Tältä se näyttää. Joka ilta. ”Lisää uusi artikkeli.” Ja minähän lisään. Olen lisännyt pian 15 vuoden ajan, joka ilta.
Tänään, kuten aina silloin tällöin, mietin kovastikin, mitä kirjoitan. Useimmiten tiedän sen heti, ja kuvat auttavat postauksen ”tuottamisessa”. Mutta tänään en ole kuvannut mitään; varsinkaan kun en ole ulkoillut (-20 C ei innostanut ladulle) ja ruokakin oli varsinainen keräilyerien kokoontumisajo. Eikä lapsenlapsiakaan ole näkynyt, joten mitä tänne sepustelen?
Ei kuitenkaan ole ollut mikään ”tyhjä päivä”: harvoin olen niin kiukkuinen, pettynyt, marttyyri, vihainen, huolestunut, luovuttanut kuin tänään. Toisaalta tuo kaikki on tuottanut tomeruutta ja vaativuutta yhteen jos toiseen suuntaan – ihan eri lailla kuin minulle on luonteenomaista.
Nyt on siis mietittävä tarkoin, mitä ja miten kirjoitan. Yritän lyhyesti.
Kun oma sairaskertomukseni, vointini ja lääkäreissä ramppaaminen sekä äidin huolto- ja vierailutilanne ja perhepäivähoidon tarve alkoivat selkiintyä joulukuun puolivälissä ”kalenteroimme ja lukitsimme vastaukset” yhteen sun toiseen suuntaan siten, että Pehtoorin kanssa lähdemme Hangasojalle juuri tänään. Juuri NYT oli tarkoitus olla mökin rantasaunassa.
Toiveissa ja tarpeena oli, että lähdeme viikoksi, ehkä reiluksi viikoksi möksälle ja sitten Tyär avec siirtyvät sinne odottamaan uuden kotinsa valmistumista joskus helmikuun lopulla. Eihän se niin mennyt. Pahoillani olen, koetan käyttäytyä aikuismaisesti, mutta enpä tänään ole ollut oikein hyvä siinä.
Olemme siis kotona. Olemme kotona tänään, tämän viikon, tämän kuun… Noh, onko joku iso ongelma?
– No ei ole! Mutta kunpa olisin osannut olla odottamatta – sellaisessahan olen suunnilleen linnunradan surkein. En tässä elämässä taida moisesta oppia pois. 🙁
Olen jo niin paljon itselleni hokenut, että ”parempi näin”, että alan uskoa mantraani.
Ja eikö ole tärkeämpää olla nyt läsnä täällä kuin tunturissa sivakoida. Tärkeää huolehtia sen minkä voin? Asioiden näin ollen en olisi edes osannut olla mökkielon levossa, keskeytymättömistä unista nauttia.
Nyt illan tullen, elämän kulkua kaikkien osapuolten osalta miettien, alan jo tyyntyä. Kyllä tämä taas tästä.
Mitähän tälle Marjan kommentille on tapahtunut? – Ensin ei meinannut näkyä ollenkaan, ja nyt ei näy tekstiä? Lipsahdus?
Tuohon ”parempi näin” -mantraan on pitänyt kyllä totisesti alkaa uskoa. Matkoja on tainnut peruuntua 8 tai 9, vaikka kolme kertaa olenkin pandemia-aikana päässyt Wieniin. Niiden lisäksi musikaaleja, ravintolaillallisia ja ties mitä. Alussa oli vielä suurempi harmitus; nyt osaa jo riemuita harvoista toteutuvista tilaisuuksista.
Mehän ei ehditty varata yhtäkään matkaa ennen pandemian alkua, mutta toki ilman koronakurimusta oltaisiin ainakin kerran vuodessa jossain käyty. Irlanti, Islanti tai Italia? Iillä alkavat olivat haaveissa. Nyt on myös Madeira, Sisilia ja Kanaria välähdelleet haaveissa, mutta lopultakin aika helposti on tullut luovuttuva ulkomaan matkoista.
Mökkiviikot joka toinen kuukausi ovat olleet tärkeitä, ja ovat aina tuoneet matkustuksen tuntua, vähän aikaa on oltu pois kotona, oltu lomalla omasta kotiarjesta, mutta päästäänhän me taas sinne. Tänään on varmistunut todella hyvä ettei eilen lähdetty; oltaisiin tänään jo varmaan palattu.
Ja kyllä; harvoista toteutuneista tapaamisista ystävien kanssa, muutamista ravintolailloista, on nautittu tavallistakin enemmän. Leffassakin ehdin kerran käydä. Lopultakin koronaseuraamukset on meillä olleet aika vähäiset verrattuna monen muuhun.