On tunnustettava, ettei ole – taaskaan – tullut pyhitetyksi pyhäpäivää. Aamuvarhaisesta lähtien olen touhunnut ja kulkenut, tehnyt ja nauttinut tekemisestä. Kaukana mikään joulustressi.
Tänään kunhan sain laatikot uuniin, lähdin lenkille, keskipäivän aikaan pieniä läikähdyksiä taivaalla, mutta lopultakin kovin harmaata, onneksi sentään lumista.
Kotiin palattuani oli vihdoin aika paketoida hankkimani lahjat. Niitäkin ehkä vähemmän kuin koskaan ennen. Mutta paketointi, fiilistely, vie aikaa … kuuntelin samalla liki siirappista joulu-feelgood-kirjaa (Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta). Juuri sellainen romanttinen komedia -elokuva-ainesta oleva kirja tuntui tänään oikein hyvältä. Oikein hyvältä.
Viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa muinaiset suomalaiset vaihtoivat keskenään uhrilahjoja ja hyvän vuodentulon toivotuksia. Tapa on siirtynyt sellaisenaan jouluun. Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä.
Perhepiirissä annetut joululahjat yleistyivät 1800-luvun alkupuolella ensin kartanoissa ja pappiloissa. Niistä tapa levisi talonpoikaiston keskuuteen. Herrasväen lahjat olivat aluksi itse valmistettuja esineitä, vaatteita tai herkullista syötävää. Talonpoikaisväestön keskuudessa oli tapana, että jouluksi saatiin uutta päälle pantavaa. Vaatteet kuuluivat osana palkkaukseen, mutta niiden antaminen joulun tienoissa antoi vaatteille lahjan arvon.
Vanhin tunnettu tieto joululahjoista Suomessa on Turusta vuodelta 1705, kun kauppias Gustaf Wittfoothin liikkeestä varastettiin joululahjoiksi tarkoitettuja tafti- ja silkkinauhoja.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Enkeleitä elämäänne.
* * * 19 * * *