Täällä tuntureiden katveessa sää on jatkuvasti, arvaamattomasti muuttuva tekijä. Tällä(kään) lomalla meillä ei ole mitään sellaista, johon sää ratkaisevasti vaikuttaisi, tai rankasti muuttaisi mitään aiottua. Siihen tietysti vaikuttaa sekin, että ei ole juuri mitään kovinkaan paljoa suunniteltu etukäteen. Niinpä kun tänään aamulla taivas olikin pilvessä, maisema harmaa – ja kuin surun peittämä, maailmantuska yllään – päätimme, ettemme sittenkään lähde aamupäivähiihdolle, vaan kauppareissulle.
Eihän meillä pitänyt enää olla mitään tarvetta Ivaloon ajella, mutta kun digiboxi hajosi joku päivä sitten, eikä Chromecast sekään pelittänyt, oli peruste ajella paikalliseslle ”isolle kirkolle” tai paremminkin Prismaan ja Euronicsiin. Ostettiinhan sitä sitten taas ruokaa ja muutakin päivittäistarviketta.
Olimme niin aikaisin liikkeellä, että Ivalon keskusta ei järin ruuhkaiselta vaikuttanut.
Iltapäivällä sää edelleen apaattinen, mutta leuto. Ladulle lähdimme ja olihan se sitten paras keli tälle talvelle.
Eilen olinkin liukulumisuksilla metsässä, kuusi kilometriä vain kuljin, katselin ”puita väärii”, kaikkialla vitivalkoiset, pehmeät hanget, umpihiljaisuus (onko sellaista olemassa), lepo mielenmyllerryksestä, kunhan kuljin ja koetin tietää, minkä tunturin kuve vieressä ja olenko siellä minäkin. 🙂
Perjantaikimpun tein puiseen viinipullolaatikkoon, jota olen kauan jemmannut. Idean sen käyttöön sain ystävän luota: hain mökkipihasta katajaa, männynoksia, joulukoristekäpyjä, kiviä ja viimeviikkoisen Pirkka-kimpun ”jämät” jalostuivat pöytäkoristeeksi.
Ikkunapuitteiden välissä on jäkälät ja puolukanvarvut, joista Eevis oli viime viikonloppuna kovin innoissaan. Ihmetteli niitä moneen kertaan: ”Ukkomatonta!”
Pieni luovuus tuo mielenrauhaa ja iloa näinäkin aikoina ! Jäkälistä ikkunan välistä muistui mieleeni, minulla oli samanlaiset entisen elämän takkahuoneen ikkunan välissä höystettynä ikikukilla, ne kesti yli kaksikymmentä vuotta miltei samanlaisina. Noissa kauniissa maisemissa voi ainakin hetkeksi unohtaa maailman mielettömyyden.
Toini, anteeksi, viestisi oli jäänyt minulta huomaamatta.
Olet oikeassa, kyllä pienet arkiset asiat, vaikka sitten katajan piikkiset oksat viinilaatikossa kukkien kanssa tai jäkälä ikkunapuitteissa tuovat iloa, siististi tehdyt lumityöt tai peace-merkki piirrettynä hankeen ladun varressa. Ja tunturissa on helppo ajatella ”kaukana kavala maailma”.