Joululahjakirjoja – löytyisikö näistä vinkkejä?

Lokakuun alun jälkeen olen kuunnellut taas parikymmentä kirjaa. Ehkä viimeistään nyt on hyvä aika niistä kertoa, vähän kommentoida,  – ehkä joululahjakirjavinkkejä antaa samalla.

~~~~~~~~~~~~~~

Brittikirjailija, entinen parlamentin jäsen Jeffrey Archer on ollut minulle aiemmin täysin tuntematon nimi, enkä oikein tiedä mistä tähän edes törmäsin, mutta tämän vuoden ensimmäiselle hiihtolenkille mökkiviikolla latasin 7-osaisen Clifton-koronikan ensimmäisen kirjan (Vain aika näyttää), ja nyt on 1500 sivua, noin 60 tuntia tullut kuunneltua. Kuudennen osan aloitin tänään ulkoillessa.

Jeffrey Archer, Miekkaa vahvempi

Jeffrey Archer, Maksun aika

Jeffrey Archer, Vaietut salaisuudet

Jeffrey Archer, Isän synnit

Jeffrey Archer, Vain aika näyttää

Tarina Cliftonin ja Barringtonin sukujen vaiheista alkaa 1920-luvulta, enimmäkseen se sijoittuu Brixtoniin, mutta myös Yhdysvaltoihin, Skotlantiin, sotavuosina Saksaan ja Ranskaan, Afrikkaankin, ja viidennessä osassa oltiin Neuvosliitossakin. Kirjassa on aatelisia, työväkeä, glamouria, vähän övereitä juonenkäänteitä, paljon oikeusistuntoja, sotaa, rauhaa, rikollisia ja rakkautta, politiikkaa ja perienglantilaista elämänmenoa. Archeria tituleerataan loistavaksi tarinankertojaksi, ja kyllä hän sellainen onkin. Jotenkin sellainen vanhanaikainen historiallinen romaanisarja, tuntuu että tämän tyylisiä luin aika paljon joskus keskikoulun loppuvuosina.

Koska näyttää siltä että kaikki seitsemän tulee kuunneltua, on selvää, että olen viihtynyt näiden parissa. Ne ovat hyvää, etten sanoisi laadukasta, viihdekirjallisuutta.

Harvoin tulen kiinnittäneeksi /osaan kiinnittää huomiota siihen, onko kirja käännetty hyvin, mutta tämän sarjan kohdalla olen miettinyt että täytyy olla kyse käännöslapsuksista. En filologina osaa sanoa, mutta historioitsijalle särähtää pahasti, kun joku 1920-luvulla ”töppää” tai 30-luvulla ”operaattori” yhdistää puhelun tai pojat ”lintsaavat” 50-luvun sisäoppilaitoksesta. Ei näitä anakronismeja montaa ollut, mutta joka kerta tupisin paheksuvasti hiljaa mielessäni.  Näistä huolimatta sarjaa voin suositella.

(jos kirjan nimi on punaisella, se on linkki kirjan esittelyyn Bookbeatin sivulla)

Lucinda Riley, Oliivipuu ***

Toinen hyvä tarinankertoja-kirjailija on Lucinda Riley, jonka 7-osainen Seitsemän sisarta -sarja tuli kuunneltua ja viimeiseen osaan vähän petyttyä, mutta silti tartuin ”Oliivipuuhun”. Siinäkin on englantilaisia perheitä, ystävyksiä, menneidyyden salaisuuksia, rikkautta ja rakkautta, niiden menettämistä ja saamista – ja Kypros! Aurinkoinen, oliivipuulehtojen, turkoosin meren Kypros. Siis tämäkin kirja sellainen ”menen-toiseen-maailmaan-ja-kuuntelen-kirjaa”. Pakokirja. Ehkä. Ei missään tapauksessa huono, mutta sellaista syvyyttä kuin Archerin kirjoissa, joissa aika ja paikka, ajankuva ja miljöö ovat kerrottu siten, että se tuo lisäarvoa lukukokemukseen, ei tässä kirjassa ollut.

Virginie Grimaldi, Suloisimmat hetket ***

”Ranskan suosituimman viihdekirjailijan menestysromaani kuvaa äitiyden muutosta lämmöllä ja huumorilla.” Näin todetaan kirjan esittelyssä Bookbeatin sivulla. Siitähän tässä on kyse: tyhjän sylin -syndroomasta. Siitä kun lapset aikuistuvat, lähtevät. On tässä juonikin. Mutta ei tämä mikään henkeäsalpaava, vahvasti myötäelettävä tarina ollut.

Kati Marton, Merkel **** 

Angela Merkel. Merkillinen nainen, josta on varmasti ollut vaikea kirjoittaa kirja. Kirjan tekoon Saksan liittokanslerina läntisen maailman johtohahmoksi noussut Merkel ei itse ole osallistunut. Tietokirjailija Marton pystyy kuitenkin kertomaan myös Merkelin yksityiselämästä jotain, ja siitäkin, mikä on Merkelin jakkupukupukeutumisen taustalla, mikä on Merkelin värisuora. Entäs Merkelin ”kolmio”!

Marton kirjoittaa paljon myös siitä, mistä Merkel on ajatuksensa saanut, miten Itä-Saksassa syntynyt nainen nousi politiikan huipulle. Vähän minua paikoin arvelutti, että millä perusteella Marton teki päätelmiä Merkelin asenteesta Itä-Saksan hallintoon, suhteesta sosialistisiin valtioihin, – lähdekritiikin perään kyselin näissä kohdin.

Mutta kaikkinensa, ja yllättäenkin, tämä oli todella mielenkiintoinen elämäkerta, vaikken mitenkään erityisen kiinnostunut poliittisesta elämästä olekaan.

Monni Himari, Vaella, kalasta, rakasta ****

Taas! yksi (nuori) nainen, joka on luopui urastaan, jätti mielenkiintoisen työnsä, joka poltti itsensä loppuun, joka lopulta jätti kaiken entisen, ja muutti pois entisestä elämästään. Hän muutti Norjan rannikolle kalastamaan. Ja jatkamaan kirjoittamista.

Itseironia, itselleen nauraminen, rehellisyys ja rohkeus, reipas tapa kirjoittaa, pohjoisen luonnon hienot kuvaukset viehättivät minua. Suosittelen.

Emmi Itäranta, Teemestarin kirja *****

”Maailmasta on loppumassa vesi. Suunnattoman katastrofin – ehkä ilmastonmuutoksen, ehkä jonkin muun – läpikäynyt ihmiskunta sinnittelee veden vähyyden ja sen säännöstelyä hallitsevan diktatuurin vallan alla. Vain kaatopaikoille hautautunut teknologia ja teemestarien sukupolvien ajan pitämät päiväkirjat muistuttavat entisistä ajoista.”

Tätä kirjaa moni Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmässä kehui ja kiitti. Tästä keskusteltiin siellä paljon, ja sitä kautta minä tämän löysin. Vaikuttava, älykäs kirja. Sen maailmaan uppoaa, se panee ajattelemaan, olemaan kiitollinen ja huolissaan luonnonvaroista. En osaa tämän hienoutta sanoittaa. Mutta yksi parhaista kuuntelemistani kirjoista. Jostain syystä tämä on iltakirja, ei sovi aurinkoisille lenkeille. Tämä on elämys.

Olga Tokarczuk, Aja aurasi vainajain luitten yli ****

Olga Tokarczuk on Nobel-kirjailija, josta en ollut kuullutkaan koskaan ennen kuin tähän kirjaan törmäsin. Kummallinen, aikuisten satukirja, josta ei oikein tiedä… Niin kuin nyt jo kirjan nimikin kertoo. Kummallinen kirja, mutta siinä on sellainen mukava tunnelma, huolimatta että murhia tapahtuu.

Meri Valkama, Sinun, Margot *****

Kun on opiskellut historiaa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa, ollut keskikoulussa kun Teiniliitto järjesti Chilen sotilasjunttaa vastaan mielenosoituksia, kun sosiologian apulaisprofessori luennoi itäsaksalaisen yhteiskunnan järjestyksestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, tämä kirja tuo kaikenlaisia takaumia, muistoja, välähdyksiä omastakin menneestä.

Kirjassa ”DDR:ään vahvasti uskova Markus muuttaa perheensä kanssa Itä-Berliiniin ulkomaankirjeenvaihtajaksi vuonna 1983. Pieni Vilja-tytär kasvaa itäsaksalaisten ihanteiden keskellä, kunnes muuri murtuu vuonna 1989, ja sen myötä hajoaa myös vanhempien avioliitto. Suomeen palaamisen jälkeen Viljan muistikuvat lapsuudesta kadonneessa maassa hiljalleen haalistuvat.” Ja Vilja lähtee vuonna 2011 Berliiniin selvittämään lapsuuttaan.

Kirjassa on hieno rakenne, joka toimii, kieli on tarkkaa, soljuvaa. Myös ”asiantunteva” tulee mieleen tästä. Paikoin jopa tietokirjamainen. Ehdottomasti hyvä joululahjakirja meidän sukupolvelle. 🙂

Anneli Jussila, Pentti Linkola ja minä ***½

Hämmästyin, että jaksoin tämän kuunnella. Mutta kannatti. Nyt tiedän Linkolasta paljon lisää. Ja ymmärränkin hänen ajatteluaan ja tekojaan paljon enemmän kuin ennen tätä.

Jenni Pääskysaari, Mielen maantiede ****

Jos Jenni Pääskysaari on sun mielestä hyvä tyyppi, niin varmasti tämä uppoaa. Hyvä ajankuva ja paikalliskuvaus: Korso vuosina 1975 – 1991. Voisinpa laittaa tämän kirjan ”Arjen historiaa” alle. Noina vuosina lapsuutta ja nuoruutta eläneet saavat kirjasta varmasti paljon. Ja Pääskysaari on naseva kirjoittaja, hauskakin. Satiirinen, ja sehän on aina hyvä merkki.

Enni Mustonen, Yllätysperintö ***

Tämä on ehkä huonoin Mustosen kirja, johon olen tarttunut. Mutta kun se on Mustosen, niin eihän se silti huono ole.

Antti Heikkinen, Latu ****

Savolainen Antti Heikkinen on kirjoittanut osin tositapahtumiin perustuvan kirjan nilsiäläisestä maailmanmestarihiihtäjä Pauli Pitkäsestä. En periaatteessa ehkä ole kirjan ”kohderyhmää”, mutta kyllähän tämä minua liikutti. Heikkisen rehevä, eläväinen kerronta on riemullista, osuvaa, koskettavaakin. Kirja kunnioittaa suomalaista maalaiselämää, selkosten kasvatteja, puurtajia. Kyllä papoille ja isille sopii lahjakirjaksi. Jos anoppini lukisi romaaneja, hänelle tämän antaisin.

Suvi Ratinen, Omat huoneet ***

Tästä tuli minulle monta kertaa mieleen, että tämä voisi olla tietokirja, joka on syntynyt kun on tehty väitöskirjaa suomalaisista naiskirjailijoista.

”Omat huoneet avaa ovia kulttuurikoteihin ja keuhkoparantoloihin, kesähuviloihin ja hotelleihin, vinttikamareihin ja vankiloihin. Tervetuloa Anni Swanin erämaa-ateljeehen ja Aino Kallaksen kirpputorilöydöillä kalustettuun tuulenpesään! Peremmälle vain Hella Wuolijoen komeisiin kartanoihin ja Maria Jotunin töölöläiseen antiikkiasuntoon jugend-ryijyjen ja buddha-patsaiden sekaan!”

Väistämättä tuli pohdittua, missä itse on mitäkin kirjaansa, opinnäytettään, blogiaan, artikkeleitaan kirjoittanut. Paikalla todellakin on väliä.

Mikko Hyppönen, Internet ****

Ehdottoman hyvä kirja(lahja) kaikille, jotka vähänkään ovat työnsä (tai harrastusten) kautta joutuneet ja joutuvat tekemisiin tietotekniikan ja internetin kanssa. PALJON muistoja, paljon tietoa, rautalangasta väännetty mm. mitä bitcoinit ovat ja miten niitä ”louhitaan”, palataan millineumin Y2k-kauhuskenaarioon, troijalaisiin ja Hyppönen kertoo, miten osallistuu edelleen Vastaamo-tietomurron selvittämiseen. Hyppönen on hyvä kirjoittaja.

Anna-Stina Nykänen, Hannu Hautala ****

Luontokuvaaja Hannu Hautalan elämäntyö ja ajatukset hyvässä paketissa. Valokuvaajat ilahtuvat tästä lahjasta, varmastikin enemmän kuin viihdekirjailija Tuija Lehtisen ”nykyromaanista.
Tuija Lehtinen, Studio Thora *** Ei tämäkään huono, mutta minun on vaikea kuvitella, että tämä ainakaan kenellekään miehelle uppoaisi. 🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS.  En koskaan ole lukenut yhtäkään Liza Marklundin dekkaria, mutta tämä yksi on mainittava. Sen kansikuva on mun ottama!

Kuvan olen ottanut Kaunispäällä kaamosaikaan, ladannut jokunen vuosi sitten Kuvatoimisto Vastavaloon, kustantaja osti kuvan sieltä ja teki siitä kirjan kannen.