Eilen odottelin talvea, tänään se on tullut. Yön ja koko päivän kestäneen lumisateen seurauksena pihalla kymmenkunta senttiä lunta. Mutta enpä ole astunut hetkeksikään pihalle.
Kellon ympäryksen olen istunut koneella, ja nyt alkaa silmissä jo sumeta. Samalla kuuntelin Meri Valkaman kirjan ”Sinun, Margot”. Onpa vahva kirja, vakuuttava fiktio, ajankuva, yksilön/yksilöiden ja yhteiskunnan vaiheiden nivoutuminen yhteen. Itä-Saksan, ”Derkkulan”, 80-luvusta, Stasi-valvonnan alaisen väestön elämänmenosta, arjesta ja sosialistisen aatteen imusta ja varjosta Valkama kirjoittaa kahdella aikatasolla sujuvasti liikkuvan romaanin. Hieno rakenne, joka pitää jännitteen yllä, pohjatyöt tehty huolella, harkiten kirjoitettua tekstiä.
Me emme koskaan käyneet Itä-Saksassa, vain yksi välilasku Itä-Berliinin lentokentälle matkalla Kreikkaan kesällä 1982, vaikka melkein kaikki muut Itäblogin maat (Puola, Tsekkoslovakia, Romania, Unkari, Jugoslavia, Bulgaria) kesän 1980 kuukauden telttaretkellä kiersimmekin.
Se oli kyllä hurja reissu.
Unkarin Debrecenissä kävimme tuttujemme tuttujen luona kylässäkin. Perheen isä oli ollut yliopisto-opettaja vuoteen 1956 asti, mutta Unkarin kansannousun kukistamisen jälkeen hän joutui samaisen yliopiston vahtimestariksi.
Koko perhe otti meidät vieraakseen, meillä oli viemisinä tuttujen mukaan pakkaamia Hackmanin aterimia, unkarilaiset tarjosivat iltapalaa, laittoivat ensin olohuoneen ikkunaluukut kiinni, jottei ”Vater Lenin näe ja kuule” (koko kolmen sukupolven perhe asui yliopistoalueen reunalla ja keskusaukiolla oli – tietysti – iso Leninin patsas. Verhot vielä eteen ja sitten rupesivat kertomaan elämästään. Perheen poika puhui englantia ja tulkkasi, ja ilta sujui mukavasti. Muistan, että he olivat juuri myyneet pianon, ja jonottivat innokkaana Trabanttia.
Vielä seuraavana aamuna ajoimme leirintäalueelta heille aamiaiselle, ja toivotimme heidät tervetulleeksi meille, jos joskus pääsevät tulemaan Suomeen ja Ouluun tuttaviensa luo. Ja he pääsivät! Kesällä 1989 perheen vanhukset olivat meillä mansikkalettukesteillä ja kävimme yhdessä Potna-Pekka-ajelulla.
Minäkin kuuntelin viikonlopun aikana Meri Valkaman esikoisteoksen. Oli kyllä hyvä kirja. Todella sujuvaa, hyvää tekstiä, ja juoni kulki hyvin kahdella tasolla.
Se tulee kuunnelluksi aika nopsasti, ei malta lopettaa.