Paljon muuttuvia tekijöitä, vaikka tuntuu, että melkein kaikki (!) on viime aikoina, vuosina, ollut jämähtänyttä, paikoillaan polkemista. Tai taaksepäin valumista. Siltä se on välillä tuntunut. Vaikka onhan muuttuvia tekijöitä ollut: oikeastaan ehkä sittenkin enemmän muuttuvia tekijöitä, perumisia, yllätyksiä, muutoksia, vähäisten sovittujen juttujen (valitettavia) lykkääntymisiä tai häviämisiä ties mihin, enemmän niitä kuin paikoillaan oloa.
Tälle viikonlopulle oli muutamia kalenterimerkintöjä: perhepäivähoidot ylitse muiden, muutamia tuplabuukauksiakin ja tietysti aie käydä ladulla. Mutta koska koronaa lähipiirissä, meni suunnitelmat uusiksi. Olisi siis ollut mahdollisuus lähteä mökille vaikka jo eilen, viimeistään tänään, mutta. Karjalaseuran juhlaseminaari eilen ja väitöstilaisuus tänään olivat sellaisia, joihin minulla oli toive osallistua, joten Lappiin ei lähdettykään, vaikka lastenhoitoa ei ollutkaan. Lähdemme huomenna. Vasta huomenna. On ollut mahdollisuus valita.
Väitöstilaisuus tänään olisi ollut ”nautittavissa” myös striimattuna, mutta kun siihen oli mahdollisuus osallistua myös livenä, niin menin.
Pandemian aikana olen seurannut – muistaakseni – kolmea väitöstä etänä, eivätkä ne nyt olleet mitään erityisen sykähdyttäviä kokemuksia. Yhden aikana mm. pesin nyrkkipyykkiä ja silitin, toisen aikana istuin autossa matkalla mökille. Ei sellainen ole sama kuin olla läsnä! Ei todellakaan.
Toki tänään halusin nähdä ja kokea, kuulla ja nauttiakin, miten kandivaiheen opiskelijani ja muutenkin tuttu nuori nainen tohtoriksi väittelee. Hienosti väitteli! Olipa ilo olla läsnä, – paitsi väitöstilaisuudessa, mutta myös ennen ja jälkeen sen tavata ihmisiä, tavata entisiä kollegoja, tuttuja ja ystäviä yliopistoelämän ajoilta. Myös kaukaa vuosikymmenien takaa. Hämmentävääkin.
Väittelijä (ja toki myös vastaväittäjä) selvisi tilaisuudesta erinomaisesti: rauhallisesti, oppineesti, asiantuntevasti, helpottuneestikin, kiittäen keskustellen ja argumentoiden. Väitöskirja sai paljon kiittäviä kommentteja vastaväittäjältä. Olisi ihan mahdottoman mukava selittää, että tätä nuorta naista sain opettaa kandiseminaarissa, avittaa opintojensa alkuvaiheessa, jotta tämänpäiväiseen hienoon tulokseen päästiin, mutta eipä olisi oikein rehellistä: hän teki opinnäytteessä ihan itsenäisesti, erinomaisesti jo silloin. Ei siinä yliopistonlehtorin neuvoja tarvittu. Kunhan kannustin ja kehuin.
Tilaisuudessa oli myös yksi ”sykähdyttävä” kuva vanhasta kartasta. Kahdestakin syystä sykähdyttävä: 1) olen kirjoittanut artikkelin, jossa ko. kuvan karttakokoelmaa käytän. 2) Tänään esillä ollut yksityiskohta on meidän mökkimaisemista. Anders Bureuksen kartassa näkyy Ivalojoki (Avila) ja Lutojoki (Luttojoki), joiden varsilla on ensi viikollakin tarkoitus kulkea ja hiihdelläkin.
Kuvan nähtyään Vävy totesi: ”Liukulumikenkäily ollut muotia jo tuollon”. 🙂 Niinpä 400 vuotta sinne tänne.
Nyt pakkaamaan, jotta tuonne Lutojoelle päästään ensi viikoksi.
~~~~~~~~~~~~~~
Kaikesta edellisestä huolimatta, tai paremminkin vuosikymmeniä ennen sitä, minulla oli yliopistolla työhuoneeni ilmoitustaululla alla oleva lainaus, historian filosofian ja metodologian klassikon lausuma ”aforismi”. Ehkä siksi, että lohduttauduin sillä, etten saanut väikkäriä tehdyksi paljon aikaisemmin kuin lopulta sain.
History is life:
he who has not lived
or has lived only enough
to write a doctoral dissertation
is too inexperienced with life
to write good history.
Louis Gottschalk