Eihän se nyt ihan vesihiihtoa ollut, mutta melkein. Hulppeassa auringonpaisteessa, lämmössä (+9 C puoleltapäivin) kun tavisladut olivat roskien, neulasten, oksien peittäminä (eilinen myräkkä syypäänä noihin) vaarallisia ja vaikeita, päätin eka kertaa tälle kaudelle lähteä kokeilemaan hiihtoa merelle, jäälle.
Eipä siellä mitään konelatuja ollut, paikoitellen ei latuja ollenkaan, mutta eipä ollut roskiakaan. Rajahaudasta Pateniemen kautta kohti Kraaselia kuitenkin lähdin. Eikä ollut mitään kiirettä, kunhan nautin auringosta, ulkoilusta, puhtaudesta, leppoisasta liikkumisesta.
Kevätpäiväntasaukselle sopiva sää, sopiva paiste, sopiva rauha.
Kevätpäiväntasaushan ei vielä tarkoita siirtymistä kesäaikaan; minä ja sisäinen kelloni olemme kyllä jo siirtyneet siihen (herään viimeistään kuudelta arkisin, viikonloppuisin). Siitä huolimatta olen kovasti jäljessä kevään tulon kanssa.
Tämä vuosi on mennyt monin tavoin, monesta syystä poikkeuksellisissa tunnelmissa, vähän kuin jonkin verhon takana.
Varmasti myös hillittömällä lumen määrällä on vaikutus siihen, että on vaikea uskoa, että pyöräilykausi on enää kuukauden tai puolentoista päässä.