On tyhjä olo.
Mutta myös aika levollinen.
Huoli vaihtuu hiljalleen suruksi.
Läsnäolo on jo vaihtunut ikäväksi.
Jo pitkään jatkuneessa luopumisessa on nyt mukana myös helpotusta.
Sekä kiitollisuutta siitä, että lähdön aika oli nyt:
ei kivulloisen myöhään, ei kesken elämäntaivalta, ei odottamatta,
ei hetkessä, jossa olisi ollut kysymyksiä vailla vastauksia,
vaan että oli hyvä, rauhallinen matkaansaattamisen aika.
Lähtijällä jo toive päästä taivasmatkalle.
Nyt oli aika.
Kävin tänään jo hautausmaalla kertomassa iskälle, että äitikin tulee pian …
Ihan kuin aamuruskon heijastus olisikin viesti.
Kaunis kirjoitus.
Kiitos kaunis.
Kauniisti kirjoitat, aamuruskon heijastus on varmasti viesti ❤️
Meilläkin on pitkästä aikaa hautajaisreissu tulossa. Äitini täti, suvun vanhin, minun ”varamummo” lähti viikko sitten. Kolmen viikon loppuvaiheen sairaalareissua lukuunottamatta sai asua kotonaan loppuun asti ja lähteä järki tallella ja muisti kirkkaana. Hyvä näin, vaikka ikävä tulee ja on jo. Meidän lapsillekin tärkeä täti, ollaan oltu yhteydessä. Lasten ensimmäiset hautajaiset edessä, lähivuosina tuskin viimeiset.
Kiitos, Katri. Ja osanotto sinulle ja koko perheelle.
Ikävähän kertoo siitä, että mennyt ihminen on ollut tärkeä ja läheinen, osa elämää. Nyt ajattelen, että ikävä on kuoleman jälkeen oikeastaan hyvä tunne.
Osanotto,Reija.Tajusin aivan vasta,vaikka aikaa sitten aavistelin,että Raili on jatkanut matkaansa,mennyt Rainerin luo.Jossain vaiheessa alkuvuonna näin unen;Seisoin tallien kohdalla,kun näin Rainerin seisovan tiellä,odotti jotain.Odotti Railia,joka pukeutui vielä jossain. Raili tuli ja lähti Rainerin kanssa kävelemään Tuiraan päin.He olivat niin rakastuneita,kuin nuoret rakastavaiset voivat olla,painautuivat toisiaan vasten.Molemmilla oli päällään vaaleanruskeat pitkät popliinitakit.Oikeastaan näin heidät vain takaa päin.Kaikki se oli kaunista ja se uni oli onnellinen uni.Se unen tunnelma on minulla edelleen…Sytytin kynttilän,muistelen heitä viisaita ihmisiä,ja erityisesti nyt Railia,vahvaa karjalan naista. Mirkku
Voi kiitos, Mirkku. ”Meijän Mirkku!” – oletpa nähnyt kauniin unen, kauniisti kirjoitat.
Me äidin kanssa lokakuussa muistelimme sinua ja aikoja 60-luvun lopulta. Muistelimme sen jälkeen kun tunnistin sinut FB:n Oulu tutuksi -ryhmässä olleen kuvaani koskevan kommentin jälkeen. Se oli ilon hetki. Ja kyllä äiti sinua ikävöi ja hyvällä muisti. Niin kuin minä ja me kaikki kolme lasta, joille olit tärkeä ja hyvä ihminen.