Nyt jumittaa. Ei oikeastaan mikään muu kuin kirjoittaminen.
Päivässä paljon iloa, muutamia hyviä, tarpeellisia ajatuksia, hiukkasen, tai ehkä vähän enemmänkin, huolta, paljolti pelkkää rauhaisaa kotoilua, tekemistä ilman suorittamismentaliteettia (minä olen kuin olenkin oppinut sellaista viime vuosina). To-do-listat elävät ja voivat hyvin – edelleen, mutta niihin liittyy yhä useammin tunne ”saan tehdä”, ”voin tehdä”, ”ehdin tehdä”, ”pystyn tekemään” sen sijaan, että ne olisivat imperatiivissa ”tee” tai että ”pitää tehdä” tai (pahin mahdollinen vaihtoehto) ”pitäisi tehdä”.
Listat ovat aina olleet tärkeitä ja pitäneet päivät aika hyvin järjestyksessä, mutta nyt niistä on tullut yhä enemmän kannustavia, hyvästä muistattavia. Olisikohan ikä tuonut mukanaan tällaisen hyvän muutoksen? Vai elämäntilanne? Ehkä olen kypsynyt, oppinut, opetellutkin? Elämänkokemus? Paremminkin ehkä eletty elämä ja kokemukset elämästä.
