aika pian ja jäin paitsi autenttisesta esityksestä. Tänään Nuojua sai mielettömästä roolisuorituksestaan melkein viiden minuutin aplodit.
Kannatti siis odottaa. Ensimmäisen kerran ensi-ilta piti olla 19.3.2020, ja parikin kertaa sitä on siirretty, mutta tänään onnistui. Eipä ole kahteen vuoteen tullut oltuakaan tuollaisessa ihmispaljoudessa.
Lämpimästi voin suositella. Lippujakin näyttää vielä olevan.
”Onko viisasta uhrata huumori ja inhimillinen lämpö aikamme poikkeuksia suvaitsemattoman tehokkuuden alttarille ”…. viisaasti sanottu, ja kun siihen lisää ohjaaja Markku Pölösen elokuvista tutun tavan ajatella… on varmasti ollut nautittava esitys !
Voi se oli! Melkein voisin heti perään katsoa uudelleen. Siinä on niin paljon hyvää. Mukavasti hyrähtää vieläkin kun ajattelen.