Aurinko paistaa, lapsenlapset kävivät täällä tänään, tulevat huomennakin, tänään myös hieno hiihtolenkki, – ja lääkäriltä (melkein) hyviä uutisia, lisäksi erinomaista ruokaa ja pöydässämme myös pullollinen kelpo viiniä, siis niin paljon hyvää. Silti.
Tänään noin 150 yleisradiokanavaa + kymmenet, jopa sadat kaupalliset radiokanavat liittyivät mukaan kamppanjaan, jossa eri puolilla Eurooppaa tänä aamuna varttia vaille kymmenen soitettiin John Lennonin ja Yoko Onon ”Give Peace a Chance” -biisi. Kuuntelinhan minäkin sen, ja itkin, tietysti. Jollen muusta syystä niin siitä, että tiesin, että kaikkialla muuallakin sitä kuunneltiin, kaikkialla muuallakin ollaan huolissaan, peloissaan, eletään mukana, yritetään auttaa, myötäeletään, että me kaikki yhdessä…
Myös pari vuotta sitten vietin viikonlopun toistellen yhtä YouTube-videota kerta toisensa jälkeen. Silloinkin oli huoli, ja yhteisöllisyys. Silloinkin oli huoli monesta muustakin asiasta. Minusta ei ole ”musiikki-ihmiseksi”, mutta nämä kaksi ja oikeastaan aika moni muukin musiikkiesitys, laulu, laulun sanat, konsertti, artisti, video, (musiikki)elokuva, virsi, musikaali, kuorolaulu on koskettanut paljon. Mutta nyt rauhanlaulu on tärkein.
All we are saying is give peace a chance . . .
Tiedättekös, mistä olen tällä viikolla tässä murheessa kuitenkin iloinnut erityisen paljon? – Siitä, että äitini, Karjalan evakon, ei tarvinnut tätä Venäjän (ryssän, sanoisi hän) touhua, sotaa, aggressiota, lasten taipaleelle pakottamista nähdä tai kuulla. Eikä Kuukkelin paloakaan, sitäkään en olisi halunnut hänelle kertoa. Mutta hän olisi niistä kuitenkin halunnut kuulla, puhua, spekuloida, pohtia, – niin kuin kaikesta maailman menosta, aina. Ne olisivat olleet ison murheen, huolen, unettomuuden ja kivun aiheuttajia. Vihankin. Kaikki ymmärrettäviä tunteita.
No mutta, nyt perjantai. Paljon hyvääkin. Siitä iloitaan. Päivä kerrallaan.
Juuri eilen äidin kanssa puhelimessa mietittiin, miltähän sodan ja evakkotaipaleen Suomen oloissa kokeneista tämä tuntuu. Paljon heitä ei ole, mutta aika monella varmaan mielessä: että tämäkin piti vielä nähdä.
Kaupan pihassa tänään rauhan laulu tuntui sykähdyttävältä.
Sodan alta pakoon lähteneiden kokemus ja muistot varmasti saavat heidät elämään ja tuntemaan tämän kriisin kipeämpänä kuin mitä me muut tunnemme. Ja juuri tuo: tämäkin piti vielä nähdä!
Rauhaa laulu ei tuo, mutta varmasti kaikki myötätunnon ja tuen muodot ja ilmaukset, mitä Ukrainaa saa, ovat tarpeeseen.
On myös NIIN monta asiaa,joita toivoin,että Äitini ei enää tarvitse nähdä,kuulla,kokea,eikä mitään muutakaan.
Sieltä Karjalasta lähtemään joutuneille tuo ”itä-naapuri” ei ikinä,koskaan ollut yhtään mikään naapuri-päinvastoin.
Eikä se ole kyllä meille muillekaan-en koskaan hyväksy tuommoista käytöstä.
Nyt vain pelottaa kaikki,mitä tapahtuu tänä päivänä Ukrainassa…
Kädet ristiin heidän puolesta!
Kun sota tulee näin lähelle, ja kun naapurivaltio on (taas kerran) sodan aloittajana, se ahdistaa. Ukrainalaisille sota ei jää vain mielen ahdistuksen tasolle, se on heidän elämänsä nyt. Rauhaa ja apua Ukrainalle toivotaan ja annetaan.
Kovasti samanmoisia ajatuksia itsellänikin ollut ”onneksi isä ei tätä nähnyt” . Eikä voi kieltää, etteikö tämä kaikki vaikuttaisi omaan oloon vaikka näennäisesti mitää suurta hätää itsellä ja läheisillä ole. Niin silti…silti rinnassa tuntuu ahdistus, ajatukset harhailevat ”mitä jos tännekin..”.
Yritän ja välillä onnistunkin jättämään raskaan painon sivuun ja iloitsen pienistä asioista. Tällä viikolla niitä ovat olleet ainakin: parantunut korona, mustarastas ruokintapaikalla, viisi joutsenta pellolla, aurinko, huikaisevan kirkkaan sininen taivas jaa tietysti rakkaat pienet ihmiset.
Ja musiikista: pääsen vihdoinkin Vesterisen konserttiin tänään! Viime vuonna se peruuntui, mutta nyt onnistuu – tänään klo 20.00!
Pidetään huolta!
Taidat, Anneli, juuri olla Vesterisen konsertin äärellä. Hyvä niin: paluu entiseen normaaliin edes osittain luo toivoa tulevasta, – kyllä tämä tästä.
Ja todellakin ”pidetään huolta”. Sitä asennetta soisi olevan nyt enemmän kuin koskaan.
Olkoonkin kliseistä, mutta nautitaan kun on paljon hyvääkin. Ei synkistely ja apatia sotaa Ukrainassa lopeta. Pidetään huolta kaikesta siitä mistä voidaan.