Eilisen lumisateen jälkeen metsässä, latujen varsilla lumi samettista, maisemat kuin kauniissa talviunessa.
Otin pikkukameran ladulle ja niin oli hyvä syy ja lupa pysähdellä sopivasti, tasoitella sykettä ja nauttia ja miettiä, että ainako, vuosi toisensa jälkeen, aina vain, näitä maisemia jaksaa ihastella, kuvata, niiden äärelle hakeutua. Hyvillä mielin, isompia ajattelematta, kului valoisa osa iltapäivästä hiihdellen, ulkoillen, Piispanojan (= Laaniojan) vartta kävellenkin kulkiessa. Auringon heijaste teki siitäkin kultapuron. 🙂
Katsokaa puroa ja
kuunnelkaa sen laulua.
Ikuisesti se etsii merta
ja vaikka se ikuisesti etsii,
se ei väsy laulamaan
salaperäistä ja heleää
lauluaan vuorokaudet
umpeensa.
– Kahlil Gibran
Kymmenen asteen pakkanen ei näissä pehmeissä maisemissa tunnu kylmältä, varsinkaan kun tänään ei juuri tuullut.
Kahden jälkeen aurinko jo luovutti, painui horisontin alle. (kuva meidän risteyksestä)
Tässä iltasella sain valmiiksi yhden joululahjan. Ehkä sitten jouluna laitan kuvan siitä. 🙂