Kuin toisessa maailmassa…
Aamulla ennen kymmentä Kiiminkijoen pohjoispuolella pienellä maaseutukylän tiellä lapsia potkuroimassa kouluun, hengitys huuruten, hiljaisina. Huttukylän tienvarren monilapsisten perheiden isoissa taloissa savut leivinuuneista nousivat kohtisuoraan kohti sinistä taivasta.
Oli hiljaista, – ja kylmää. Aamuaurinko oli juuri noussut horisontin yläpuolelle ja peltoaukealla hanki kimmelsi kristallisena.
Me olimme talviretkellä. Meillä oli eväätkin mukana: iso rasiallinen laskiaispullia. Leivoin eilen, kun oli sovittu, että mennään tänään käymään Jäälissä – Pehtoorin äidin synttäripäivänä viime viikolla minusta ei ollut lähtijäksi, mutta tänään sitten. Ei siis nautittu eväskahveja luonnossa, vaan ajeltiin ulkoilun jälkeen anopin tykö. Siellä syntyjä syviä, suvuista ja sen sellaista.
Retken tepasteluosuus oli Koitelissa: ajattelin, että siellä koski olisi vielä auki, höyryäisi kovassa pakkasessa (- 24 C ennen yhdeksää) ja saisin hienoja kuvia pakkashuuruisesta Kiiminkijoesta. Mutta vain toisessa uomassa oli pieni sula virtauspaikka näkyvillä, eikä mitään pakkashöyryä. Metsän takaa nouseva aurinko loi sulaan kauniin, kultaisen heijastuksen.
Toiseen suuntaan sillalta värejä oli paljon enemmän, ja sinitaivas!
Verkkaisesti kuljettiin, katseltiin, ja ihmeteltiin, kun tintit tarkenivat laulaakin.
Kiimingin keskusta, joka meidän molempien pitäisi monestakin syystä tuntea aika hyvinkin, oli varsinainen metropoli, kun etsittiin kukkakauppaa. 🙂 Löytyihän se lopulta. Olipa poikkeuksellisen hyvä palvelu, ja kukkien lisäksi mahtava valikoima käsintehtyjä belgialaisia suklaita. Melkein kuin ChocoDelin vitreenejä olisi katsellut.
Helmikuu on jo pitkällä. Kyllä tämä tästä.